Kymenmatkoista sanottua Pietari

Sähköposteja siivotessa tuli vielä tällainenkin muisto vastaan. On aivan ihanaa lukea näitä palautteita ja samalla muistella, missä kaikkialla meidän ryhmät ovatkaan käyneet. Tosi suuri osa Pietarissa, mutta myös Kotkassa, Euroopassa ja melkein kaikilla mantereilla. Tämä ryhmä oli Pietarissa vierailulla muutama vuosi sitten.

Hei!
Matka on nyt toteutettu. Kiitos erinomaisen hyvin tehdyistä järjestelyistä. Saimme juuri sen mitä odotimme ja vielä huomattavasti enemmänkin.
Valentina oli meille erittäin oivallinen opas ja tulkki. Autonkuljettaja selvisi ihmeellisesti Pietarin liikennekaaoksesta.
Käyntikohteessamme oltiin selkeästi valmistauduttu meidän tuloomme ja valmisteltu hyvät esitykset, jopa muutama työnäytöskin saatiin nähdä ja menetelmiä kokeillakin.

Meidän olisi sittenkin pitänyt tilata lounas etukäteen teidän kauttanne. Henkilökohtainen maksu tilauksen mukaan aiheutti melkoisen lisätyön. Olimme lounaan jälkeen reilun tunnin myöhässä aikataulusta. Onneksi opas sai järjestettyä niin, että pääsimme vielä kiertämään ja hämmästelemään sitä hirvittävää dokumenttien määrää. Joku meistä totesikin, että olemme nyt autuaaksi tekevässä paikassa.

Matka oli onnistunut ja tekemänne järjestelyt olivat aivan erinomaiset. Siitä kiitos teille.
Pietari
#Satumaisetmatkat #Matkavinkit #Unelmalomat #Rakkaudestamatkailuun
#Kymenmatkat #Nautielämästä #Nautimatkasta #Matka #Kotimaanmatka
#matkustavastuullisesti
Suomi tarvitsee matkailua!