Blogi: Sekaisin Haminan ympyröistä

Sekaisin Haminan ympyröistä

Hamina on monelle tuttu Reserviupseerikoulustaan tai Googlen viimeisistä tempauksista, joku on joskus kuullut jopa Hamina Tattoosta. Matkailijalle Hamina tarjoaa kuitenkin paljon muutakin!

Ensinnäkin Haminan historia on mahtava! Onhan kaupunki ollut sekä Venäjän että Ruotsin alaisuudessa ja siellä on käyty merkittäviä neuvotteluja. Muun muassa Venäjän keisarinna Katariina II ja Ruotsin kuningas Kustaa III neuvottelivat Haminassa 1783. Neuvottelut eivät tainneet olla kovinkaan onnistuneet, kun Kustaa III aloitti sodan pari vuotta neuvottelujen jälkeen. Katariina puolestaan joutui lopettamaan rahvaalle suunnatun vastaanottonsa kesken, kun joku tavallinen pulliainen meni muiskauttamaan häntä suoraan suulle.

Haminassa on toiminut kadettikoulu, jossa myöhemmin Suomen presidenttinäkin tunnettu marsalkka C.G.E. Mannerheim teki kolttosiaan. Vaikka kadettikoulu lakkautettiin 1900-luvun alussa, jatkoi reserviupseerikoulu sen tiloissa. Nykyäänkin useat suomalaiset nuoret miehet käyvät sen vuosittain ja vielä useammat suomalaiset nuoret naiset unelmoivat pääsevänsä aveciksi RUK:n kurssijuhlaan.

On kuitenkin syytä varoa, ettei kurssijuhlien jatkoilta palatessaan eksy Haminan ympyräkaduille. Niitä kun voi kiertää loputtomasti aina päätyen samaan paikkaan takaisin. Tällainen ympyräarkkitehtuuri on melko ainutlaatuista – niitä on vain muutamissa kaupungeissa jäljellä.

Toki Haminassa on muutakin nähtävää: Varvara myi sotamiehille leipomotuotteita ja hänen kunniakseen on pystytetty patsas, Katariina lupasi mennä Kustaan kanssa naimisiin, kun myllynkiven läpi voi antaa suudelman – tätä voi jokainen käydä itse koettamassa, Viipurin rinkeleitä ja muita ”vanhan ajan” tuotteita voi ostaa Kauppiaantalonmuseosta jne.

Mikäli et halua tutustua Haminaan ja sen nähtävyyksiin maalla ja merellä omin päin, voit vaikkapa palkata Haminan Hywän asukkaan, historiallisen hahmon pukeutuneena aikansa vaateparteen, kertomaan oman aikansa elämisestä ja olemisesta ja johdattamaan kävijän läpi Haminan historian aina nykypäivään.

Hamina_Tattoo_Raatihuone400x300Hamina_tattoo18_400x300