Kreikka Ateena kaupunkiloma

Ateena on tuhansia vuosia vanha arkeologian ja historian kehto, jossa voi myös shoppailla, syödä hyvin ja tutustua taiteeseen ja kulttuurin. Ateenan matkat >

Lomahaku

Valitse matkasi yhdellä klikkauksella (tai useammalla)

Kreikka Ateena kaupunkiloma

Kulttuurin kehto

Lähde Ateenan matkalle tutkimaan vanhaa kulttuuria! Arkeologia ja historia ovatkin omaleimaisia tälle tuhansia vuosia vanhalle kaupungille, mutta Ateenassa voi myös shoppailla, syödä hyvin ja tutustua taiteeseen ja kulttuurin. Ateena on rento matkakohde, josta lähtee monia aluksia Kreikan saarille, joissa matkailija voi kokea Kreikkaa aidoimmillaan. Matkat Kreikkaan räätälöimme toiveidenne mukaan.

Kreikka Ateena kaupunkiloma

Ateenassa on ydinkeskustan alueella melkoinen määrä nähtävää, antiikin ajan raunioista korkeatasoisiin monipuolisiin museoihin, ja siellä on valtavasti kahviloita, baareja ja ravintoloita, joissa istuskelu on olennainen osa Ateenassa vietettyä lomaa. Ateenan matka sopii hyvin kulttuurista ja arkeologiasta kiinnostuneille ja ryhmämatkoille.

Kreikka Ateena kaupunkiloma

Kymenmatkat FB>

Harraste- ja kulttuurimatkat>

Hintaesimerkimme 3 pv: 295 € / hlö

Hintaan sisältyy:
*
Lennot turistiluokassa m/p
*Lentokenttäverot ja matkustajamaksu
*Majoitus jaetussa 2 hengen huoneessa
*Hotelliaamiainen


Kreikka Ateena tekemistä ja käyntikohteita

* Akropolis sijaitsee kukkulalla aivan Ateenan sydämessä. Akropolis oli jo varhain Ateenan asutuksen keskus. Akropolista pidetään koko antiikin kreikkalaisen hengen, taiteen ja arkkitehtuurin voimannäyttönä ja symbolina ja varsinkin klassisen kauden Ateenan voiman ja vaurauden ilmentymänä. Akropolis tunnetaan etenkin Parthenonin temppelistä, Erekhtheionista sekä Propylaia-porttirakennuksesta.

* Agora oli antiikin aikainen agora eli tori Ateenassa Kreikassa. Se oli antiikin Ateenan kaupallinen, sosiaalinen ja hallinnollinen sekä oikeudenkäytön keskus, ja sen alueella sijaitsi useita merkittäviä julkisia rakennuksia ja temppeleitä.

* Olympoksen Zeuksen temppeli eli Olympieion on Zeukselle omistettu antiikin aikainen temppeli Ateenassa Kreikassa. Temppeli oli yksi antiikin suurimmista.

* Dionysoksen teatteri on antiikin aikainen teatteri, joka sijaitsee Ateenan Akropoliin etelärinteellä. Teatteri oli pyhitetty Dionysos Eleuthereukselle, ja se oli osa Dionysos Eleuthereuksen pyhäkköä

* Pireus oli Kreikan satamakaupunki jo antiikin aikoina, nykyään se on Euroopan vilkkain satama. Täältä lähtee päivittäin valtava määrä lauttoja Kreikan saarille ja myös muihin maihin, etenkin Italiaan.

* Sounion niemi ja Poseidonin temppeli sijaitsee lähellä Ateenaa ja on yksi kivoimmista päiväretkikohteista Ateenan lähistöllä. Niemellä sijaitsee merenjumala Poseidonille omistettu temppeli.

Hotelli Jason INN **+

Hotelli sijaitsee rauhallisella sivukadulla lähellä Psirin aluetta joka on yksi Ateenan viihteen ja yöelämän keskuksista. Hotellissa on 24h vastaanotto, baari/salonki ja ravintola.
Huoneissa on kylpyhuone/suihku, puhelin, TV ja ilmastointi.
Hotellin osoite:
Assomaton Street 12, Kerameikos
10553 Ateena

Kreikka tunnetaan rannoistaan ja kulttuurinähtävyyksistään. Koko perheen matkakohde josta löytyy tekemistä ja näkemistä kaikenikäisille.
Pääkaupunki: Ateena
Virallinen kieli: Kreikka
Valuutta: Euro
Passi ja viisumi: Suomen kansalainen tarvitsee matkustusasiakirjaksi passin tai henkilökortin.
Aikaero Suomeen: Ei aikaeroa.
Tiedot sitoumuksetta.

Hintaesimerkkejä, matkaehdot matkapaketti, passi ja viisumi

Hintalauseke koskien räätälöityjä matkojamme

Nettisivuillamme on hintaesimerkkejä räätälöidyistä matkoistamme. Lähtöpäivän ja matkareitin voit itse valita. Hinnat ovat esimerkkihintoja, joten lopullinen hinta muodostuu matka-ajan, reitin, kuljetushinnan, matkustusluokan sekä paikkatilanteen mukaan.

Tutustuttuasi hintaesimerkkeihin, pyydä tarjous omalle matkallesi klikkaamalla ”Pyydä tarjous” -painiketta! Teemme sinulle tarjouksen matkasta toiveidesi mukaan. Kaikki matkat ovat omatoimisia.

Varaamalla hyvissä ajoin säästät selvää rahaa!
Lähellä lähtöä varattaessa lento- ja hotellihinnat voivat olla jopa monikertaiset verrattuna siihen, jos matka varataan useita kuukausia etukäteen.

HUOM!
Jalkapallo, jääkiekko, Formula1, MotoGP, urheilutapahtumien ja muiden tapahtumien, kuten konserttien päivämäärät ja aikataulut voivat muuttua ilmoitetusta, lopullinen aika vahvistetaan noin 1-2 viikkoa ennen ajankohtaa. Tapahtuman ajankohdan muuttuminen ei oikeuta ostettujen lippujen peruutukseen tai muutokseen eikä lentojen/hotellin kuluttomaan muutokseen tai peruutukseen. Muutostilanteessa usein jo ostetut tapahtumaliput siirtyvät uudelle päivälle.

Matkaehdot

Tähän matkaan sovelletaan

Kymenmatkat Oy:n erityisehtoja matkapaketeille 1.7.2018 alkaen

sekä  Yleisiä matkapakettiehtoja 1.7.2018 alkaen.

 

Vakuuden alainen matkapaketti

Sinulle tarjottu matkapalvelujen yhdistelmä on direktiivissä (EU) 2015/2302 tarkoitettu matkapaketti.

Näin ollen sinuun sovelletaan kaikkia matkapaketteja koskevia EU-oikeuksia. Kymenmatkat Oy on täysin vastuussa koko matkapaketin asianmukaisesta toteuttamisesta.

Lisäksi Kymenmatkat Oy on hankkinut lainsäädännössä edellytetyn suojan palauttaakseen maksusi ja, jos kuljetus sisältyy matkapakettiin, turvatakseen paluukuljetuksesi siltä varalta, että yrityksestä tulee maksukyvytön.

Lisätietoja direktiivin (EU) 2015/2302 mukaisista tärkeimmistä oikeuksista kohdasta:

 

Yleiset matkapakettiehdot 1/7/2018 alkaen.

 

Hyvä tietää: Passi, viisumi, matkavakuutus ja matkaterveys

Tarkasta ennen matkaasi voimassa olevat rokotusvaatimukset ja rajanylityksessä vaadittavat terveydelliset testitulokset.

Tarkista hyvissä ajoin ennen matkaasi että sinulla on voimassa oleva matka-asiakirja. Yleisten matkapakettiehtojen mukaan matkustajan on itse huolehdittava matkalla tarvittavista asiakirjoista.

Useat maat vaativat, että passin tulee olla voimassa vielä 3-6 kuukautta matkan päättymisestä.  Ajantasaiset maahantulosäädökset on hyvä tarkistaa hyvissä ajoin ennen matkavarausta kohdemaan viranomaisilta, esimerkiksi maan lähimmästä edustustosta.

Tarkista ennen matkavaraustasi tarvitaanko matkakohteeseesi tai mahdolliseen kauttakulkumaahan viisumia tai etukäteen haettavaa maahansaapumislupaa.

Huomaa! Matkavaraukseen tulee merkitä se etunimi, joka on ensimmäisenä passissa ja koko sukunimi. Tarkista, että passissa ja matkalipussa olevat nimet täsmäävät.

Passin kuvasivusta on hyvä ottaa matkalle mukaan kopio ja säilyttää sitä eri paikassa kuin alkuperäistä passia.

 

* Matkavakuutukset  

 

Suosittelemme riittävän ja kattavan matkavakuutuksen hankintaa jo matkavarauksen yhteydessä. Useiden maiden viranomaiset vaativat  maahan saapuvilta matkavakuutuksen, joka korvaa lääkärikäynnistä ja sairaudesta aiheutuneet kulut. Tarkasta tiedot maakohtaisesti.

Matkadokumentit – ohjeita matkan varanneille

 

* EU kansalaisten matkustusasiakirjat »  Sinun Eurooppasi

 

* Matkustusasiakirjat »  Rajavartiolaitos

 

* Matkustus ja  lähtöselvitys » Hyvä tietää lentomatkalla

 

* Matkailuterveys ja rokotukset »

 

* Tuontimääräykset » Tulli.fi

 

* Matkustusilmoitukset ja -tiedotteet»  Ulkoministeriö, matkustus ja maat

 

Suomen edustustot ulkomailla>> Ulkoministeriö

 

Ulkoministeriön hätänumero +358 9 1605 5555