Karjala_Melonta_Laatokka_2_800x600
Venäjä Laatokan luodot melontamatka

Laatokalla melotaan kevyillä muovikanooteilla tai koottavilla kumikanooteilla. Retki toteutetaan venäläisen omatoimiretkeilyn hengessä. Kaikki retkeläiset osallistuvat vuorollaan ruoan laittamiseen nuotiolla, polttopuiden keräämiseen ja pilkkomiseen, telttojen pystyttämiseen jne. matkanjohtajan ohjeiden mukaisesti. Majoittuminen omissa/matkanjärjestähän 2-3 hengen teltoissa. Venäläisen matkanjohtajan lisäksi ryhmän mukana on Viipurista alkaen suomalainen matkatoimiston edustaja.

Lomahaku

Valitse matkasi yhdellä klikkauksella (tai useammalla)

Venäjä Laatokan luodot melontamatka

Melontamatka Venäjän Karjalaan

Melontamatka Laatokan luodoille, Venäjän Karjalaan, järjestetään ensimmäistä kertaa kesällä 2016. Laatokan luodot sijaitsevat luovutetussa Karjalassa, Laatokan luoteisrannikolla. Laatokan rakentamattomat rannat ja karut kalliosaaret mykistävät kauneudellaan.

Maisevat vaihtelevat suojaisista ja tyynistä poukamista joskus jopa myrskyävänä pauhaavaan avoimeen Laatokkaan.

Laatokalla melotaan kevyillä muovikanooteilla tai koottavilla kumikanooteilla. Retki toteutetaan venäläisen omatoimiretkeilyn hengessä. Kaikki retkeläiset osallistuvat vuorollaan ruoan laittamiseen nuotiolla, polttopuiden keräämiseen ja pilkkomiseen, telttojen pystyttämiseen jne. matkanjohtajan ohjeiden mukaisesti. Majoittuminen omissa/matkanjärjestähän 2-3 hengen teltoissa. Venäläisen matkanjohtajan lisäksi ryhmän mukana on Viipurista alkaen suomalainen matkatoimiston edustaja.

Matkaa ei suositella liikuntarajoitteisille eikä raskaana oleville naisille.

Hintaesimerkkimme 4 pv: 368 € / hlö

Hintaan sisältyy:
* Kuljetukset Allegro -junalla Pietariin
* Opastus Laatokalla sekä suomalaisen matkanjohtajan palvelut Viipurista alkaen.
* Ruokailut melontareissun aikana (aamiainen + lounas + illallinen)
* Välineiden vuokra (kanootti, mela, pelastusliivit, kypärä, märkäpussit tavaroiden säilyttämistä varten, 2-3 hengen teltat, ruoanvalmistusvälineet)

Lisämaksusta:
* Viisumin hankinta Suomen kansalaisille

Hintaan ei sisälly:
* Omat retkivälineet (makuupussi, makuualusta, ruokailuvälineet)
* Ateriat juna- ja bussimatkojen aikana.

Hinta edellyttää minimi 5 hengen ryhmää. Ryhmän kokoaa matkatoimisto.

Matkaohjelma:

1. pv.
Aamulla (lähtö Helsinki 6.20, Tikkurila 6.33, Lahti 7.07, Kouvola 7.33, Vainikkala 8.20) Allegro-juna Viipuriin, perillä klo 8.42.
Matkanjohtaja tapaa ryhmän Viipurin asemalla.
Transfer Laatokan rannalle, Berezovon kylään (160km, n. 3h).
Melontavälineiden jakaminen ja melontaopastus.
Välipala.
Melominen Kilpolan saarelle, leiriytyminen.
Illallinen.

2. pv.
Aamiainen, leirin purku.
Melominen Heposaarelle / Korpisaarelle. Näillä saarilla sijaitsee paljon arkeologisia jäänteitä ja kivirakennelmia.
Leiriytyminen, lounas.
Vapaa-aika: sienestystä, marjastusta, kalastusta, melomista lähistöllä.
Illallinen.

3 pv.
Aamiainen, leirin purku.
Melominen Kilpolan saarelle, Kilpolan leirintäalueelle. Leiriytyminen, Lounas.
Vapaa-aika: sienestystä, marjastusta, kalastusta, melomista lähistöllä. Lisämaksusta: kalliokiipeily, maastopyöräily, soutuvenevuokra.
Illallinen.
Sauna.

4 pv.
Aamiainen
Kävelyretki Kilpolan saarella, tutustuminen arkeologisiin löytöihin.
Lounas. Leirin purku.
Melonta Berezovon leirikeskukseen.
Transfer minibussilla Viipuriin.
Allegro-juna Viipurista Suomeen klo 21.35 (perillä Vainikkala 21.58, Kouvola 22.44, Lahti 23.10, Tikkurila 23.44, Helsinki 23.58).
Matkaohjelma on alustava, ja voi muuttua sääolosuhteista riippuen.

Viipuri vanha suomalainen kaupunki
Virallinen kieli: Venäjä
Valuutta:  Rupla
Passi ja viisumi: Suomen kansalaisilta vaaditaan Venäjälle viisumi. Lisätiedot toimistoltamme.
Aikavyöhyke +1
Kesäaika ei ole käytössä

Yksityisviisumia varten tarvitaan:
* viisumianomuskaavake
* passi, joka on voimassa 6 kk viisumin päättymisen jälkeen
* värillinen passivalokuva (35 x 45 mm). Ei saa olla 6kk vanhempi.
* matkustajavakuutustodistus

Hintalauseke
Nämä ovat hintaesimerkkejä räätälöimistämme matkoista. Hinnat ovat arviohintoja, lopullinen hinta muodostuu sesongin ja kuljetusyhtiön sekä matkustusluokan mukaan. Tutustuttuasi hintaesimerkkeihin, pyydä tarkka tarjous omalle matkallesi klikkaamalla ”Varaa matka”-painiketta! Teemme sinulle tarjouksen matkasta toiveidesi mukaan ja vasta saatuamme sinulta hyväksynnän alamme varata matkaa.