Suomi Hamina Wanha Veteraani

Wanha Veteraani uusi matkakohde Haminassa, vetovoimainen näyttelykesä tulossa

Rauhanturvaamisen ja veteraanityön perinnekeskus
Kadettikoulunkatu 7, Hamina

Rauhanturvaamisen ja veteraanityön perinnekeskus Wanha Veteraani avattiin Haminassa elokuun alussa 2018. Uusi ja uudenlainen perinnekeskus vaalii sotiemme veteraanien, vapaaehtoisen maanpuolustuksen ja suomalaisen rauhanturvaamisen perintöä. Ensipalaute keskellä Haminan varuskuntaa sijaitsevasta paikasta on rohkaisevaa.

Wanha Veteraani on rauhanturvaamisen ja kriisinhallinnan valtakunnallinen museo, jota aiemmin ei Suomessa ole ollut. Rauhanturvaamisen jatkuvasti uudistuva perusnäyttely on avoinna ryhmille ympäri vuoden. Sen ohella perinnekeskus esittelee kolme kertaa vuodessa vaihtuvin näyttelyin muita Suomen maanpuolustushistorian kiinnostavia aiheita. Wanha Veteraani on koko kansan käyntikohde.

Kesäkuun alussa 2019 avataan kolmen kuukauden ajaksi kaksi varmasti intohimoja herättävää teemanäyttelyä. Ne ovat Mannerheimin-ristin ritari Lauri Törni 100 -vuotta ja Suomalainen Waffen-SS-vapaaehtoispataljoona Saksassa. Samaan tilaan sijoitettujen näyttelyiden yhteinen nimittäjä on Lauri Törni.

Näyttelyihin saadaan erityisesti Törnin osalta yksityiskokoelmista harvinaista materiaalia, josta osaa ei ole ennen näyttelyissä nähty ja tällä tietoa ei tämän jälkeen nähdäkään. Suomen, Saksan ja Yhdysvaltojen armeijoissa upseerina palvellut Törni oli legenda jo palvellessaan Suomen armeijassa. Yhdysvaltojen suhtaumisesta häneen kertoo hänen maallisen vaelluksensa jäänteiden hautaaminen Arlingtonin sotilashautausmaahan vuonna 2003; Törni menehtyi Vietnamin sodassa helikopterin maahansyöksyssä. Turmapaikka löytyi vasta vuosikymmenten jälkeen.

Suomalaisen Waffen-SS-vapaaehtoispataljoona herättää yhä vahvaa mielipiteen vaihtoa sen osallisuudesta tai osallistumattomuudesta Natsi-Saksan hirmutekoihin. Kansallisarkisto julkaisee asiasta puolueettoman uusimman tutkimuksen helmikuun alussa 2019.

Wanha Veteraani ei ota minkäänlaista kantaa näyttelyiden teemojen sisältämiin asiasidoksiin. Rauhanturvaajille tyypilliseen tapaan asiat esitellään puolueettomasti, neutraalisti tiedossa olevina historiallisina tosiasioina. Näyttelykävijät saavat olla näkemänsä perusteella asioista tietenkin sitä mieltä, mitä kukin itse oikeaksi näkee.

Suomi taisteli yksin talvisodassa. Sen jälkeen välirauhan aikana Suomen oli apua saadakseen valittava puolensa. Suomella oli valittavana vain kaksi huonoa vaihtoehtoa. Valinta oli tehtävä ruton ja koleran väliltä, siis Saksan ja Neuvostoliiton väliltä! Suomi valitsi Saksan. Siihen liittyy vapaaehtoispataljoonan värvääminen Saksaan.

Törniä, monia mielipiteitä aina nostattavan Mannerheim-ristin ritarin, ja yhä ajankohtaista Suomen SS-pataljoonaa esiintuovat näyttelyt ovat Wanhan Veteraanin ehdoton vetonaula ensi kesänä. Ne täydennettynä upealla rauhanturvaamista ja kriisinhallintaa esittelevällä perusnäyttelyllä ovat näkemisen arvoisia.

Kiinnostavuutta lisää vaihtuvien näyttelyiden avajaisten yhteyteen 1.6.2019 järjestettävä alan asiantuntijoiden alustama teemaseminaari aiheista. Myöhemmin kesällä järjestetään Lauri Törni ja sotakirjallisuus -tapahtuma. Ryhmille tarjotaan näyttelykäynnin yhteydessä myös tiivis alle puolen tunnin johdantoesitelmä aiheisiin, mikäli sen haluavat.

Helpottaakseen yksityisten matkailijoiden ja tai ryhmien matkustamista Haminaan Wanha Veteraani on antanut matkailupakettien räätälöinnin Matkatoimisto Kymenmatkat Oy:n osaaviin käsiin. Haminan seudulla on paljon muutakin nähtävää samalla matkalla; Wanha Veteraani on myös portti Salpalinjalle.

Wanhan Veteraanin syksyn 2019 vaihtuvan näyttelyn teema on viime sotien aikana koko kansaa koskettanut aihe: Sotien 1939-45 -aikainen vapaaehtoinen talkoo- ja varainkeräystoiminta!

Katso lisää Wanhasta Veteraanista:  www.rvpk.fi