Hamina Elämää Suomen Suuriruhtinaskunnassa
Hamina Elämää Suomen Suuriruhtinaskunnassa

Hamina Elämää Suomen Suuriruhtinaskunnassa. Opastettu ja näytelmän keinoin elävöitetty kaupunkikierros 1800 luvun Haminaan. Tarinoita rakennuksista, historiallisista tapahtumista ja tunnetuista haminalaisista.

Lomahaku

Valitse matkasi yhdellä klikkauksella (tai useammalla)

Hamina Elämää Suomen Suuriruhtinaskunnassa

Historiallinen elämysmatka – Hamina Elämää Suomen Suuriruhtinaskunnassa

Hamina on vanha rajakaupunki, jolla on ollut merkittävä rooli koko Pohjolan historiassa. Haminan linnoitus perustettiin ruotsalaisen kenraalin Axel von Löwenin toimesta1720-luvun alussa ja kaupungista tuli sijaintinsa vuoksi strategisesti merkittävä Ruotsin itärajan puolustuksen kulmakivi. Kun Ruotsin ja Venäjän välinen Hattujen Sota päättyi 1743, rajaa siirrettiin lännemmäksi ja Hamina linnoituksineen jäi Venäjälle. Venäläiset jatkoivat rajakaupungin linnoittamista ja Haminassa alkoi venäläinen ns. Vanhan Suomen aika.

Suomen Sodan päättäneen Haminan Rauhan (1809) jälkeen koko Suomi liitettiin Venäjään ja yli 600 vuotta kestänyt Ruotsin valta päättyi. Suomen Suuriruhtinaskunnassa 1800-luvulla Hamina oli kukoistava kulttuurikeskus, jossa puhuttiin ranskaa, ruotsia, saksaa, suomea ja venäjää. Haminaa pyörittivät kauppiaat ja kadettikoulun upseeristo, jotka osallistuivat kaupungin julkiseen elämän ja jotka myöhemmin vaikuttivat valtakunnallisiin asioihin kulttuurin, politiikan ja talouselämän saroilla.

Haminan linnoituksessa sijaitseva Hamina Bastioni on Euroopan suurimmalla kesäkatoksella varustettu tapahtuma-areena. Bastionin pääkatsomoissa on noin 1800 istumapaikkaa.Bastionin holvisto tarjoaa monipuolisia mahdollisuuksia tapahtumajärjestämiseen.

Kauppiaantalomuseo esittelee 1900-luvun suomalais-venäläistä kauppiasperinnettä vanhoine puoteineen ja kaupunginmuseossa on kammari, jossa silloisten suurvaltojen hallitsijat Katariina Suuri ja Kustaa III tapasivat 1783.

Merikeskus Vellamo on ainutlaatuinen kohtaamispaikka aallonmuotoisen katon alla Kotkan Kantasatamassa. Täällä voit kokea historiaa kuunnellen, katsellen, haistellen, tunnustellen ja myös leikkien ja pelaten. Kesäaikaan voit tutustua höyryjäänmurtaja Tarmoon sekä ulkonäyttelytila Kuuriin.

Matka-aika: kevät-syksy
Matkan kesto: 2 päivää

Hintaesimerkkimme:
215  €
/ hlö, kahden hengen huoneessa
270 € / hlö, yhden hengen huoneessa

Hintaan sisältyy:
* Yhden yön majoitus, kahden hengen huoneissa aamiaisella
* Hamina (2h) opastus ja sisäänpääsymaksut
* Lounas ja illallinen Haminassa
* Merikeskus Vellamo opastus ja sisäänpääsymaksut

Ryhmän minimikoko 20 henkilöä.

1 pv

tapaamme oppaamme Haminan keskustassa.

Opastettu ja elävöitetty retki vie sinut Haminan historialliseen ytimeen.
Tähdenmuotoinen bastionilinnoitus sulkee sisäänsä Haminan vanhan ympyräkeskustan, jonka kahdeksan sädekatua alkavat keskipisteessä
sijaitsevalta Raatihuoneelta. Kauppiaantalomuseo esittelee 1900 luvun alun
suomalais venäläistä kauppiasperinnettä vanhoine puoteineen.

Kaupunginmuseossa puolestaan on kammari, jossa silloisten suurvaltojen hallitsijat Katariina Suuri ja Kustaa III tapasivat ja puivat valtakuntiensa asioita
vuonna 1783.

Reserviupseerikoulun päärakennus on alun perin Haminassa 1821 – 1903 toimineen Keisarillisen Suomen Kadettikoulun päärakennus. Myös C.G.E. Mannerheim kulki näitä samoja katuja käydessään Haminan Keisarillista Kadettikoulua 1882 – 1886.
Lisäksi Pietarin ja Paavalin ortodoksinen kirkko, vanha ruutikellari ja paljon muuta.

Retken ruokailut syödään historiallisissa paikoissa.

Ennen kävelykierrosta syödään maittava lounas Haminan Bastionin holveissa Illallinen nautitaan historiallisessa Haminan Varuskuntakerhon rakennuksessa, joka valmistui vuonna 1863 kadettikoulun johtajan asunnoksi. Vuonna 1903 johtajan asunto muutettiin venäläisen rykmentin esikunnaksi ja upseerikerhoksi, missä käytössä se oli vuoteen 1917 asti. 1920 luvulta lähtien rakennus toimi Haminan Upseerikerhona.
Majoittuminen Haminan ydinkeskustassa sijaitsevassa Hamina SPA hotellissa, jonka uima altaat ja saunat tuovat mukavaa rentoutusta päivän kävelyretken
jälkeen.

2 pv

Aamiaisen jälkeen suunnaksi otetaan vanha Kotkan kantasatama, jossa vieraillaan upeassa Merikeskus Vellamossa. Suomen merimuseon
päänäyttelyssä ”Pohjantähti, Etelän risti” näyttelyssä liikutaan merta pitkin ajassa ja paikassa, laivoilla ja satamissa, kaukomailla ja kotirannoilla.
Vellamon venehallissa on näyttävä valikoima veneitä eri vuosikymmeniltä.
Sieltä onkin seuraava etappi kotiinlähtö.


Hamina nähtävyydet

Hamina Bastioni

Tapahtumien areena, jossa keskiaika ja nykypäivä kohtaavat

Hamina kaupunki syntyi keskiajalla kansainvälisen kaupan solmukohtaan jo vuonna 1653. Tähän hyvien kulkuyhteyksien varrrelle perustettun kaupungin keskustan asemakaava on muodostunut ympyrän malliin Haminan linnoituksen sisälle.

Linnoituksen rakentamisen aloittivat ruotsalaiset ja linnoitustöitä jatkoivat  Venäläiset. Vallimuurien ulospäin työntyvät kulmat muodostavat kuusi bastionia, jotka ovat nimetty Suomen sen ajan linnoitettujen kaupunkien mukaan. Tämä tähtilinnoitus sulkee sisäänsä vanhan ympyräkeskustan, jonka kahdeksan sädekatua saavat alkunsa Raatihuoneentorilta. Viimeisimpänä 1800-luvun alussa valmistunut linnoituksen keskusbastioni tunnetaan nykyisin nimellä Hamina Bastioni.

Bastioni – tapahtumapaikka, joka muistetaan!

Linnoituksen restauroituun keskusbastioniin on rakennettu tapahtuma-areena Hamina Bastioni. Historiallinen linnoitusmiljöö yhdistettynä Euroopan suurimpaan kesäajan telttakatokseen tarjoaa oivalliset puitteet niin VIP-tilaisuuksien, konserttien, messujen, kongressien kuin urheilutapahtumienkin järjestämiselle. Areena sopii loistavasti näyttämöksi myös teatterille, musikaaleille sekä yhdistysten ja yritysten vuosijuhlien kaltaisiin tilaisuuksiin. Hamina Bastionin areenalla vakiintuneiksi tapahtumiksi ovat muodostuneet kansainvälinen sotilasmusiikkifestivaali Hamina Tattoo, Valojen Yö ja Wanhan Holviston Joulu. Raatihuoneenkatu 12, Hamina

Haminan Kauppiaantalomuseo

Kauppiaantalomuseo on kulttuurihistoriallisesti arvokas, vuonna 1841 valmistunut hirsirakennus. Sen pihapiirissä on piharakennuksia, joista viimeiset rakennettiin 1870-luvulla. Talo avattiin museona 1970-luvun lopulla. Museo esittelee 1900-luvun alun suomalais-venäläistä kauppiasperinnettä vanhoine puoteineen sekä käsityöläisen arkista elämää pihapiirin asuntoineen ja talousrakennuksineen. Osa piharakennuksista on avoinna yleisölle. Perusnäyttelyn lisäksi museossa järjestetään pääsiäis- ja joulunäyttelyt sekä tapahtumia. Kasarminkatu 6, Hamina

Haminan Kirjastogallerian näyttelyt

Kirjastogalleria on Haminan Pääkirjaston yhteydessä toimiva näyttelytila, jossa on vuoden aikana vaihtuvia näyttelyitä. Rautatienkatu 8, Hamina

Haminan kaupunginmuseo

Museo sijaitsee noin vuonna 1760 valmistuneessa rakennuksessa. Tässä ”Katariinan palatsissa” Venäjän keisarinna Katariina Suuri ja Ruotsin kuningas Kustaa III kävivät kolmen päivän ajan neuvotteluja kesällä 1783. Kaupunginmuseo muutti taloon vuonna 1957. Esillä on linnoituskaupungin värikästä historiaa esittelevä perusnäyttely sekä vaihtuvia näyttelyitä. Kadettikoulunkatu 2 B, Hamina

Haminan kirkot

Johanneksen kirkko  on saanut nimensä Johannes Kastajan mukaan. Uusklassisen, kreikkalaisen temppelin muotoa noudattelevan Johanneksen kirkon suunnitteli Carl Ludvig Engel. Kirkko valmistui 1843

Marian kirkko on Haminan evankelis-luterilaisen seurakunnan pääkirkko, joka on omistettu neitsyt Marialle. Keskiaikainen kivikirkko on rakennettu nykyiselle paikalleen jo ennen vuotta 1396.  Kirkon vanha alttaritaulu esittää viimeistä ehtoollista. Keskiaikaisista maalauksista on jäljellä vihkiristi itäisellä ulkoseinällä. Museohuoneessa esitellään kirkollista elämää 1700-luvulta alkaen.

Haminan Pyhien apostolien Pietarin ja Paavalin kirkko on vuonna 1837 valmistunut Haminan ortodoksisen seurakunnan kirkko. Raatihuoneentorin vieressä sijaitseva kirkko on pyhitetty pyhille apostoleille Pietarille ja Paavalille. Tyylillisesti uusklassismia ja bysanttilaisia muotoja edustavan pyörötemppelin suunnittelijana pidetään Louis Viscontia. Ulkopuolelta kirkko on pyöreä, ja kirkkosali on ristinmuotoinen. Kirkon uusbysanttilainen kellotorni on rakennettu 1862.

Haminan Raatihuone

Raatihuone sijaitsee aivan Haminan ympyräasemakaavan keskustassa Raatihuoneentorilla. Alun perin barokkityyliseksi rakennettu raatihuone valmistui vuonna 1798. Raatihuone on toiminut myös kirkkona, siksi tornia muutettiin ja sinne sijoitettiin kirkonkellot. Raatihuoneella on sen historian aikana ollut lisäksi pankki, poliisiputkat, puoteja ja museo.

Haminan Reserviupseerikoulu – RUK

Päärakennus vuodelta 1898 (Jacob Ahrenberg) oli alun perin Haminassa 1821-1903 toimineen Keisarillisen Suomen Kadettikoulun päärakennus. Vuodesta 1920 päärakennus on ollut Reserviupseerikoulun käytössä. Maneesi vuodelta 1832 (Carl Ludvig Engel) on entinen ratsastusmaneesi, nykyisin juhlasali.
Pieni tiilirakennus RUK:n puistossa on kaivo 1860-luvulta. Tutustu mielenkiintoisiin näyttelyihin eri aikakausilta. RUK-museosta löydät kattavasti historiaa reserviupseerikoulutuksesta, arkea ja juhlaa, eri vuosikymmeniltä.

Haminan Ruutikellari

Hämeenlinnan bastionissa sijaitseva ruutikellari vuodelta 1785 on kunnostettu taidegalleriaksi ja kokoustiloiksi. Toimi viime sotien aikaan viestikeskuksena. Piha-alueella on japanilaistyylinen kirsikkapuisto.

Haminan Tanelinkulma

Haminassa 1800-luvulta lähtien vaikuttaneen, venäläistä alkuperää olevan Aladinin suvun uusrenessanssi- eli nikkarityylinen kaupunkipalatsi, jonka on suunnitellut Waldemar Aspelin, rakennettu vuonna 1889. Rakennuksessa toimii mm.Konditoria-kahvila Huovila. Tanelinkulmassa on mahdollisuus järjestää erilaisia tilaisuuksia jopa 200 henkilölle.

Haminan vanha keskusta ja linnoitus

Haminan historiallisen ympyräkaupungin tarina alkaa 1600-luvulta. Kaupunkia ja sen historiaa voi tarkastella laajemmin keskustaa ympäröivän linnoituksen valleilta. Kompaktissa kaupungissa vanhan keskustan ympyräkaduilla nähtävyydet ovat lähellä toisiaan. Tähdenmuotoisen linnoituksen vallimuurien ulospäin työntyvät kulmat muodostavat kuusi Suomen sen ajan linnoitettujen kaupunkien mukaan nimettyä bastionia: Helsingin, Haminan, Savonlinnan, Lappeenrannan, Hämeenlinnan ja Turun bastionit.

Hamina Wanha Veteraani

Wanha Veteraani on rauhanturvaamisen ja kriisinhallinnan valtakunnallinen museo, jota aiemmin ei Suomessa ole ollut. Rauhanturvaamisen jatkuvasti uudistuva perusnäyttely on avoinna ryhmille ympäri vuoden. Sen ohella perinnekeskus esittelee kolme kertaa vuodessa vaihtuvin näyttelyin muita Suomen maanpuolustushistorian kiinnostavia aiheita. Wanha Veteraani on koko kansan käyntikohde.

Suomi Hamina Spa Hotel Hamina

Huoneissa on televisio sekä oma kylpyhuone, jossa on suihku. Jokaisessa huoneessa on minibaari ja hiustenkuivaaja, ja osassa huoneista myös ilmastointi.

Lue lisää

Hamina on yksi Suomen vanhimpia kaupunkeja. Sijaintinsa vuoksi kaupunki on ollut merkittävä myös sodankäynnin kannalta. Kaupungin 360-vuotiseen historiaan voi tutustua keskustan ympyräkaavaa ja linnoitusvalleja tutkien.

Haminan historiallisen ympyräkaupungin tarina alkaa 1600-luvulta. Kaupunkia ja sen historiaa voi tarkastella laajemmin keskustaa ympäröivän linnoituksen valleilta. Hamina vanhan keskustan ympyräkaduilla nähtävyydet ovat lähellä toisiaan. Haminan keskustan linnoitukseen ja tunnelmallisiin puukortteleihin voit tutustua helposti kävellen. Tähdenmuotoisen linnoituksen vallimuurien ulospäin työntyvät kulmat muodostavat kuusi Suomen sen ajan linnoitettujen kaupunkien mukaan nimettyä bastionia: Helsingin, Haminan, Savonlinnan, Lappeenrannan, Hämeenlinnan ja Turun bastionit.

Pistäydy vieri vieressä sijaitseviin kirkkoihin ja museoihin tai tee löytöjä kauppatorilta, markkinoilta ja vanhan keskustan putiikeista. Piipahda myös historiallisen keskustan ulkopuolelle – maaseudulle, merelle ja ainutlaatuisen saariston kalastajakyliin.

Alue on tunnettu tapahtumistaan, jotka kokoavat yleisöä  ympäri maailman. Matkailijan suosikkilistalta löytyy mm kansainvälisen sotilasmusiikin parhaimmistoa edustava Hamina Tattoo.

Vanhan keskustan ympyräkaduilla et voi eksyä. Korkeintaan ne voivat saada pääsi pyörälle!

Hintalauseke koskien räätälöityjä matkojamme

Nettisivuillamme on hintaesimerkkejä räätälöidyistä matkoistamme. Lähtöpäivän ja matkareitin voit itse valita. Hinnat ovat esimerkkihintoja, joten lopullinen hinta muodostuu matka-ajan, reitin, kuljetushinnan, matkustusluokan sekä paikkatilanteen mukaan. Tutustuttuasi hintaesimerkkeihin, pyydä tarjous omalle matkallesi klikkaamalla ”Pyydä tarjous” -painiketta! Teemme sinulle tarjouksen matkasta toiveidesi mukaan. Kaikki matkat ovat omatoimisia.

Varaamalla hyvissä ajoin säästät selvää rahaa!
Lähellä lähtöä varattaessa lento- ja hotellihinnat voivat olla jopa monikertaiset verrattuna siihen, jos matka varataan useita kuukausia etukäteen.

HUOM!
Jalkapallo, jääkiekko, Formula1, MotoGP, urheilutapahtumien ja muiden tapahtumien, kuten konserttien päivämäärät ja aikataulut voivat muuttua ilmoitetusta, lopullinen aika vahvistetaan noin 1-2 viikkoa ennen ajankohtaa. Tapahtuman ajankohdan muuttuminen ei oikeuta ostettujen lippujen peruutukseen tai muutokseen eikä lentojen/hotellin kuluttomaan muutokseen tai peruutukseen. Muutostilanteessa usein jo ostetut tapahtumaliput siirtyvät uudelle päivälle.

Matkaehdot

Tähän matkaan sovelletaan Kymenmatkat Oy:n erityisehtoja matkapaketeille 1.7.2018 alkaen sekä Yleisiä matkapakettiehtoja 1.7.2018 alkaen.

Vakuuden alainen matkapaketti

Sinulle tarjottu matkapalvelujen yhdistelmä on direktiivissä (EU) 2015/2302 tarkoitettu matkapaketti.

Näin ollen sinuun sovelletaan kaikkia matkapaketteja koskevia EU-oikeuksia. Kymenmatkat Oy on täysin vastuussa koko matkapaketin asianmukaisesta toteuttamisesta.

Lisäksi Kymenmatkat Oy on hankkinut lainsäädännössä edellytetyn suojan palauttaakseen maksusi ja, jos kuljetus sisältyy matkapakettiin, turvatakseen paluukuljetuksesi siltä varalta, että yrityksestä tulee maksukyvytön.

Lisätietoja direktiivin (EU) 2015/2302 mukaisista tärkeimmistä oikeuksista kohdasta Yleiset matkapakettiehdot 1/7/2018 alkaen.

Hyvä tietää: Passi, viisumi, matkavakuutus ja matkaterveys

Tarkista hyvissä ajoin ennen matkaasi että sinulla on voimassa oleva matka-asiakirja. Yleisten matkapakettiehtojen mukaan matkustajan on itse huolehdittava matkalla tarvittavista asiakirjoista.

Useat maat vaativat, että passin tulee olla voimassa vielä 3-6 kuukautta matkan päättymisestä.  Ajantasaiset maahantulosäädökset on hyvä tarkistaa hyvissä ajoin ennen matkavarausta kohdemaan viranomaisilta, esimerkiksi maan lähimmästä edustustosta.

Tarkista ennen matkavaraustasi tarvitaanko matkakohteeseesi tai mahdolliseen kauttakulkumaahan viisumia tai etukäteen haettavaa maahansaapumislupaa.

Huomaa! Matkavaraukseen tulee merkitä se etunimi, joka on ensimmäisenä passissa ja koko sukunimi. Tarkista, että passissa ja matkalipussa olevat nimet täsmäävät.

Passin kuvasivusta on hyvä ottaa matkalle mukaan kopio ja säilyttää sitä eri paikassa kuin alkuperäistä passia.

* Matkavakuutukset   Suosittelemme riittävän ja kattavan matkavakuutuksen hankintaa jo matkavarauksen yhteydessä. Useiden maiden viranomaiset vaativat  maahan saapuvilta matkavakuutuksen, joka korvaa lääkärikäynnistä ja sairaudesta aiheutuneet kulut. Tarkasta tiedot maakohtaisesti.

Matkadokumentit – ohjeita matkan varanneille
* EU kansalaisten matkustusasiakirjat »  Sinun Eurooppasi
* Matkustusasiakirjat »  Rajavartiolaitos
* Matkustus ja  lähtöselvitys » Hyvä tietää lentomatkalla
* Matkailuterveys ja rokotukset »
* Tuontimääräykset » Tulli.fi
* Matkustustiedotteet ja matkustusilmoitukset »  Ulkoministeriö, matkustus ja maat

Suomen edustustot ulkomailla>> Ulkoministeriö
Ulkoministeriön hätänumero +358 9 1605 5555