Elämää eläkkeellä

Otsikon teemalla, ”Elämää eläkkeellä”, 19.9.2015, lähti iloinen joukko eläkeläisiä kohti Espanjan, Costa Blancaa ja siellä Torreviejan kaupunkiin.

Torreviejan kaupunki sijaitsee meren ja kahden suuren luonnonvaraisen suolajärven (Las Salinas) välissä. Torreviejan suolajärvet ovat Euroopan suurimmat ja toiseksi suurimmat koko maailmassa. Meri ja suolajärvet takaavat Torreviejalle terveellisen ilmaston. Loistavat mikroilmasto-olosuhteet ja mahdollisuus kylpeä suola-laguuneissa lievittävät muun muassa astman, ihotulehduksen, reumatismin ja niveltulehduksen oireita. Torreviejan ympärillä oleva alue on kuuluisa myös suolan tuotannostaan. Suolaa on tuotettu alueella aina Rooman ajoista lähtien ja vielä nykyäänkin Torreviejan suolaa viedään maailmanlaajuisesti.

TT_Salud_800x600

Matkaan lähdettiin Anjalankosken Linjan bussilla yrittäjä Sari Tjederin johdolla. Allekirjoittanut oli lähtenyt matkaan jo edeltä ja odotteli hyvissä ajoin hotellilla ryhmän saapumista. Matka oli teemamatka ja jo ensimmäisenä iltana pohdittiin syytä lähteä juuri tälle matkalle ja mikä on ollut koko elämän kantava voima. Lämpimän illan hämärtyessä, kaskaiden soittaessa nautimme meren pauhusta yhteisellä illallisella.

Viikon aikana saimme kuulla monelta suunnalta millaista elämä on tai voisi olla Espanjan auringon alla. Tutustuimme muutamaan suomalaiseen yritykseen, nautimme heidän palveluistaan mm. lounaan ja cavan merkeissä. Osa ryhmäläisitä sai osakseen haminalaislähtöisen hieroja-kosmetologi Sari Mankisen palveluista ja osa kuunteli mielenkiinnolla millaista olisi asua Torreviejassa, asiaa valotti suomalainen Mia Komppa Zarikon properties asunnonvälitysyrityksestä. Lisää väriä ajatuksiimme toivat kaksi vertaiseläkeläistä Ritma ja Mailis, jotka ovat asuneet jo useamman vuoden Espanjassa ja vain silloin tällöin piipahtavat Suomessa.

TT_Terveysjumppaa_suolajärvellä_800x600

Tutuiksi tulivat myös espanjalaiset markkinat, kauppakeskukset ja jopa paikalliseen hautausmaahan tutustuttiin. La Matan hautausmaalle on haudattu myös suomalaisia, jopa kouvolalaisia. Hautausmaa herätti ihmetystä, koska Espanjassa ei haudata maahan vaan ”seinään” eli uurnille ja arkuille on betoniaukot, johon ne sijoitetaan ja sen jälkeen tila muurataan kiinni ja eteen kiinnitetään laatta, joka kertoo, kuka on haudattu.

Piknik-retki tehtiin, minnepä muualle kuin Laguna de la Matan suolajärvelle, luonnonsuojelualueelle. Siellä kiikaroitiin lintuja, mutta vain yksi flamingo esittäytyi pikkulintujen lisäksi. Emme kuitenkaan antaneet sen häiritä, vaan ihastelimme kaunista luontoa, voimistelimme, keskustelimme ja tietysti nautimme maittavat eväät. Myös vesivoimistelu kuului ohjelmaan, sen jälkeen maistuivatkin churrot suklaalla erityisen hyvin.

Espanja_Suolajärvi_Laguna de Torrevieja_Merja Yrjölä_800x600

Ryhmä vietti yhden päivän ilman tehtäviä ja ohjaajia: Sari Tjederiä ja Tiina Punkasta, ryhmäläiset osallistuivat ProJennin järjestämälle retkelle Guadalestin kylään ja Turronin-tehtaalle. ProJennin omistaa virolahtelaislähtöinen Jenni Kuivainen, joka on golfannut maailmamestaruustasolla. Guadalestin maalauksellinen vuoristokylä on yksi Costa Blancan merkittävimmistä nähtävyyksistä, josta aukeaa kaunis näkymä alapuolella olevalle järvelle. Turron puolestaan vastaan suomalaisten Fazerin sinistä, niin tyypillinen tämä herkku on Espanjassa. Päivämatkalla tapahtui myös pienoinen ihme: 84-vuotiaat Raili ja Pertti seurusteltuaan 21-vuotta, päätyivät kihlojen ostoon.

TT_Kihlat_800x600

Viikon kruunasi läheisessä Los Montesinoksen kylässä sijaitsevan La Herraduran ravintolan flamencoesitys maittavan illallisen kera. Yhteenvedon aikana, kun kysyimme ryhmän ainoalta miesosallistujalta, että miten hän oli kokenut viikon ja naislauman, vastasi hän yksinkertaisesti: ”Mahtavaa, tosi mahtavaa!” . Viikko todellakin oli mahtava niin ryhmäläisten, ilmojen kuin tunnelmakin puolesta.

TT_Flamencoa_La_Herradurassa_800x600

 

Punkanen Tiina
Yrittäjä
Tietokirjailija, työnohjaaja ja kouluttaja
www.tiinapunkanen.fi
Puh. 040 5879 704