Keskieurooppalaista joulutunnelmaa
Tule tutustumaan Varsovan perinteiseen joulutoriin, joka rakennetaan vanhankaupungin Stare Miasto keskusaukiolle. Illan hämärtyessä jouluvalojen loisteessa voi nauttia hehkuviinin tuoksusta, maistella leivonnaisia ja grilliherkkuja. Joululaulut luovat ainutlaatuisen kodikkaan tunnelman. Joulutorien kojuissa kauppiaat Puolasta ja Saksasta kauppaavat käsintehtyjä leluja, puutöitä, piparkakkuja ja joulukoristeita. Varsova pikkujoulut ryhmille -matka huipentuu iloiseen illanviettoon pikkujoulun tunnelmissal
Varsova pikkujoulut ryhmille
Varsovan joulumarkkinat järjestetään vuosittain Kuninkaanlinnan välittömässä läheisyydessä Linnanaukiolla. Markkinoille osallistuu paitsi puolalaisia myös tšekkiläisiä, liettualaisia, unkarilaisia ja hollantilaisia näytteilleasettajia. Joulumarkkinoilta voit ostaa maistuvaa perinteikästä jouluruokaa, perinteisiä joulukuusenkoristeita, puuleluja ja joululahjoja, tämän lisäksi viikonloppuisin vieraita viihdyttävät lukuisat lavalla esiintyvät taiteilijat. Tarjolla on vuosittain tanssia, luistelua ja elävää jouluista musiikkia. Varsovan joulumarkkinoiden erikoisuus on hieman yli 20 kilometrin pituinen Valoteos-sarja, jota kannattaa tulla ihailemaan paikan päälle yksin tai yhdessä ystävien kanssa.
Joulutorien tiedot ja aukioloaikataulut sitoumuksetta, tarkasta tiedot ennen matkavaraustasi.
Matkapäivät 3-6.12.2023
Finnairin lennot:
03.12.2023 HEL-WAW 11:45-12:25
06.12.2023 WAW-HEL 19:15-22:00
Matkan hinta 4 pv: 820 € / hlö
matkan hinta yhden hengen huoneessa 940 €/hlö
kun ryhmässä on 30 maksavaa osallistujaa.
Matkan hinta 4 pv: 899 € / hlö
matkan hinta yhden hengen huoneessa 999 €/hlö
kun ryhmässä on yli 10 maksavaa osallistujaa.
Pyydä tarjous omalle ryhmällesi.
1. pv
Varsovan joulutunnelmaa ja nähtävyyksiä
Finnairin suora lento Varsovaan, jossa suomenkielinen opas on ryhmää vastassa Varsovan lentokentällä. Lähdemme opastetulle kaupunkikierrokselle, jonka aikana tutustutaan Varsovan päänähtävyyksiin, kuten kuninkaalliseen reittiin, teatterirakennuksiin, Lazienskin kuninkaalliseen puistoon, kirkkoihin sekä toisen maailmansodan muistomerkkeihin. Opas kertoo Puolan adventti- ja jouluperinteistä ja kierros päätetään maistuvaan lounaaseen viihtyisässä ravintolassa. Omaa aikaa Vanhassa kaupungissa, jossa nautitaan joulun ajan tunnelmasta ja tehdään ostoksia joulutorilla, jossa voi nauttia lasillisen kuumaa viiniä. Kierroksen jälkeen paluu hotellille ja majoittuminen. Ilta vapaata aikaa.
2. päivä
Wilanowin palatsi – Puolan pieni Versailles
Aamiaisen jälkeen lähdetään retkelle Wilanowin barokkipalatsiin, joka tunnetaan myös nimellä pieni Versailles. Tutustutaan kauniin linnan saleihin ja linnan puistoon. Iltapäivä vapaata aikaa ostoksiin ja omatoimiseen kaupunkiin tutustumiseen. Illalla lähdemme kävellen juhlistamaan pikkujoulumatkaamme ja tunnelmallisessa ravintolassa nautimme kolmen lajin maukkaan illallisen oluineen ja viineineen.
3. päivä
Chopinin synnyintalo
Aamiaisen jälkeen vapaata aikaa ja klo 10:00 lähdemme tutustumaan Varsovan ympäristöön aloittaen maailmankuulun säveltäjän Fryderyk Chopinin synnyinkaupungista, Zelazowa Wolasta, jossa vieraillaan hänen synnyintalossaan. Kierros jatkuu Brochowin kaupunkiin, jonka kuuluisassa linnoitetussa kirkossa Chopin kastettiin, ja joka toimi yhtenä toisen maailmansodan näyttämönä merkittävän Bzura-joen taistelun yhteydessä. Retken aikana nautitaan lounas. Ilta vapaata aikaa
4. päivä
Aamiainen hotellilla.
Vapaapäivä
16.30 Lähdemme hotellista kohti lentoasemaa.
19.15 Lento Helsinkiin.
Hyvää kotimatkaa!
* Varsovan viehättävin osa on sodan jälkeen kokonaan uudelleen rakennettu vanha kaupunki.
Kiertoajelun aikana voi tutustua Varsovan päänähtävyyksiin; kuninkaalliseen reittiin, jonka varrelle rakennettiin lukuisia kuninkaallisia residenssejä ja palatseja. Teatterirakennuksiin, Lazienskin kuninkaalliseen puistoon ja sen palatsiin, kirkkoihin, toisen maailman sodan muistomerkkeihin ja muihin vaikuttaviin rakennuksiin.
* Kulttuuri- ja tiedepalatsi on Varsovan ydinkeskustassa sijaitseva Puolan korkein rakennus. Sen alkuperäinen nimi oli ”Josif Stalinille omistettu kulttuuri- ja tiedepalatsi”, kansankielellä Stalinin sormi.
* Polin Puolan juutalaisten historian museo on omistettu puolanjuutalaisten historialle
* Wilanówin palatsi on kuninkaallinen palatsi se on kauneimpia rakennuksia Varsovan läheisyydessä ja tätä barokkipalatsia kutsutaan myös pieneksi Versailles’ksi. Vierailemme sen salleissa ja tutustumme linnan kokoelmaan ja samalla voimme käydä tutustumassa myös linnan puutarhassa. Nautimme retkellä myös lasin kuohuviiniä.
* Varsovan juutalaishistorianpäivän aloitamme vierailulla juutalaismuseossa, joka on avattu vuonna 2013 ja jotta suunnittelivat suomalaiset arkkitehdit Mahlamaki ja Lahdemaa, museo on omistettu pitkälle juutalaishistorialle Puolassa, joka ulottuu aina keskiajalle ja samalle myös ghetton uhreille. Aamupäivän aikana näemme myös muita muistomerkkeja ja patsaita, joista yksi on omistettu Varsovan kansannousun uhreille ja juutalaisgheton uhreille.
* Tutustuminen Varsovan ympäristöön Retkemme aikana tutustumme mielenkiintoisimpiin paikkoihin Varsovan lähistöllä. Aloitamme retken Zelazowa Wolan pikkukylästä, jossa syntyi maailmankuulu säveltäjä Fryderyk Chopin – vierailemme hänen synnyintalossaan. Tämän jälkeen tutustumme Brochowin kaupunkiin, jossa on kuuluisa linnoitettu kirkko – Chopin kastettiin nuorena kirkossa. Paikka tunnetaan myöskin yhtenä II.maailmansodan näyttämönä, jossa käytiin tärkeä Bzura joen taistelu. Matkamme jatkuu, näemme perinteisen puolalaisen kylämaiseman ja tutustumme Nieborowin barokkipalatsiin 1600 luvulta. Lounas retken aikana.Retken kesto 5-6 tuntia
Kaikki matkamme sopivat myös omatoimimatkoiksi, jotka räätälöidään yhdessä kanssanne.
Matka-asiantuntijamme auttavat sinua kaikissa matkaan liittyvissä kysymyksissä.
Tämä matka sopii myös ryhmille
Suunnitteletko matkaa oman ryhmäsi kanssa?
Me suunnittelemme yhdessä kanssanne sinulle ja ryhmällesi sopivat matkapaketit. Olipa kyseessä kotimaan tai ulkomaan matka, risteily Tallinnaan tai Karibialle, junamatka Eurooppaan tai bussimatka toivomaanne kohteeseen, anna ammattitaitoisen myyntivirkailijamme auttaa matkasi suunnittelussa.
Puhelin 05 211 1600 tai kymenmatkat @ kymenmatkat.fi.
Tarvitsetko apua? Soita meille 05 211 1600

Hotelli sijaitsee Varsovan keskustassa, lähellä päärautatieasemaa ja lähellä kahta metrolinjaa. Tämä sijainti on loistava, rauhallinen keskusta-alue lähellä kaupungin suurimpia nähtävyyksiä ja Vanhaa kaupunkia
Lue lisääPuola on tunnettu matkailijoiden keskuudessa edullisesta hintatasostaan.
Pääkaupunki: Varsova
Virallinen kieli: Puola
Valuutta: Puolan zloty (PLN)
Passi ja viisumi: Suomen kansalainen tarvitsee matkustusasiakirjaksi passin tai henkilökortin.
Aikaero Suomeen: -1
Tiedot sitoumuksetta.
Hintaan sisältyy:
* Reittilennot veroineen Helsinki-Varsova-Helsinki
* Yksi ruumaan menevä matkalaukku, max 23 kg per matkustaja
* Majoitus jaetussa kahden hengen huoneessa
* Aamiaiset hotellissa
* Lentokenttäkuljetukset opastettuna
* Suomenkielinen opastus
* Lounas tulopäivänä
* Joulutorikierros
* Retki Wilanowin barokkipalatsiin
* Kolmen lajin maukas illallinen oluineen ja viineineen
* Fryderyk Chopinin synnyintalossa vierailu
* Brochowin kaupunkiretki
* Retken aikana nautitaan lounas
Lisämaksusta:
* Yhden hengen huoneen lisämaksu
* Etukäteen varatut istumapaikat lennoille
* Liityntäkuljetukset muualta Suomesta
Räätälöimme matkan toiveidesi mukaan.
Nämä ovat hintaesimerkkejä ryhmämatkoistamme
Nämä ovat hintaesimerkkejä räätälöimistämme ryhmämatkoista.
Hinnat ovat arviohintoja, lopullinen hinta muodostuu sesongin ja kuljetusyhtiön sekä matkustusluokan mukaan.
Tutustuttuasi hintaesimerkkeihin, pyydä tarkka tarjous omalle ryhmällesi klikkaamalla tarjouslomakettamme!
Teemme yhdessä kanssasi tarjouksen matkastanne toiveidenne mukaan ja vasta saatuamme sinulta hyväksynnän alamme varata matkaa.
Ryhmähinnat ovat yleensä voimassa alkaen 10 hengen ryhmille, ellei toisin mainita.
Kaikki matkamme sopivat myös omatoimimatkoiksi, jotka räätälöidään yhdessä kanssanne.
Matka-asiantuntijamme auttavat sinua kaikissa matkaan liittyvissä kysymyksissä.
Tämä matka sopii myös ryhmille
Suunnitteletko matkaa oman ryhmäsi kanssa?
Me suunnittelemme yhdessä kanssanne sinulle ja ryhmällesi sopivat matkapaketit. Olipa kyseessä kotimaan tai ulkomaan matka, risteily Tallinnaan tai Karibialle, junamatka Eurooppaan tai bussimatka toivomaanne kohteeseen, anna ammattitaitoisen myyntivirkailijamme auttaa matkasi suunnittelussa.
Puhelin 05 211 1600 tai kymenmatkat @ kymenmatkat.fi.
Tarvitsetko apua? Soita meille 05 211 1600
Kuvagalleria klikkaa kuvaa »
Matkakalenteri