Venäjän ryhmämatkaohjeet matkanjohtajalle junamatkalla

MATKANJOHTAJAN OHJEITA RAJAMUODOLLISUUKSIA VARTEN

TARKASTA, ETTÄ KAIKKI OVAT PAIKALLA JA että kaikilla on passit mukana.

Junassa matkustajien tulee täyttää maahanmeno- ja maastapoistumiskortti,

TÄMÄ SAADAAN JUNASSA (malli liitteenä)

Kaavake on säilytettävä mukana koko matkan ajan ja esitettävä hotellissa.

Maahantulokortin junassa jakaa konduktööri.

Rajalle saavuttaessa jokaisen tulee istua omalla paikallaan, tästä kuulutetaan junassa.

Suomen tullivirkailijat tarkastavat passit junassa. Venäjän tulliviranomaiset tarkastavat passit ja viisumit sekä suorittavat tullitarkastuksen, jonka jälkeen passien tulee olla leimattuja. Lisäohjeita saa ja kannattaa kysyä junan konduktööriltä.

Jos teille on hankittu ryhmäviisumi, se esitetään viisumien kanssa yhdessä. Kerro siis venäläiselle virkailijalle, että teillä on ryhmäviisumi, jolla matkustaa x henkilöä. Anna listat virkailijalle, joka ottaa listat mukaansa ja palauttaa niistä toisen matkanjohtajalle, kun kaikki passit on tarkastettu. Kun virkailija kysyy viisumia niin silloin asiakas sanoo, että me olemme ryhmäviisumissa. Tällöin virkailija etsii nimen ryhmäviisumilistasta ja tekee tarvittavat merkinnät.

Passien tarkastuskäytäntö vaihtelee junittain.

Valuuttaa voit vaihtaa junassa Kouvolan ja Vainikkalan välillä Safar Oy:n valuutanvaihtokärrystä.

Venäjän junat saapuvat Pietarissa Suomen asemalle.

 Kuljetukset juna-asemalta ja paluu hotellilta: jos olet tilannut ko palvelut etukäteen Kymenmatkoilta.

Transferit Suomen asemalta hotelliin: Kun juna saapuu asemalle, poistu asemalaiturilta mustan sivuportin kautta. (Katso liitekuva). Kuljettaja odottaa autossa sivuportin takana ja auton etulasissa on A4 kokoinen lappu – Kymenmatkat . Sivuportti on suunnilleen 3 vaunun kohdalla veturista päin laskettuna.

Transferit hotellilta Suomen asemalle: Kuljetus saapuu Suomen rautatieasemalle, kaikki asiakkaat menevät edestäpäin katsottuna vasemmalle puolelle asemaa (sinne missä musta sivuporttikin on) vähän ennen mustaa sivuporttia lukee Helsinki Allegro ja sen alla ovi, josta mennään sisään turvatarkastukseen ja junalaiturille.

Junaan noustessa pitää esittää passi ja matkalippu.

Aseman lähellä on mm. Nevan ranta, Leninin patsas, kahvila, ruokakauppa ja kioskeja.

Suomen asema Pietarissa.

Kymenmatkojen Karttalinkki>>>

Muistathan olla hyvissä ajoin asemalla ennen junan lähtöä! Emme vastaa siitä jos käytännöt junissa muuttuvat

Hotelli

Hotellissa matkanjohtaja suorittaa huonejaon. Hän luovuttaa hotelliin myös viisumin alkuperäiskappaleen.

Hotellikortti annetaan matkustajalle ja hän antaa passin ja sen välissä maahantulokortin. (Tai voit myös kerätä passit jo transferbussissa ja mennä heti bussin saavuttua hotellin vastaanottotiskille ja alkaa majoittaa ryhmää hotellivirkailijan kanssa. Ja jaat sitten kaikki hotellikortit kerralla.)

Matkanjohtaja merkitsee omaan listaansa matkustajien huoneiden numerot. Selvittää matkustajille, miten hotellissa soitetaan huoneisiin (usein sama kuin huoneen numero) ja milloin ja missä aamiainen.

HUOM: saatte siis hotellikortit ja magneettikortit (avaimet).

Hotellikortti tarvitaan aamiaisella.

Lähtöaamuna matkanjohtaja hakee passit   JA VIISUMIN (muovikassi mukaan) ja tarkistaa ne ja sen, että jokaisen PASSIN välissä on maahantulokortti.

Jotta saa oikean ryhmän paperit, on syytä näyttää oma hotellikortti. Tarkastettava, että on oikeat henkilöt ja lukumäärä stemmaa. Katso, että hotelli ei tarjoa vieraan ryhmän passeja!

Matkanjohtaja jakaa passit asiakkaille. (Jotkut asiakkaat kyllä aina hakevat omat passinsa, joten käytännöt elävät)

Lähtiessä hotellista matkanjohtaja laskee asiakkaat. Muista, että tavarat otetaan bussiin mukaan

Tullimääräykset on syytä selvittää matkustajille ennen tullia.

Muista myös tuontirajoitukset

Mieti, mitä matkakohteesta ostat, sillä monien tuotteiden maahantuonti on rajoitettua, luvanvaraista tai jopa kiellettyä. Eksoottinen matkamuisto tai merkkilaukku kannattaa jättää hankkimatta, ellet ole varma tuotteen alkuperästä. Tarkista tuontirajoitukset  ja -ehdot jo etukäteen ainakin näistä

  • lääkkeet ja lääkeaineet
  • uhanalaisista lajeista valmistetut tuotteet
  • kasvit ja eläinperäiset elintarvikkeet
  • tekijänoikeutta loukkaavat tallenteet ja piraattituotteet

Venäjän maahantulokortin täyttömalli>>
(laita oikea päivämäärä ja sekä hotelli, mallissa VANHA!)

Emme vastaa siitä jos käytännöt muuttuvat.

HYVÄÄ MATKAA!

Kymenmatkat Oy