Hanoista Halong Bayhin ja Laosiin
Vietnam ja Laos matkalla tutustutaan etnisiin kulttuureihin. Vietnam lukeutuu yhdeksi Kaakkois-Aasian suosituimmista matkakohteista. Sinänsä Vietnam on pinta-alaltaan vähän Suomea pienempi maa, mutta se on pitkä ja sen vuoksi myös ilmastoltaan ja kulttuurivaikutteiltaan vaihteleva. Pohjoisen vuoristojen etniset vähemmistöt ovat saaneet vaikutteita kiinalaisesta kulttuurista, kun taas etelä-Vietnam on vaikutteeltaan kaakkois-Aasialainen.
Ruokakulttuuri on koko maassa mielenkiintoinen ja mieleenpainuva elämys ja maa sinänsä on vielä todella edullinen matkustaa.
Vietnam ja Laos etniset kulttuurit
Tarjoamme matkaa, johon voi lähteä kahdestaan tai isommalla porukalla. Tällä matkalla koetaan Hanoin historiallinen kaupunki, koetaan Halong Bayn upea ja ainutlaatuinen lahti, sekä tutustutaan vietnamilaisiin vähemmistökansoihin upeissa maisemissa, pohjoisen vuoristoissa ja riisitasangoilla.
Yhdistelmämatka Vietnam-Laos sopii hyvin myös häämatkaksi. Räätälöimme Vietamin matkat yhteistyössä kanssanne!
Hintaesimerkkimme/hlö 10 pv:
2 henkilön osallistuessa matkalle 1790 €
3 henkilön osallistuessa matkalle 1640 €
4-5 henkilön osallistuessa matkalle 1560 €
6-9 henkilön osallistuessa matkalle 1475 €
10+ henkilön osallistuessa matkalle pyydä ryhmämatkatarjous toimistoltamme!
***
Opastettu pohjois-Vietnam 10 päivää ja Laos 3 päivää/ 2 yötä paketti
Hintaesimerkkimme/hlö 13 pv:
2 henkilön osallistuessa matkalle 2560 €
3 henkilön osallistuessa matkalle 2330€
4/5 henkilön osallistuessa matkalle 2215 €
6/9 henkilön osallistuessa matkalle 2135 €
10+ henkilön osallistuessa matkalle pyydä ryhmämatkatarjous toimistoltamme!
Matkaohjelma:
Pohjois-Vietnamin vuoret ja etniset kulttuurit 10 päivää
Päivä 1. Lento saapuu Hanoihin
Englanninkielinen opas on vastassa. Lentokenttäkuljetus hotelliin.
Ensimmäinen tuntuma hektisen Hanoin kaupungin tunnelmaan saadaan vanhan kaupungin kujilla Riksha kuljetuksella.
Retki päättyy vesinukkeshow’hun, perinteiseen vietnamilaiseen taide-esitykseen.
Lounas paikallisessa ravintolassa (riippuen saapuvan lennon aikataulusta)
Sisään kirjautuminen hotellille kello 14 alkaen, lepoa
Tervetuloillallinen paikallisessa ravintolassa
Yöpyminen hotellissa.
Päivä 2. HANOI
Aamiainen hotellissa, jonka jälkeen kiertoajelu Ba Dinh aukion ympärillä.
Nähdään Ho Chi Minh mauseleum ulkopuolelta, Stalinin tyylinen mauseleum, joka rakennettiin 1973 – 1975 ja johon on haudattu vietnamilaisia johtajia.
Pommituksista säilynyt Pagoda, joka on kuuluisa alkuperäisestä rakennuksestaan.
Lounas paikallisessa ravintolassa
Vierailu kirjallisuusmuseoon, joka on rakennettu v. 1070 symboliksi feodaalisesta koulutuksesta Vietnamissa ja joka on erinomainen esimerkki perinteisestä vietnamilaisesta rakennustyylistä.
Kävelykierros vanhassa kaupungissa, jossa nähdään:
Oopera, kolonialaiseen tyyliin rakennettu arkkitehtuurinen mestariteos
The Ly Thai To puisto, jossa myös kuuluisan Hanoin kuningasperustajan patsas
The Hoam Kiem järvi, joka on Hanoin symboli ja jonka keskellä kelluu Ngoc Son Temppeli.
Palaaminen hotellille, vapaata aikaa ja vapaavalintainen illallinen
Yöpyminen hotellissa
Päivä 3. HANOI / HALONG BAY (180 km)
Aamiaisen jälkeen suunnataan autoteitse yhteen Vietnamin kauneimmista seuduista; Halon Bayhyn
Matkalla käydään kävelyllä rauhallisessa ja perinteissä vietnamilaisessa kylässä
Saapuminen Halong Bayhyn noin keskipäivän aikaan
Noustaan perinteiseen puusta valmistettuun vietnamilaisalukseen, jolla navigoidaan kalkkikivimuodostelmien ja 3000 saaren muodostamalla, hämmästyttävän kauniilla smaragdinvihreällä lahdella. Lahti on yksi Unescon perintökohteista.
Lounas meren antimista
Pysähdytään lahden poukamaan nauttimaan rantaelämästä.
Johdatus vietnamilaiseen ruokakulttuuriin
Päivällinen meren antimista
Halukkaille mahdollisuus kalastaa mustekalaa
Yöpyminen aluksella
Päivä 4. HALONG BAY/HANOI (170km)
Aluksella nautitun aamiaisen jälkeen vierailu luonnon muokkaamassa luolassa
Lounas aluksella ja uloskirjautuminen
Päivällä matkataan kohti Hanoita ja matkalla pysähdytään Dong Trieun kylässä, joka on kuulu keramiikastaan
Saavutaan Hanoihin
Ilta vapaata aikaa, omavalintainen illallinen
Yöpyminen hotellissa
Päivä 5. HANOI/ LAO CAI / SAPA (300 km)
Aamiaisen jälkeen matkataan uutta maantietä pitkin pohjoisille vuorille. Tämä tie on erityinen vaihtelevien maisemien vuoksi, lähtien laaksosta ja kivuten ylös vuorille.
Lounas paikallisessa ravintolassa Lao Cai’ssa
Lounaan jälkeen jatketaan matkaa ihastuttavaan, vuorien ympäröivään laaksoon. Täällä tehdään lyhyt kävelyretki vuoristokylien sydämessä riisiviljelmien laidoilla, joita massaturismi ei ole vielä päässyt koskemaan. Lämminhenkinen tapaaminen paikallisten kanssa. Vierailu paikallisessa kodissa, jossa nautitaan teetä perheen kanssa. Tämän jälkeen jatketaan kohti Sapaa.
Iltakävely tässä pienessä, viehättävässä vuoristokaupungissa, jossa pieniä liikkeitä, kivikirkko ja paljon muuta nähtävää.
Ilta vapaata aikaa, omavalintainen illallinen
Yöpyminen hotellissa
Päivä 6. SAPA/BAC HA (100 km)
Aamiainen hotellissa, jonka jälkeen lähtö lyhyelle kävelyretkelle alueen kauneimpaan paikkaan, Muong Hoan laaksoon. Tämä retki johdattaa kävijät pieneen Ta Van’in kylään, joka elää unohduksissa vuorien ja riisipeltojen keskellä.
Matkan varrella tavataan etnisiä vähemmistöjä, kuten Hmongseja, Dzayseja sekä Dzaoseja.
Lounas perheravintolassa Dzaysin kylässä
Päivän päätteeksi matkataan maantietä pitkin Bac Han kylään.
Illallinen paikallisessa ravintolassa
Yöpyminen hotellissa
Koska turismi ei ole vielä kehittynyt Bac Han kylässä vielä, sieltä ei löydy 3 tai 4 tähden hotellia. Mahdollisuus osallistua kotimajoitukseen, joka on varmasti unohtumaton elämys! Hotelleissa tarjolla kahden tähden hotelli
Päivä 7. BAC HA / HANOI (320 km)
Aamiaisen jälkeen jatketaan matkaa kohti laakson kylää, jossa vieraillaan etnisten vähemmistöjen ylläpitämällä torilla. Täällä torielämään ottavat osaa etniset vähemmistöt, kuten Hmongit, Tayt, Nungit, Giayt…
Toripaikat: Coc Ly (tiistai), Can Cau (lauantai) tai Bac Ha (sunnuntai)
Vapaata aikaa markkinoilla
Kävelyretki läheisissä kylissä, jossa tutustutaan etnisiin vähemmistöihin
Lounas perheravintolassa
Matka jatkuu kohti Hanoita, jossa majoitutaan hotelliin.
Läksiäisillallinen hotellilla.
(matkaohjelmaa muokataan, jos toripäivä ei osu tälle päivälle)
Päivä 8. Lento Hanoista kotimaahan
Aamiaisen jälkeen on muutama tunti aikaa tutustua Hanoin kaupunkiin.
Puolenpäivän aikaan uloskirjautuminen hotellista ja lounas kaupungissa
Lounaan jälkeen vapaata aikaa esim. ostoksille vanhassa kaupunginosassa
Lentoaikataulujen mukaisesti kuljetus lentokentälle
LISÄMATKA Pohjois-Vietnamista Laosiin 3 päivää / 2 yötä
Päivä 8. HANOI – LUANG PRABANG
Aamiainen hotellilla, jonka jälkeen lentokenttäkuljetus ja lento Luang Prabangiin.
Kuljetus kentältä hotelliin paikallisen oppaan kanssa.
Lounas paikallisessa ravintolassa
Lounaan jälkeen vierailu 1700 luvulla rakennetussa Wat Xienthong temppelissä. Tämän jälkeen vieraillaan kaupungin vanhimmissa temppeleissä; Wat Ahamissa ja Wat Visounnarathissa.
Kuljetus hotellille ja vapaata aikaa
Omavalintainen illallinen
Yöpyminen hotellilla
Päivä 9. LUANG PRABANG – KUANG SI –LUANG PRABANG
Aikaisin aamulla matkataan katsomaan erikoista rituaalia, jossa paikalliset ihmiset syöttävät apinoita.
Seremonian jälkeen, aamiainen hotellilla
Tämä päivä on omistettu todelliselle luonnon ihmeelle; Kuang Si vesiputouksille. Matkalla putouksille, pysähdytään Ban Naoun kylään, Hmong heimon kotikylään, jossa lämminhenkinen tapaaminen paikallisten kanssa.
Lounas vesiputousten lähellä sijaitsevassa ravintolassa
Vapaata aikaa nauttia vesiputouksista ja kauniista näköaloista
Ajomatka takaisin Luang Prabangiin ja loppupäivä vapaata aikaa
Omavalintainen illallinen
Yöpyminen hotelilla
Päivä 10. LUANG PRABANG – PAK OU – LUANG PRABANG – Lähtö kotimatkalle / jatkolennolle
Aamiainen hotellilla, jonka jälkeen käydään paikallisilla markkinoilla.
Tämän jälkeen vierailu kuninkaallisessa palatsissa.
Kuninkaallisen palatsin jälkeen matkataan veneellä mahtavaa Mekongia pitkin kohti pyhiä Pak Ou luolia.
Matkalla pysähdytään kylässä, joka on erikoistunut riisiviinin tekemiseen ja jossa päästään tutustumaan paikalliseen tislaus prosessiin. Saavutaan yli 1000 Buddhan kuvaa kattaville luolille. Tutustuminen luolastoon.
Lounas paikallisessa ravintolassa
Lentokenttäkuljetus koti-tai jatkolennolle
Hyvää kotimatkaa!
Vanha kaupunki kävelemällä vanhassa kaupungissa saat hyvän käsityksen vietnamilaisesta elämänmenosta. Katujen varrella näet kampaamoja, ihmisiä laittamassa ruokaa ja lapsia tekemässä kotitehtäviään. Vanhan kaupungin kadut ovat täynnä elämää ja alue onkin loistava paikka tutustua Hanoihin, syödä edullisesti ja tehdä ostoksia.
Ho Chi Minh -mausoleumi näe Ho Chi Minhin palsamoitu ruumis, mutta varaudu jonottamaan. Lyhyen kävelymatkan päässä mausoleumista on myös Vietnamin armeijamuseo.
Perfume Pagodi pagodi sijaitsee Huong Tich -vuoren huipulla. Vuoren juurelle pääsee veneellä ja huipulle kiivetään jalan.
Toinen tunnettu pagodi on One Pillar Pagodi 1100-luvulla rakennettu pagodi, joka tuhoutui ensimmäisessä Indokiinan sodassa, mutta rakennettiin uudelleen 1950-luvulla.
Vietnam Museum of Ethnology merkittävää nähtävyyttä pidetään maan parhaimpana modernina museona.
Thăng Long -vesinukketeatteri maailmanlaajuisesti tunnettu vesinukketeatteri Hoan Kiem -järvellä.
Vietnam on valtio Kaakkois-Aasiassa. Sen rajanaapurit ovat Kambodža, Kiina ja Laos. Nha Trang on Vietnamin tunnetuin rantakohde, josta löytyvät rantaelämän lisäksi myös kiehtova paikallishistoria, suositut aktiviteetit ja koko perheelle soveltuvat vierailukohteet.
Pääkaupunki: Hanoi
Virallinen kieli: Vietnam
Valuutta: Vietnamin đồng
Passi ja viisumi: Suomalaisten tulee hakea yli 14 päivän matkalleen viisumin. Alle 15 päivän turistimatkat ovat viisumivapaita.
Aikaero Suomeen: +5. Kesäaika ei ole käytössä Vietnaamissa.
Ilmasto: Vietnamin pohjoisosa kuuluu subtrooppiseen vyöhykkeeseen, talvet saattavat olla suhteellisen kylmiä. Etelä-Vietnamin alueella on trooppinen ilmasto ja päivälämpötilat nousevat helposti yli 30 asteeseen. Sadekausi kestää toukokuusta lokakuuhun, jolloin rankat monsuunisateet kastelevat Vietnamia.
Tiedot sitoumuksetta
Hintaesimerkkimme/hlö 10 pv:
2 henkilön osallistuessa matkalle 1790 €
3 henkilön osallistuessa matkalle 1640 €
4-5 henkilön osallistuessa matkalle 1560 €
6-9 henkilön osallistuessa matkalle 1475 €
10+ henkilön osallistuessa matkalle pyydä ryhmämatkatarjous toimistoltamme!
Hintaan sisältyy:
* Lennot Hel – HongKong – Hanoi meno-paluu sis. lentolippuverot
* Kokenut englanninkielinen opas
* Aamiaiset, sekä 12 ateriaa ohjelman mukaisesti ; 8 lounasta ja 4 illallista
* Indochina kartta, sekä pullollinen vettä / matkustaja / päivä
* Kuljetukset 1-4 henkilöä henkilöautolla, 4-8 henkilöä 16 paikkaisella minivanilla, 9-45 henkilöä bussilla
* Ohjelman mukaiset kuljetukset ja tutustumiskäynnit
Matkan hintaan ei sisälly:
* Oppaan palvelut vapaa-ajalla
* Ylimääräiset esim. pyhien aattoruokailut hotelleilla
* Ohjelman ulkopuoliset lisäretket ja kuljetukset
* Oppaan ja kuljettajan tipit (n. 5 USD/päivä/matkustaja)
* Henkilökohtaiset kulut
* Suomenkielinen opas; saatavuus varaustilanteen mukaan
* Lisämatka Laosiin
***II Matka***
Opastettu pohjois-Vietnam 10 päivää ja Laos 3 päivää/ 2 yötä paketti
Hintaesimerkkimme/hlö 13 pv:
2 henkilön osallistuessa matkalle 2560 €
3 henkilön osallistuessa matkalle 2330€
4/5 henkilön osallistuessa matkalle 2215 €
6/9 henkilön osallistuessa matkalle 2135 €
10+ henkilön osallistuessa matkalle pyydä ryhmämatkatarjous toimistoltamme!
Matkan hintaan sisältyy:
* Matkapaketti 10 päivää pohjois-Vietnamiin, kuten yllä
* Lentomatkat Hanoista Luang Prabangiin meno-paluu
* Laosin viisumi saavuttaessa
* 4 tähden hotelli sisältäen aamiaiset
* 3 lounasta ohjelman mukaan
* Englanninkielinen opas (tarvittaessa voimme kysyä myös suomenkielistä opasta)
* Min.10 hlön ryhmämatkoille ryhmämatkaopas
* Kaikki ohjelmassa mainitut retket
* Kartta ja 1 pullollinen vettä per hlö per päivä
* Kuljetukset; 1-4 hlöä henkilöautolla, 4-8 hlöä minivanilla, 9-45 hlöä bussilla
Matkan hintaan ei sisälly:
* Transferopasta Laosin kentältä hotellille ja takaisin kentälle
* Opasta ohjelman ulkopuoliseen vapaa-aikaan
* Ateriat: illalliset ja välipalat
* Lisäretket, jotka eivät ole mukana ohjelmassa
* Oppaan ja kuljettajan tipit (n. 5 Usd/pvä/matkustaja)
Hintaesimerkkejä, matkaehdot matkapaketti, passi ja viisumi
Hintalauseke koskien räätälöityjä matkojamme
Nettisivuillamme on hintaesimerkkejä räätälöidyistä matkoistamme. Lähtöpäivän ja matkareitin voit itse valita. Hinnat ovat esimerkkihintoja, joten lopullinen hinta muodostuu matka-ajan, reitin, kuljetushinnan, matkustusluokan sekä paikkatilanteen mukaan.
Tutustuttuasi hintaesimerkkeihin, pyydä tarjous omalle matkallesi klikkaamalla ”Pyydä tarjous” -painiketta! Teemme sinulle tarjouksen matkasta toiveidesi mukaan. Kaikki matkat ovat omatoimisia.
Varaamalla hyvissä ajoin säästät selvää rahaa!
Lähellä lähtöä varattaessa lento- ja hotellihinnat voivat olla jopa monikertaiset verrattuna siihen, jos matka varataan useita kuukausia etukäteen.
HUOM!
Jalkapallo, jääkiekko, Formula1, MotoGP, urheilutapahtumien ja muiden tapahtumien, kuten konserttien päivämäärät ja aikataulut voivat muuttua ilmoitetusta, lopullinen aika vahvistetaan noin 1-2 viikkoa ennen ajankohtaa. Tapahtuman ajankohdan muuttuminen ei oikeuta ostettujen lippujen peruutukseen tai muutokseen eikä lentojen/hotellin kuluttomaan muutokseen tai peruutukseen. Muutostilanteessa usein jo ostetut tapahtumaliput siirtyvät uudelle päivälle.
Matkaehdot
Tähän matkaan sovelletaan
Kymenmatkat Oy:n erityisehtoja matkapaketeille 1.7.2018 alkaen
sekä Yleisiä matkapakettiehtoja 1.7.2018 alkaen.
Vakuuden alainen matkapaketti
Sinulle tarjottu matkapalvelujen yhdistelmä on direktiivissä (EU) 2015/2302 tarkoitettu matkapaketti.
Näin ollen sinuun sovelletaan kaikkia matkapaketteja koskevia EU-oikeuksia. Kymenmatkat Oy on täysin vastuussa koko matkapaketin asianmukaisesta toteuttamisesta.
Lisäksi Kymenmatkat Oy on hankkinut lainsäädännössä edellytetyn suojan palauttaakseen maksusi ja, jos kuljetus sisältyy matkapakettiin, turvatakseen paluukuljetuksesi siltä varalta, että yrityksestä tulee maksukyvytön.
Lisätietoja direktiivin (EU) 2015/2302 mukaisista tärkeimmistä oikeuksista kohdasta:
Yleiset matkapakettiehdot 1/7/2018 alkaen.
Hyvä tietää: Passi, viisumi, matkavakuutus ja matkaterveys
Tarkasta ennen matkaasi voimassa olevat rokotusvaatimukset ja rajanylityksessä vaadittavat terveydelliset testitulokset.
Tarkista hyvissä ajoin ennen matkaasi että sinulla on voimassa oleva matka-asiakirja. Yleisten matkapakettiehtojen mukaan matkustajan on itse huolehdittava matkalla tarvittavista asiakirjoista.
Useat maat vaativat, että passin tulee olla voimassa vielä 3-6 kuukautta matkan päättymisestä. Ajantasaiset maahantulosäädökset on hyvä tarkistaa hyvissä ajoin ennen matkavarausta kohdemaan viranomaisilta, esimerkiksi maan lähimmästä edustustosta.
Tarkista ennen matkavaraustasi tarvitaanko matkakohteeseesi tai mahdolliseen kauttakulkumaahan viisumia tai etukäteen haettavaa maahansaapumislupaa.
Huomaa! Matkavaraukseen tulee merkitä se etunimi, joka on ensimmäisenä passissa ja koko sukunimi. Tarkista, että passissa ja matkalipussa olevat nimet täsmäävät.
Passin kuvasivusta on hyvä ottaa matkalle mukaan kopio ja säilyttää sitä eri paikassa kuin alkuperäistä passia.
Suosittelemme riittävän ja kattavan matkavakuutuksen hankintaa jo matkavarauksen yhteydessä. Useiden maiden viranomaiset vaativat maahan saapuvilta matkavakuutuksen, joka korvaa lääkärikäynnistä ja sairaudesta aiheutuneet kulut. Tarkasta tiedot maakohtaisesti.
Matkadokumentit – ohjeita matkan varanneille
* EU kansalaisten matkustusasiakirjat » Sinun Eurooppasi
* Matkustusasiakirjat » Rajavartiolaitos
* Matkustus ja lähtöselvitys » Hyvä tietää lentomatkalla
* Matkailuterveys ja rokotukset »
* Tuontimääräykset » Tulli.fi
* Matkustusilmoitukset ja -tiedotteet» Ulkoministeriö, matkustus ja maat
Suomen edustustot ulkomailla>> Ulkoministeriö
Ulkoministeriön hätänumero +358 9 1605 5555
Kuvagalleria klikkaa kuvaa »




Paikallista elämänmenoa
-
Juhlamatkatili häämatkatili ja matkalahjakortti
Matkan kesto . Hinta alkaen 50€.
-
Matkan kesto 9 pv. Hinta alkaen 2465€.
-
Ranska Pariisi häämatka ja juhlamatka
Matkan kesto 5 pv. Hinta alkaen 655€.
-
Matkan kesto 4 pv. Hinta alkaen 655€.
-
Brasilia Rion karnevaalit ja Buzios
Matkan kesto 8 pv. Hinta alkaen 1845€.
-
Guadeloupe häämatka Karibialla
Matkan kesto 8 pv. Hinta alkaen 2320€.
-
Matkan kesto 8 pv. Hinta alkaen 1480€.
-
Portugal häämatka Atlantin Valtamerellä
Matkan kesto 6 pv. Hinta alkaen 730€.
-
Trinidad ja Tobago häämatka Karibialla
Matkan kesto 8 pv. Hinta alkaen 2320€.
-
Malediivit häämatka Intian valtameren syleilyssä
Matkan kesto 8 pv. Hinta alkaen 1670€.
Matkakalenteri