Costa Rica suuri kiertomatka ryhmille

Lähde mukaan elämäsi seikkailuun! Koe kanssamme Costa Rica suuri kiertomatka, Väli-Amerikan helmi, jossa vain harva suomalainen on toistaiseksi käynyt.

Lomahaku

Valitse matkasi yhdellä klikkauksella (tai useammalla)

Costa Rica suuri kiertomatka ryhmille

Grand Tour Costa Rica

Costa Rican suuri kiertomatka on suunniteltu sopivaksi pienryhmille. Matkalla on hyvätasoinen hotellimajoitus kahden hengen huoneissa. Maakuljetukset tapahtuvat ilmastoidulla turistibussilla. Kaikki esitteessä mainitut aamiaiset ja ohjelmat pääsylippuineen sisältyvät matkan hintaan. Costa Ricassa on trooppinen ja lämmin ilmasto, mutta vuoristossa (Monteverde, Volcán Poás) on syytä varautua kosteaan ja viileään ilmanalaan. Hyvät ja tukevat kävelykengät ovat matkalla tarpeelliset.

Tämä se vasta on elämää – Costa Rica

Kun on kiertänyt kauniita Tyynenmeren ja Karibian rantoja, ihastellut trooppisten sademetsien rikkautta ja maistellut niiden eksoottisia hedelmiä, kuunnellut kaskaiden huumaavaa melua ja kauniiden papukaijojen kirskuntaa, hukuttautunut Monteverden pilvimetsien sadunomaiseen taikaan, ihmetellyt Manuel Antonion valkonaama-apinoiden touhuja hiekkarannalla loikoillen, kurkistanut kiehuvan tulivuoren uumeniin ja ottanut ensi kerran tuntumaa surffilaudan vauhtiin Tyynenmeren villien aaltojen päällä, ei voi kuin todeta: ¡Pura Vida! – tämä vasta on elämää. Tämä on Costa Rica !

Costa Rica suuri kiertomatka ryhmille

Lähde mukaan elämäsi seikkailuun! Koe kanssamme Costa Rica, Väli-Amerikan helmi, jossa vain harva suomalainen on toistaiseksi käynyt. Costa Rican eläinrikas trooppinen luonto ja sen upeat hiekkarannat tarjoavat jokaiselle jotain uutta. Suuren kiertomatkan aikana näet ja koet maan kulttuuria, rantaelämää, luonnon ihmeitä ja historiaa – shoppailua ja viihdettä unohtamatta.

Costa Rica suuri kiertomatka ryhmille

 

Ryhmämatkat>

Kymenmatkat FB>

Hintaesimerkkimme 15 pv: 2595 € / hlö
Yhden hengen huoneessa 2925 € / hlö

 

Matkaohjelma:

1. Päivä. Helsinki – Frankfurt – Houston – Liberia – Samara

Kokoonnumme Helsinki-Vantaan lentokentälle klo 4.15. Lento kohti Costa Ricaa lähtee klo 6.30. Vaihdamme menomatkalla konetta Frankfurtissa ja Houstonissa. Saavumme Liberiaan Daniel Oduber Quirosin kansainväliselle lentokentälle aikataulun mukaisesti klo 20.40. Siirrymme bussilla Samaran rantakohteeseen, jossa majoittaudumme viihtyisään Belvedere-hotelliin.

2. Päivä. Samara

Aamiainen Belvedere-hotellissa.

Nautittuamme raikkaan ja monipuolisen aamiaisen, rentoudumme hotellin uima-altaalla ja Samaran upeilla hiekkarannoilla. Päivällä on aikaa tutustua paikallisten yritysten tarjoamiin palveluihin, osallistua retkille tai esimerkiksi elämäsi ensimmäiselle surffaustunnille kokeneiden opettajien opastamana. Voit halutessasi patikoida läheiselle, rauhalliselle ja pitkälle palmujen varjostamalle Carillon rannalle. Illalla ruokailemme kaupungin ravintoloissa ja auringon laskettua Samaran rantabaarit heräävät elämään.

3. Päivä. Samara

Aamiainen Belvedere-hotellissa.

Omatoimista ohjelmaa. Halukkaat pääsevät tutustumaan Costa Rican kuumaan ja pölyiseen karjaseutuun, jossa suomalainen lähetystyöntekijä perheineen työskentelee kyläläisten keskuudessa. Päivän aikana on mahdollisuus osallistua avustustyöhön henkilökohtaisesti tai tutustua Corral de Piedran pieneen, mutta vireään kyläyhteisöön sekä lähteä mukaan luontoretkelle etsimään mölyapinoita ja katselemaan luonnon elämää. Kyläläisten joka iltaiseen jalkapallopeliin pääsee osallistumaan tuntia ennen auringonlaskua. Yöksi palaamme Samaraan ja Belvedere-hotelliin.

4. Päivä. Samara – Nicoya – Santa Elena (Monteverde)

Aamiainen Belvedere-hotellissa.

Sanomme hyvästit Samaran rannoille, nousemme bussiin ja ajamme Nicoyaan, jossa tutustumme kaupungin keskuspuistoon ja keskiaikaiseen kirkkoon. Nicoyasta jatkamme matkaa ylös vehreille vuorille, jossa meitä odottavat Monteverden taianomaiset pilvimetsät luonnon ihmeineen. Matkalla pysähdymme lounastauolle  Las Juntaksen risteyksessä sijaitsevaan, hyvistä pihveistään tunnettuun Tres Hermanas-ravintolaan. Bussimatka ylös vuorille on jännittävä ja näkymät ympäristöön huikeat. Monteverdessä majoittaudumme viehättävään Rustic Lodgeen, josta on lyhyt kävelymatka Santa Elenan pieneen, mutta monipuoliseen keskustaan kauppoineen ja ravintoloineen.

Iltapäivällä bussi kuljettaa halukkaat retkelle lepakkotaloon tutustumaan yöeläjien ihmeelliseen maailmaan. Lepakkotaloa vastapäätä sijaitsee hyvämaineinen Tramonti-ravintola, jonne menemme päivälliselle. Retki on omakustanteinen.

5. Päivä. Santa Elena (Monteverde)

Aamiainen Rustic Lodgessa

Aamupäivällä käymme Selvature Parkin alueen pilvimetsässä. Tutustumme ensin kolibripuistoon, jonka jälkeen kävelemme kolmen kilometrin mittaisen päällystetyn luontopolun. Polun varrella saamme nähdä alueen upeaa vehreää pilvimetsää ja tarkastella sitä lintuperspektiivistä riippusilloilta käsin. Oppaamme kertovat ja esittelevät pilvimetsän luontoa. Patikoinnin jälkeen siirrymme Keski-Amerikan suurimpaan katettuun perhospuutarhaan, jossa saamme opastusta perhosten ihmeelliseen ja värikkääseen maailmaan. Näillä retkillä kannattaa oll kamera valmiina joka hetki.

Iltapäivä on varattu omatoimiselle ohjelmalle. Monteverdessä on tarjolla paljon erilaisia ohjelmapalveluita: vaijeriliukuja sekä tarzankeinuja puiden latvustossa, kaapelivaunuajeluita, ratsastusta sademetsässä, melontaretkiä joella, opastettuja kierroksia kahviplantaaseilla, mönkiäsafareita ja paljon muuta.

Varaukset retkille pitää tehdä edellisenä päivänä.

6. Päivä. Santa Elena – Tilaran – Arenal järvi – La Fortuna (Arenal)

Aamiainen Rustic Lodge-hotellissa.

Aamiaisen jälkeen laskeudumme alas vuorilta ja ajamme Tilaranin kaupungin kautta kohti henkeäsalpaavan kaunista Arenal-järven aluetta. Kierrämme Arenal-järven pysähtyen lounastauolle Macadamia-kahvilaan, jonka herkulliset leivonnaiset ja tuhdit leivät ovat alueella hyvin tunnettuja. Saavuttuamme Arenal-tulivuoren kupeeseen, majoittaudumme tasokkaaseen neljän tähden Arenal Springs Resort-hotelliin, jonka uima-altaan vesi tulee suoraan kuumista lähteistä. Alueella toimii Natria Spa-hemmottelukeskus, joka tarjoaa monenlaisia hierontoja. Hotellin yhteydessä toimiva Don Tobias-hevostallit järjestää kolmen tunnin mittaisia ratsastusretkiä alueelle. Auringon laskettua kylvemme kuumissa lähteissä tulivuorta ihaillen ja nautimme ravintola Ti-Cain maukkaista antimista.

7. Päivä. La Fortuna (Arenal) – Sarapiqui – Puerto Limón – Cahuita – Puerto Viejo de Talamanca

Aamiainen Arenal Springs Resortissa.

Aamupäivällä jatkamme matkaa kohti Karibianmerta. Suuntaamme bussin keulan kohti Puerto Viejo de Sarapiquita, jossa pidämme lounastauon. Matkalla Puerto Viejo de Talamancaan tutustumme laiskiaisten suojelu- ja pelastuskeskukseen, Aviarios del Caribeen, joka on ainoa laatuaan maailmassa. Täällä pääset lähemmäksi pörröistä laiskiaista kuin missään muualla. Puerto Viejon letkeä reggae-tunnelma sekä alueen karibialaistyyliset ravintolat saavat askeleemme hidastumaan ja mielemme rentoutumaan. Kaupunki on tunnettu huimapäisistä surffareista, jotka uhmaavat isoja aaltoja vaativalla ja varallisella Salsa Bravalla. Puerto Viejossa majoittaudumme kaupungin eteläpuolelle Punta Uvan rannalle Suerre-hotelliin. Hotellin alueella on oma uima-allas ja ravintola. Hotellin edustalla voi ihastella Karibianmeren hiekkarantaa palmuineen lähes silmänkantamattomiin. Rannalla voi tehdä pitkiäkin kävelyretkiä ja etsiä itselleen sopivimman paikan ihastella Karibianmeren valkopäisiä aaltoja.

8. Päivä. Punta Uva / Puerto Viejo

Aamiainen Suerre-hotellissa.

Bussi kuljettaa meidät opastetulle retkelle Bri Bri-intiaanien kylään. Heimon shamaani tutustuttaa meidät Bri Bri-intiaanien käyttämiin lääkekasveihin sekä kahteentoista eri kaakaolaatuun. Retkellä on myös mahdollisuus päästä pienen sademetsäpatikan jälkeen uimaan vesiputouksen alle. Nautimme matkalla lounaan. Iltapäivällä on omaa aikaa.

9. Päivä. Punta Uva / Puerto Viejo – Cahuita

Aamiainen Suerre-hotellissa

Tänään on omaa aikaa Punta Uvan rannoilla tai Puerto Viejossa. Bussi kuljettaa halukkaat Puerto Viejoon tai läheiseen Cahuitaan. Cahuitan kansallispuiston valkohiekkaiset rannat alkavat aivan kylän laidalta.

Alueella on paljon erilaisia ohjelmapalveluyrityksiä, jotka tekevät päiväretkiä muun muassa Reventazón- ja Pacuare-joille koskenlaskuun, Karibian merelle kalastamaan tai snorklailemaan sekä surffaamaan. Kaikille retkille ja ohjelmapalveluihin on tehtävä varaukset etukäteen.

10. Päivä. Puerto Viejo de Talamanca – Turrialba – Cartago – San José

Aamiainen Suerre-hotellissa.

Aamiaisen jälkeen ajamme bussilla ylös vuorille Turrialbaan, joka on tunnettu hurjista koskenlaskupaikoistaan. Matkalla näemme upeita vuoristomaisemia sekä kaksi uinuvaa tulivuorta: Turrialban ja Irazún. Pidämme lounastauon Turrialban kaupungissa, jonka keskuspuiston ympärillä on useita ravintoloita. Jatkamme matkaa alamäkeen Cartagoon, jossa tutustumme maan kansallispyhäkköön nimeltä Basilílica de Nuestra Señora de Los Ángeles. Pyhäkön alttarilla on ”musta Madonna” – pieni patsas, jolla kerrotaan olevan parantava voimia. Cartagosta siirrymme maan pääkaupunkiin San Joséhen, jossa majoittaudumme legendaariseen Gran Hotel Costa Ricaan. Ennen auringonlaskua tutustumme kävellen San Josén ydinkeskustan kävelykatuun sekä Mercado Central-toriin, jonka uumenissa on niin paikallisten suosimia ruokapaikkoja kuin matkamuistoja myyviä puoteja.

11. Päivä. San José – Volcán Poás – La Garita

Aamiainen Gran Hotel Costa Ricassa

Aamiaisen jälkeen nousemme bussiin ja ajamme ylös vuorille tutkimaan tulivuorta. Volcán Poásin kraaterin pääsee näkemään turvallisesti aivan läheltä. Ihailtuamme tulivuoren toimivaa osaa kierrämme vuoristometsäistä luontopolkua pitkin vanhaan kraateriin muodostuneelle kauniille järvelle. Reitin varrella on  käkkäräistä vuoristometsää. Pidämme lounastauon sopivassa paikassa, jonka jälkeen palaamme takaisin hotellille. Iltapäivällä on aikaa kierrellä museoita ja nähtävyyksiä tai shoppailla keskustan kaupoissa.

Iltapäivällä on mahdollisuus osallistua omakustanteiselle retkelle La Garitaan. Bussi kuljettaa halukkaat puistomaiseen Zoo Ave-eläintarhaan, jossa voi nähdä Costa Rican eläimiä hyvin luonnonmukaisessa elinympäristössään.

12. Päivä. San José – Tarcoles – Jacó – Quepos

Aamiainen Gran Hotel Costa Ricassa.

Aamupäivällä suuntaamme bussin keulan kohti Quepoksen kaupunkia. Matkalla pysähdymme Tarcoles-joelle katselemaan suuria amerikankrokotiilejä. Lounaalle siirrymme läheiseen Jacóhon, josta jatkamme tauon jälkeen matkaa Quepoksen kaupunkiin. Majoittaudumme keskustassa aivan meren rannalla sijaitsevaan neljän tähden Kamuk-hotelliin. Hotellin läheisyydessä on useita ravintoloita ja kauppoja. Auringonlaskun aikaan kaupungin rantavallille kerääntyy ihmisiä ihailemaan auringonlaskua. Hotellin ravintolasta on hyvät näköalat merelle.

13. Päivä. Quepos – Manuel Antonion kansallispuisto

Aamiainen Hotelli Kamukissa.

Lähdemme aamulla hyvissä ajoin kuvankauniiseen Manuel Antonion kansallispuistoon. Otamme  lounaseväät mukaan ja vietämme unohtumattoman päivän alueen helppokulkuisilla patikkapoluilla ja sen valkohiekkaisilla uimarannoilla. Muistathan olla ruokkimatta puiston lukuisia eläimiä! Palaamme takaisin Quepokseen ajoissa, jolloin on aikaa vielä ostoksille ja kaupungilla kiertelylle sekä auringonlaskun ihailulle.

14. Päivä. Quepos – Playa de Coco

Aamiainen Kamuk-hotellissa

Aamiaisen jälkeen jatkamme matkaa Tyynenmeren rantaa seuraillen kohti Playa del Cocon rantakaupunkia. Pysähdymme matkalla lounastauolle sopivaan paikkaan. Saavuttuamme Playa del Cocoon majoittaudumme mukavaan Coco Palms-hotelliin. Hotellissa on uima-allas, ravintola sekä oma kauppa. Matkatavarapuoteja sekä muita ravintoloita on aivan hotellin läheisyydessä.

15. Päivä. Playa del Coco – Liberia – Houston – Franfurt

Aamiainen Coco Palms-hotellissa.

Aikaisin aamulla nautimme aamiaisen jonka jälkeen siirrymme bussilla Liberian kansainväliselle lentokentälle. Kello 06.50 aloitamme kotimatkan kohti Suomea. Iltapäivällä Teksasin aikaa vaihdamme lentokonetta Houstonissa George W. Bushin kentällä, jossa meillä on aikaa tehdä ostoksia ja syödä.

16. Päivä. Helsinki.

Vaihdamme konetta Frankfurtissa. Aikataulun mukainen saapuminen Helsinki – Vantaan lentokentälle on kello 14.05.

 

Helsinki –> Samara. Hotel Belvedere.
Tel. +506 – 2656-0213 fax. 2656-0215
hotelbelvedere@hotmail.com. Www.samara-costarica.com

Viihtyisät huoneet, rauhallinen sijainti, iso aamiainen ja vehreä puutarha uima-altaineen (2 kpl) ja poreammeineen ovat Belvederen suosion salaisuus. Huoneissa on ilmastointi, tv, jääkaappi, tallelokero, suihku-wc. Hotellin läheisyydessä on kauppoja ja muita palveluja.

Samara. Hotel Belvedere.

Samara. Hotel Belvedere

Santa Elena – Monteverde. Rustic Lodge.
info@monteverderusticlodge.com.

Alle kymmenen minuutin kävelymatkan päässä Santa Elenan keskustasta, jossa on ravintoloita ja kauppoja. Rustic Lodge on viihtyisä ja kotoisa majapaikka. Kaikki hotellin kalustet ovat käsintehtyjä paikaillisista materialeista. Huoneet ovat tilavia ja viihtyisiä. Useissa huoneissa on kolme isoa sänkyä. Hotellin alue on vehreä ja usein näkyy mm. kolibreja. Huoneissa ilmastoiti ja wc-kuuma suihku.

Monteverde. Rustic Lodge

La Fortuna, Arenal. Springs Resort.
P. +506 2479-1212 fax. +506 2479-1818
info@hotelarenalsprings.com, http://www.hotelarenalsprings.com

Neljän tähden resortin alueella on paljon vehreää kasvillisuutta, uima-allas jonne vesi tulee kuumista lähteistä. Uusi hierontapaikka josta saa monipuolisia hierontapalveluja (maksullisia). Alueella on myös hevostallit josta pääsee ratsastusretkille (maksullinen). Jos taivas on kirkas, uima-altaalta on hyvät näkymät Arenal tulivuorelle. Resortin huoneet ovat ilmastoituja ja hyvin varustellut kaikinpuolin. Alueella on hyvä ravintola ja muut tasokkaaan majoitusliikkeen palvelut. Ei lähellä muita palveluja.

Puerto Viejo. Suerre Hotel.
P. +506 2759-9081 fax. +506 2759-9076
info@hotelsuerrepuntauva.com, www.hotelsuerrepuntauva.com.

Puerto Viejon eteläpuolelle (noin 20 min autolla) sijaitseva tasokas resortti sijaitsee Karibianmeren rannalla. Omaa rauhallista rantaa on paljon. Hotellilla on myös oma uima-allas ja ravintola-baari. Huoneissa ilmastointi, tv, wc-kuuma suihku, tallelokero. Hotellin lähellä ei ole muita palveluja lähellä.

Puerto Viejo

Puerto Viejo

San José. Gran Hotel Costa Rica.
P. +506 2221-4000 fax. +506 2221-3501
mercadeoyventas@grandhotelcostarica.com, www.grandhotelcostarica.com.

Ydinkeskustassa sijaitseva legendaarinen hotelli on majoittanut monia kuuluisuuksia. Costa Rican vanhin suuri hotelli on nykyjään suojeltu rakennus jonka käytävät huokuvat historiaa. Talossa ei ole museostatuksen takia ilmastointia mutta sitä ei San Josén kaupungissa tarvitse. Hotellissa on hyvä ravintola ja kaksi ilmaista pianokonserttia päivittäin. Hotellin ympäristössä on paljon ravintoloita, kauppoja ym. Sijaitsee aivan ydinkeskustassa kävelykadun varressa. Huoneissa tv ja suihku – wc. Hotellin ammeet ovat alkuperäiset, valurautaiset 1930 -luvulta. Hotellin lähistöllä on kaikki palvelut.

San José.

Quepos. Hotel & Casino Kamuk.
P. +506 2777-0811 fax. +506 2777-0258
info@kamuk.co.cr, www.kamuk.co.cr.

Aivan keskustassa rantavallin vieressä sijaitseva hissillinen hotelli casino on keskustan paras hotelli. Hotellin ravintolasta ja joistain huoneista on merinäköalat josta voi seurata auringonlaskun. Huoneet ovat ilmastoituja joissa on suihku – wc, televisio ja tallelokero. Sisäpihalla on uima-allas. Casino ei häiritse hotellin elämää. Sen läpi ei tarvitse kulkea. Hotellin läheisyydessä kauppoja, ravintoloita ym.

Quepos

Playa del Coco. Hotel Coco Palms.
hotelcocopalms_reservations@hotmail.com

Hotellilla on uima-allas aurinkotuoleineen ja mukava ravintola sushi-baareineen. Huoneet ovat hyvin varusteltuja ja ilmastoituja.

Huoneissa on kylpyhuoneet jossa wc ja kuuma vesi. Hotellin yhteydessä on kauppa. Muita kauppoja, matkamuistomyymälöitä ja ravintoloita sekä uimaranta on aivan lyhyen kävelymatkan päässä.

Costa Rica

Costa Rica on tunnettu  trooppisesta ilmastostaan, puuterinvalkoisista hiekkarannoista, rommista, kauniista ihmisistä ja musiikista.
Pääkaupunki: San José
Virallinen kieli:
espanja
Valuutta: Costa Rican colon 
Passi ja viisumi:
Suomen kansalainen voi oleskella Costa Ricassa turistina 90 päivää ilman viisumia. Passin tulee olla voimassa vähintään 3 kk maahan saavuttaessa.
Aikaero Suomeen: -8
Kesäaika: -9
Matkavakuutus: Pyydämme tarkistamaan, että sinulla on riittävän kattava matkavakuutus.
Matkadokumentit: Tarkasta aina ennen lähtöä matkakohteeseen vaadittavat selvitykset, dokumentit, rokotukset ja terveysselvitys, jotka sinulla tulee olla matkalla mukana.
Maastapoistumismaksu: Maksetaan käteisellä lentokentillä lennoille lähdettäessä.
Turistivero: Peritään joissakin kaupungeissa
Ilmasto: Costa Rican ilmasto: Maan ilmasto on subtrooppinen. Alavalla maalla kuivana kautena lämpötila on yleensä yli 30 astetta, mutta ylängöllä ilma on viileämpää ja raikkaampaa. Costa Ricassa on kaksi vuodenaikaa. Sadekausi alkaa normaalisti toukokuussa ja päättyy loka-marraskuussa.

Tiedot sitoumuksetta.

 

Hintaan sisältyy:
* Lennot turistiluokassa
* Majoitukset aamiaisella
* Matkaohjelman mukaiset retket  ja niihin kuuluvat ateriat (Bri Bri ja Manuel Antonio).
* Sisäänpääsymaksut retkillä: Selvatura park, Aviaros del Caribe, Bri Bri, Volcanos poas, Manuel Antonio
* Lentokenttäkuljetus kohteessa
* Bussikuljetukset matkaohjelman mukaan

Matkanjohtajana toimii Suomesta lähtien Mika A Väyrynen, kokenut maailmanmatkaaja ja Costa Rica-matkaoppaan kirjoittaja.

Kaikki matkamme sopivat myös omatoimimatkoiksi  tai ryhmämatkoiksi, jotka räätälöidään kanssanne.
S
uunnitteletko matkaa oman ryhmäsi kanssa?

Anna ammattitaitoisen myyntivirkailijamme auttaa matkasi suunnittelussa.
Puhelin 05 211 1600 tai kymenmatkat @ kymenmatkat.fi

Matkan hinta / hintaesimerkkejä

Valmiit matkapaketit

Olemme paketoineet myyntiin matkapaketteja, joiden lähtöpäivämäärät  ja matkan hinta on merkitty sivuillemme. Näihin matkoihin yleensä sisältyy opastus. Opastus on useimmissa matkoissa perillä kohteessa, tämä on kerrottu hintaan sisältyy osiossa.

Hintalauseke koskien asiakkaan toimeksiannosta räätälöityjä matkapakettejamme

Nettisivuillamme on hintaesimerkkejä räätälöidyistä matkoistamme. Nämä matkat voivat olla opastettuja tai omatoimisia, tämä on kerrottu hintaan sisältyy osiossa. Lähtöpäivän ja matkareitin voit itse valita. Hinnat ovat esimerkkihintoja, joten lopullinen hinta muodostuu matka-ajan, reitin, kuljetushinnan, matkustusluokan sekä paikkatilanteen mukaan.

Ryhmämatkojen hintaesimerkit

Hinnat ovat arviohintoja, lopullinen hinta muodostuu sesongin ja kuljetusyhtiön sekä matkustusluokan mukaan. Tutustuttuasi hintaesimerkkeihin, pyydä tarkka tarjous omalle ryhmällesi klikkaamalla tarjouslomakettamme! Ryhmähinnat ovat yleensä voimassa alkaen 10 hengen ryhmille, ellei toisin mainita.

Matkadokumentit ja hyvä tietää matkaohjeita

Tutustu ennen matkaasi>