Viron puutarha ja maatilamatka ryhmille

Viron puutarha ja maatilamatka ryhmille vie teidän tutustumaan mm Sadeväljan kotipuutarhaan, Rosmakorin ruusutilalle ja Eskon maatilalle.

Lomahaku

Valitse matkasi yhdellä klikkauksella (tai useammalla)

Viron puutarha ja maatilamatka ryhmille

Puutarhamatka ja herkkujuustoja

Viron puutarha ja maatilamatka ryhmille vie teidän tutustumaan Sadeväljan kotipuutarhaan, joka tunnetaan lajirikkaana ja useasti palkittuna puutarhana. Tutustumme myös Rosmakorin ruusutilalle, joka puolestaan tunnetaan Viron suurimpana ruusutilana ja laadukkaimpana ruusujen jalostajana.

Viron puutarha ja maatilamatka ryhmille

Tutustumme matkan aikana Kuren matkailumaatilaan, joka on voittanut useita kertoja kauniin kotipuutarhan tittelin, Luken meijeritilaan,  jossa tuotetaan luomutuotteina juustoja ja Eskon maatilaan, jossa kasvatetaan lypsykarjaa ja jonka omassa meijerissä valmistetaan juustoja ja jogurtteja, joita voi myös ostaa mukaan.

Eskon maatila

Eskon maatila sijaitsee noin parinkymmenen kilometrin päästä Tallinnasta Sakun kylässä. Eskossa kasvatetaan pääasiassa maitokarjaa, maidosta valmistetaan erilaisia juustoja ja jogurtteja joita voidaan maistella paikan päällä ja ostaa myös mukaan. Isäntäväki näyttää paikkoja maatilalla ja kertoo maataloudesta neuvostoaikana sekä nykypäivänä.  Esko on vanha 1800-luvulla perustettu tila noin 15 kilometrin päässä Tallinnasta. Maatilan 200 lehmän maidosta tehdään paikan päällä juustojen lisäksi jäätelöitä, jogurttia ja rahkoja.

Viron puutarha ja maatilamatka ryhmille

Ryhmämatkat>

Kymenmatkat FB>

Hintaesimerkkimme 3 pv: 295 € / hlö 
Yhden hengen huoneen lisämaksu on 70 €/hlö

1. pv
Lähdemme Helsingistä Tallinnaan Viking XPRS:llä, josta jatkamme matkaa kohti Tarttoa. Matkalla pysähdymme Roogojan tilalla, joka on tunnettu kärhöistään ja viinirypäleistään, joita Kivistikien perhe on jalostanut jo vuosikymmenien ajan.

Seuraava tutustumiskohteemme on lähellä sijaitseva Sadeväljan kotipuutarha, joka tunnetaan lajirikkaana ja useasti palkittuna puutarhana. Täältä jatkamme matkaa Rosmakorin ruusutilalle, joka tunnetaan Viron suurimpana ruusutilana ja laadukkaimpana ruusujen jalostajana. Illalla saavumme Tarttoon ja majoittumme hotelliimme.

2. pv
Aamiaisen nautittuamme lähdemme Tartton kaupunkikierrokselle, jonka aikana vierailemme Tartton kasvitieteellisessä puutarhassa. Täältä matkamme jatkuu  Kuren matkailumaatilalle. Tämä puutarha on voittanut useita kertoja kauniin kotipuutarhan tittelin. Nautimme lounaan Kuren maatilalla.

Matkamme jatkuu Luken meijeritilalle, jossa tuotetaan luomutuotteina juustoja. Illansuussa palaamme takaisin Tarttoon,  jossa nautimme yhteisen illallisen.

3. pv
Nautimme aamiaisen hotellilla ja sen jälkeen lähdemme Tallinnaa kohden. Matkan aika vieraillaan vielä Põltsamaan viinikellarissa, jossa maistelemme kauden marjaviinejä. Tämän jälkeen tutustumme Põhjakan kartanoon, jonka historia ulottuu aina 1800-luvulle saakka. Kartanon ravintolassa nautimme lounaan paikallisista raaka-aineista.

Seuraava kohteemme on  Eskon maatilalla, jossa kasvatetaan lypsykarjaa, ja jonka omassa meijerissä valmistetaan juustoja ja jogurtteja, joita voi myös ostaa mukaan.

Matkamme lähenee loppuaan, palaamme Tallinnaan, jossa on vielä hetki vapaata aikaa ja sen jälkeen lähdemme laivalla Helsinkiin.


Viro Tallinna tekemistä ja käyntikohteita

Matkaohjelmaehdotuksia

Kiinnostaisiko ryhmäänne marsipaanin teko ja maalaus Kalevin suklaapuodissa vai kaipaatteko vauhdikasta ohjelmaa karting-autojen ratissa? Upea historiallinen kartanokierros Lahemaalla tai viinikoulu kokeneen sommelierin johdolla? Ryhmämyyntimme tarjoaa teille laajan valikoiman erilaisia ohjelmavaihtoehtoja Tallinnassa ja muualla Virossa. Tutustu ohjelmiin ja ota yhteyttä!

Perinteinen kaupunkinkierros

Yhdistetyllä bussi– ja kävelykierroksella koette kattavan läpileikkauksen Tallinnasta mm. monien tarinoiden avulla. Tunnin kiertoajelun jälkeen kävelemme Vanhassakaupungissa oppaan johdolla.

Bastionin käytävät

Vanhassakaupungissa Toompean kukkulan alla risteilee 1600-luvulla rakennettuja salaperäisiä maanalaisia käytäviä. Käytävillä on nähty kummituskin, joka pelästytti kaksi työmiestä niin, etteivät he enää palanneet töihin.

Kadriorgin palatsi

Pietari I:n vuonna 1718 rakennuttamaa palatsia ja sen puistoa pidetään pohjolan barokkiarkkitehtuurin mestarinäytteenä. Vuonna 2012 restauroidussa palatsissa toimii ulkomaisen taiteen museo. Museossa on kahvila ja myymälä. Kesäisin vierailijoille avoinna oleva palatsin puisto on entisöity 1700-luvun tyyliin.

Kartanokierros Lahemaalla

Tämä retki vie Lahemaan upealle historialliselle kartanokierrokselle. Tallinnasta itään suuntautuvalla retkellä vieraillaan kolmessa kauniissa kartanossa.

Lahemaan
kansallispuistossa sijaitseva Palmsen kartano ja ulkomuseo on ensimmäinen täysin kunnostettu kartanokokonaisuus puistoineen, puutarhoineen ja historiallisine rakennuksineen. Vierailijat voivat tutustua näyttelyihin, työpajoihin, koulutuskeskukseen, palmutaloon, viinikellariin, romanttiseen kahvilaan ja kansanomaiseen kapakkaan.

Sagadin kartanokokonaisuus
sijaitsee Lahemaan kansallispuistossa. Sagadi on nykyään kuuluisa luonto-opetus-, kulttuuri- ja matkailukeskus. Sagadin kartano on harvinainen kokonaisuus: sivurakennuksia on paljon, ja tiet, puistokäytävät, puisto ja lammet on kunnostettu. Kartano kunnostettiin metsätalousjärjestelmän avulla, ja kartano on tälläkin hetkellä valtion metsähallituksen (Riigimetsa Majandamise Keskus, RMK) omistuksessa. Sagadin metsäkeskuksessa toimivat metsämuseo ja kartanomuseo, luontokoulu, hotelli, ravintola ja hostelli.

Lahemaan
kansallispuistossa sijaitsevan Vihulan kartanon rakennuttivat von Schubertit vuosina 1820–1880. Entistetyssä kartanossa toimivat nyt upea ravintola ja loistava kylpylähotelli. Kartanossa pidetään konsertteja ja kokouksia ja järjestetään vastaanottoja ja häitä.

Kalev suklaapuoti

Rotermannin korttelissa sijaitsevassa Kalev suklaapuodissa on mahdollisuus kääriä hihat, pukea essu päälle ja osallistua itse marsipaanin tekoon ja maalaukseen tai suklaan valmistuskurssille.

KGB-museo

Sokos Hotel Viru on avannut kaksi Neuvostoliiton turvallisuuspoliisin, KGB:n, salaista valvontahuonetta KGB-museoksi. Hotellin 23. kerroksesta agentit vakoilivat ihmisiä ja salakuuntelivat hotelliasukkaita.

Kuulsaal keilahalli

Kuulsaal Tallinnan keskustassa on mainio paikka järjestää työpaikan virkistyspäivä tai lähteä viettämään mukavia hetkiä ystäväporukalla. Hallista voi vuokrata pelkät radat tai tilata paketin, joka sisältää ratavuokran lisäksi pientä syötävää.

Kumu Taidemuseo

Kumu Art Museum sisältää laajan valikoiman virolaista ja kansainvälistä nykytaidetta. Suomalaisen Pekka Vapaavuoren suunnittelema museorakennus Kadriorgin puistossa on jo itsessään vaikuttava nähtävyys.

Luscher & Matiesenin viininmaistajaiset

Luscher & Matiesenin viinitehdas ja Viron juomakulttuurin museo Toompealla esittelee Toompean viinintuotannon historiaa aidoimmalla tavalla ja esittelee 100 vuotta vanhan viinitehtaan tarinan.  sis. viininmaistajaiset. Paikanpäältä voi ostaa talon viiniä. Korttimaksu käy ja tarvittaessa juomat toimitetaan hotelliin. Avoinna klo 10-18. Opastus paikanpäällä suomeksi. Ryhmän koko voi olla max. 60 henkilöä. Retken kesto 1,5 tuntia. Huom! Kohteeseen ei pääse perille bussilla, lähin pysäkki kirkon vieressä josta n. 10 min kävelymatka

Merikeskus Lennusadam (Lentosatama)

Merikeskus on Tallinnan suosikkinähtävyys! Tsaarin aikaisiin vesitasolentokonehangaareihin rakennettu kokonaisuus yllättää monimuotoisuudellaan. Museossa liikutaan kolmella tasolla: meren pohjassa, veden pinnalla ja ilmassa. Museon vetonauloja ovat mm. 1930-luvun sukellusvene Lembit sekä höyryjäänmurtaja Suur Töll. Museossa pääsee kokeilemaan sukellusveneen ja lentokoneen ohjaamista simulaattoreissa.

Nigulisten kirkko ja museo

1200-luvin alkupuolella rakennettu Nigulisten kirkko on Viron kauneimpia myöhäisgootilaisia rakennuksia. Pysyvässä näyttelyssä Pohjois-Euroopan paras uskonnollisen taiteen kokoelma 1400-luvulta.

Nõmmen seikkailupuisto

Seikkailupuisto herättää leikkimielisyyden. Koet onnistumisen iloa jännittävällä puiden latvassa kiipeilyllä, köysissä riippumisella ja verkkoihin hyppäämisellä liikkuessasi puissa tasanteelta toiselle.

Nõmmen paikallistori ja kauppahalli

Nõmmeen on matkaa noin 10 kilometriä ja se on auki 09.00-16.00. Suosittu tori, jossa ruokaa ja kauden tuotteita sekä mukava kahvila ja muutamia kauppoja.

Purjehdus Old City Marinassa

Tervetuloa viettämään tunnelmallista iltaa Tallinnan lahdella. Upea purjevene odottaa teitä Tallinnan keskustassa, Old City Marinassa. 1,5h purjehduksen aikana tarjoillaan kuohuviiniä, merimatka päättyy Noblessnerin satamaan jossa teitä odottaa kolmen ruokalajin illallinen satamaravintola Cafe Noblen viihtyisällä terassilla. Paketin voi liittää kaikkiin Tallinnan ryhmiimme. Kysy lisää toimistoltamme.

Triobet Kartingkeskus

Järjestä Grand Prix ryhmällesi! Triobet Kartingkeskus on ympärivuotisesti elämyksiä tarjoava moderni sisäkartingkeskus vain 20 minuutin ajomatkan päässä Tallinnan keskustasta.

TV-torni

Tallinnan maamerkki, 300 m korkea TV-torni Piritan sataman läheisyydessä on jälleen avattu yleisölle. Koe huikeat näkymät 170 metrin korkeudesta näköalatasanteelta.

Viinikoulu Sokos Hotel Viru

Viinikoulu tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden kehittää makuaisteja sekä viettää mielenkiintoinen ja antoisa tunti viinimaailmassa kokeneen ja tunnustetun sommelierin johdolla.

Viron maut

Lähiruoka ja virolaiset ruokaperinteet puhuttavat Virossakin.
Viron maut – retkellä kuulet, miten eri maiden ruokakulttuurit ovat vaikuttaneet virolaiseen ruokaperinteeseen.

 

 

Virosta puhuttaessa mieleen tulee ensimmäisenä Tallinna sekä maan lukuisat kylpylät. Tunnettuja kohteita ovat lisäksi Tartto, Narva, Pärnu ja Haapsalu.
Pääkaupunki: Tallinna
Virallinen kieli: Viro
Valuutta:  Euro
Passi ja viisumi: Matkalla mukana tulee olla virallinen matkustusasiakirja, jollaisia ovat vain passi sekä poliisin myöntämä kuvallinen henkilökortti. Ajokortti tai esim. kuvallinen Kela-kortti eivät ole hyväksyttäviä matkustusasiakirjoja!
Aikaero Suomeen: Ei aikaeroa.

Tiedot sitoumuksetta.

Hintaan sisältyy:
*
Viking Xprs ylitykset
* Helsinki-Tallinna klo 11.30-14.00   6.9.2013
* Tallinna-Helsinki klo 16.30-19.00   8.9.2013
* Majoitus Meriton Meriton Spassa kahden hengen huoneissa aamiaisella
* SPA osaston käyttö
* Eskon maatilaretki 5 h sisältäen lounaan ja opastuksen, bussikuljetuksen ja maatilan esittelyn.
* Matkanjohtajalle vapaa paikka, kun ryhmässä on minimi 15 hlöä.

Pyydä juuri sinun ryhmällesi räätälöity tarjous.

Nämä ovat hintaesimerkkejä ryhmämatkoistamme

Nämä ovat hintaesimerkkejä räätälöimistämme ryhmämatkoista.
Hinnat ovat arviohintoja, lopullinen hinta muodostuu sesongin ja kuljetusyhtiön sekä matkustusluokan mukaan.

Tutustuttuasi hintaesimerkkeihin, pyydä tarkka tarjous omalle ryhmällesi klikkaamalla tarjouslomakettamme!

Teemme yhdessä kanssasi tarjouksen matkastanne toiveidenne mukaan ja vasta saatuamme sinulta hyväksynnän alamme varata matkaa.

Ryhmähinnat ovat yleensä voimassa alkaen 10 hengen ryhmille, ellei toisin mainita.