Hamina tai Kotka Opastettu luontoretki Pre- tai Post-tour

Opastettu luontoretki tarjoaa tietoa metsästä, luonnon rauhaa, ja luonnon kauneutta, Samalla saatat ihastella vaikkapa läheisissä puissa kurkkivia oravia.

Lomahaku

Valitse matkasi yhdellä klikkauksella (tai useammalla)

Hamina tai Kotka Opastettu luontoretki Pre- tai Post-tour

Metsään mieleni tekevi

Pre- tai post-touriksi sopiva opastettu luontoretki vie ryhmäsi metsään nauttimaan luonnon rauhasta, nuotiotulen loimusta sekä eri vuodenaikojen tarjoamasta luonnon kauneudesta. Tämän elämysretken aikana saat tietoa metsään liittyvistä asioista, kuten marjoista, sienistä ja puista, alan ammattilaisen kertomana. Metsässä  on mahdollisuus hiljentyä kuulemaan luonnon kuiskauksia ja tehdä elämysmatka myös omaan sisimpäänsä. Opastettu metsäretki sopii kaikille luonnossa viihtyville matkaajille.

Portimon polut Kitulassa

Kitulan alueelle sijoittuva retkeilyreitistö tarjoaa mainiot puitteet luontoliikunalle erilaisine maisemineen ja maastoineen. Reittien varrella on vaihtelevaa luontoympäristöä ja siellä sijaitsee yhteensä viisi laavua tulisijoineen. Laavuissa ja niiden ympäristöissä on luvallista, ja jopa toivottavaa, yöpyä. Kuntohuhdan, Kentänkankaan, Reitkallin ja Viitavuoren laavuilla on ekokäymälä. Reitistön varrelle sijoittuu myös neljä osoitettua uimapaikkaa, joissa retkeilijän on mahdollisuus virkistäytyä.

Tervetuloa Kotkan satumetsään

Suojeltu Tervaleppälehto on kotkalaisten oma satumetsä! Olisiko jännittävää, kun orava tulee katsomaan, onko kävijällä pähkinöitä mukanaan ja kurkottaa pikkukätösillään ottamaan maistiaiset kämmeneltä tai lintu pyrähtää kädellesi noutamaan leivänmuruja. Muista olla hiljaa ja kiirehtimättä, että metsän asukit saavat rauhassa tutustua sinuun. Katariinan puiston rauhoitettu tervaleppälehto on säilynyt hyvin ja edustaa Itäiselle Suomenlahdelle tyypillistä alkuperäistä luontoa ja siellä on erittäin monipuolinen kasvillisuus ja linnusto sekä ne iki-ihanat oravat.

Santalahden luontopolku

Santalahden luontopolku sijaitsee pääosin Kotkan kaupungin omistamilla metsämailla ja ranta-alueilla Mussalossa. Reitin yhteispituus on noin 4,5 km ja se sisältää kaksi eri reittivaihtoehtoa. Noin 2,4 kilometriä pitkä metsäinen luontopolku kiertää Mussalon saaren keskiosissa sekä länsirannoilla. Rantapolku taas kulkee kallioisella saaristomeren etelärannalla, josta avautuu mahtavat merimaisemat Suomenlahden saaristoon. Tämän reitin pituus on noin 2,1 kilometriä.

Liisa Tyrväinen, professori METLA:

” Luonnossa oleskelu vaikuttaa myönteisesti kokonaismielialaan lisäämällä positiivisia ja vähentämällä negatiivisia tuntemuksia. Luonnon tarjoamat esteettiset elämykset ja vihreän ympäristön rentouttava vaikutus parantavat mielialaa ja palauttavat stressistä. Fysiologisina vaikutuksina verenpaineen ja pulssin lasku, lihasjännityksen väheneminen ja parasympaattisen hermoston toiminnan lisääntyminen metsässä. ”

Hamina tai Kotka Opastettu luontoretki Pre- tai Post-tour

Hamina – maailmanluokan pikkukaupunki>

Eteläisen Kymenlaakson retket ja nähtävyydet>

Kävelyreitillä vaeltajille tarjotaan höyryävä keittolounas ja aidot nokipannukahvit tuoreine pullineen. Voit valita keiton tilalle myös nuotiomakkarat ja evässämpylät. Opastettu luontopolku/metsäretki sopii kaikille luonnossa viihtyville matkaajille.

Toteutusaika: touko – syyskuu

Toteutuspaikka:
Lähireitti Kitulan maisemissa Haminassa, matkan pituus n. seitsemän kilometriä

Kotka Santalahden maisemissa, mtkan pituudet valittavissa 2,4 – 4,5 km

Katariinan polku kaupunkikävely ja käynti Tervaleppälehdossa, matkan pituus 4,6 km.
Näet Ruotsinsalmen merilinnoituksen säilyneitä ja raunioituneita kohteita.
(vaativuudeltaan normaalit, polulla myös kallio-osuuksia ja kapeita polkuja)

Kesto: 3 – 4 h (ryhmästä riippuen)

Toteutustapa: Opastettuna kävellen

Hinta:
Opastus + retkieväät: 75 €/hlö
10 hengen ryhmälle

Hintaan sisältyvät:
Reitillä opastus ja samalla tietoa metsään liittyvistä asioista alan ammattilaisen kertomana.

Retkieväät:
Keitto, leivät, levitteet, ruokajuomat, nuotiomakkarat, nokipannukahvit, haudutettu tee, tuoreet pullat

Muuta: Huomioithan sään mukaisen pukeutumisen ja patikoimiseen soveltuvat jalkineet!


Kotka Merikaupunki nähtävyydet

Merikaupunki Kotka on tunnettu Meripäivistä, puistoistaan, satamastaan, Kyminlinnasta, Alvar Aallon Sunilasta ja nykyään myös Tehdaspuistostaan Karhulassa. Kotka on Kymenlaakson toiseksi suurin kaupunki, lähellä niin Helsinkiä kuin Pietariakin.

Alvar Aallon funktionalismin helmi Sunila

Kotka Merikaupunki nähtävyydet

Arkkitehti Alvar Aallon suunnittelema Sunila on Kotkan-Haminan seudun kansainvälisesti tunnetuin arkkitehtuurikohde. Asemakaavassa suojellussa Sunilassa on tehtaanjohtajan asuintalo Kantola ja rantasauna, 12 rivi- ja kerrosasuintaloa ja muotokieleltään mielenkiintoisia huoltorakennuksia.

Aikoinaan maailman kauneimmaksi tehtaaksi kutsutusta Sunilan tehtaasta tuli asuinalueineen Aallon kansainvälisen modernismin ikoni, jota esiteltiin Pariisin ja New Yorkin maailmannäyttelyissä vuosina 1937 ja 1939. Tehtaaseen ja sen alkuperäisiin Aino Aallon suunnittelemiin tiloihin ei kuitenkaan tällä hetkellä pääse vierailemaan.

Kyminlinna sotahistoriallinen muistomerkki

Linnoituksen historian voisi katsoa alkaneen venäläisen Kenraali Aleksandr Suvorovin perustettua alueelle linnakkeen, joka suunniteltiin osaksi Pietarin suojaksi rakennettua puolustusrintamaa. Myöhemmin alkuperäinen linnake purettiin ja paikalle rakennettiin omana aikanaan moderni linnoitus, joka on nykyään Suomen ainoa ehjänä säilynyt kaponieerilinnoitus. Linnoitus muistuttaa Pietarissa sijaitsevaa Pietari-Paavalin linnoitusta pohjakaavaltaan. Kyminlinna oli valjastettuna Suomen puolustusvoimien käyttöön ajalla 1939 – 2005.

Kyminlinna sijaitsee 5 kilometriä Kotkan keskustan luoteispuolella Kymijoen itäisen Huumanhaaran ja läntisen Langinkoskenhaaran yhtymäkohdassa. Kyminlinnan vallien ulkopuolella sijaitsee Kyminlinnan kesäteatteri, jossa on kesäaikaan teatteriesityksiä.

Langinkoski

Kotka_Langinkoski_museo_1066x600

Langinkosken keisarillinen kalastusmaja Venäjän keisari Aleksanteri III ihastui Langinkoskeen siellä vieraillessaan. Hän rakennutti paikalle vuonna 1889 kalastusmajan, missä hän perheineen kävi useana kesänä. He nauttivat suuresti erilaisesta elämästä: kerrotaan keisarin itsensä kalastamisen lomassa pilkkoneen puita keisarinnan huolehtiessa ruoanlaitosta. Suuren Venäjänmaan yksinvaltias unohti Langinkoskella mieluusti hetkeksi Talvipalatsin kultaa loistavat salit.

Kalastusmaja toimii nykyisin museona ja on liki samanlainen kuin keisariperheen aikoihin. Alkuperäiset huonekalut ovat paikoillaan. Kalastusmajaa ympäröi luonnonsuojelualue. Puulajipuisto, useat erikokoiset jokiuomat ja koskimiljöö ovat jo sinällään näkemisen arvoisia. Pihapiirissä sijaitsevat myös vanha kalahautomo ja pieni ortodoksinen kappeli, joka on Valamon munkkien rakentama 1800-luvun alussa.

Maretarium

Kotka_Maretarium 002

Akvaariotalo Maretarium on ainutlaatuinen kohde maailmassa: se esittelee suomalaisten vesistöjen vedenalaista maailmaa. Maretariumissa voi tehdä kalamatkan Lapin tunturipuroista Suomenlahden  merialueelle. Yksi kiinnostavimmista on valtava 7 metriä syvä ja läpimitaltaan 10-metrinen Itämeriallas. Aika ajoin altaaseen molskahtaa kalojen joukkoon sukeltaja, joka ruokkii kalat.  Näkymässä on meriteatteria kylliksi!

Merikeskus Vellamo

Kotka_Vellamo_ulko_Jussi_Tiainen_800x600

Merikeskus Vellamo on ainutlaatuinen aallon muotoinen rakennus, jossa toimivat Suomen merimuseo, Kymenlaakson museo ja Ruuma sekä ravintola Laakonki ja museokauppa Plootu. Rakennuksen on suunnitellut arkkitehti Ilmari Lahdelma.

Merikeskus Vellamon näyttelyt kertovat arkisia ja jännittäviä, hauskoja ja koskettavia tarinoita ihmisistä, esineistä ja tapahtumista. Kävijää kannustetaan ottamaan kaikki aistit käyttöön ja kokemaan oivalluksen riemua! Tervetuloa toivottaa Kotka Maretarium ja Vellamo! Kohtalona Ruotsinsalmi -näyttelyssä perehdytään nykyisen Kotkan edustalla käytyyn Itämeren suurimpaan meritaisteluun ja sen jälkeen rakennettuun linnoituskaupunkiin. Moderni tekniikka ja interaktiivisuus tekevät näyttelykäynnistä unohtumattoman elämyksen. Puun vuoro kertoo Kymenlaakson metsäteollisuudesta ja sen tekijöistä, ja Pohjantähti, Etelän risti maamme merenkulun historiasta monin eri teemoin. Vaihtuvat näyttelyt täydentävät tarjontaa.

Suomen merimuseon päänäyttelyssä tutustutaan mm. matkustajalaiva s/s Arcturuksen dramaattisiin vaiheisiin, sukeltamiseen ja hylkylöytöihin sekä navigoimiseen tähtitaivaan alla. Kymenlaakson museon päänäyttely kertoo arkisesta puurtamisesta tehtaan pillin komennossa, mutta myös vapaa-ajan riemusta, saariretkistä ja ravintolaelämän iloista.

Kesäisin myös ulkonäyttelytila on avoinna yleisölle ja siellä on esillä mm. pelastuslaitoksen Uisko-tyypin vene (1963) ja Kultaranta II (1929), joka on palvellut valtionpäämiehiämme aina Relanderista Kekkoseen.

Kotkan ortodoksinen kirkko

Kotka Ortodoksikirkko

Kotkan ortodoksinen kirkko, nykyinen Pyhän Nikolaoksen kirkko rakennettiin vuosina 1799-1801 Pietarin amiraliteetin arkkitehti Jakov Perrinin piirrosten mukaan. Uusklassisen kirkon kolmen sisäänkäynnin pylväspäädyt, kellotorni ja ristikeskuksen kupoli muodostavat näyttävän julkisivun. Sisäpuolen ikonit ja lukuisat esineet ovat kaunis kokonaisuus.

Yksi erikoisimmista ikoneista kuvaa Pyhää Nikolaosta Kotkansaarella taustallaan näkymä Ruotsinsalmen meritaistelualueesta. Kirkon edustalla on patsas Maria Purpurista, jonka kerrotaan estäneen kirkon tuhoutumisen Krimin sodassa. Kirkko onkin nyky-Kotkan vanhin rakennus.

Haukkavuoren näkötorni

Haukkavuoren näkötorni Kotkan keskustassa.  Näkötornin on suunnitellut arkkitehti Jussi Paatela. Alun perin vesitorniksi rakennetun tornin rakennustyöt aloitettiin vuonna 1914, mutta mm. sisällissota viivästytti töitä siten, että se otettiin käyttöön vasta vuonna 1920. Tornin huippu kohoaa noin 72 metriin merenpinnasta. Haukkavuoren torni oli tärkeä paikka toisen maailmansodan aikana. Lotat valvoivat ilmatilaa koko sodan ajan sen huipulta.

Torni toimi myös saksalaisten asemapaikkana kunnes he joutuivat pakenemaan Suursaareen. Tornin huipulta he kykenivät välittämään viestejä Kotkansaaren ja Mussalon väliseen salmeen ankkuroituneelle sota-alus Niopelle. Torni toi tekemistä ja seikkailuja myös paikallisille pikkupojille, jotka toimivat lähetteinä sotilaiden ja kotkalaisten tyttöjen välillä. Sodan jälkeen torni on toiminut näkötornina ja heti 1920-luvun alkupuolella alkanut kahvilatoiminta jatkuu jälleen vireänä. Torni toimii myös tasokkaiden taidenäyttelyiden järjestämispaikkana.

Majoitusvaraukset ja ohjelmatiedustelut toimistostamme.


Hamina nähtävyydet

Hamina Bastioni

Hamina nähtävyydetTapahtumien areena, jossa keskiaika ja nykypäivä kohtaavat

Hamina kaupunki syntyi keskiajalla kansainvälisen kaupan solmukohtaan jo vuonna 1653. Tähän hyvien kulkuyhteyksien varrrelle perustettun kaupungin keskustan asemakaava on muodostunut ympyrän malliin Haminan linnoituksen sisälle.

Linnoituksen rakentamisen aloittivat ruotsalaiset ja linnoitustöitä jatkoivat  Venäläiset. Vallimuurien ulospäin työntyvät kulmat muodostavat kuusi bastionia, jotka ovat nimetty Suomen sen ajan linnoitettujen kaupunkien mukaan. Tämä tähtilinnoitus sulkee sisäänsä vanhan ympyräkeskustan, jonka kahdeksan sädekatua saavat alkunsa Raatihuoneentorilta. Viimeisimpänä 1800-luvun alussa valmistunut linnoituksen keskusbastioni tunnetaan nykyisin nimellä Hamina Bastioni.

Bastioni – tapahtumapaikka, joka muistetaan!

Linnoituksen restauroituun keskusbastioniin on rakennettu tapahtuma-areena Hamina Bastioni. Historiallinen linnoitusmiljöö yhdistettynä Euroopan suurimpaan kesäajan telttakatokseen tarjoaa oivalliset puitteet niin VIP-tilaisuuksien, konserttien, messujen, kongressien kuin urheilutapahtumienkin järjestämiselle. Areena sopii loistavasti näyttämöksi myös teatterille, musikaaleille sekä yhdistysten ja yritysten vuosijuhlien kaltaisiin tilaisuuksiin. Hamina Bastionin areenalla vakiintuneiksi tapahtumiksi ovat muodostuneet kansainvälinen sotilasmusiikkifestivaali Hamina Tattoo, Valojen Yö ja Wanhan Holviston Joulu. Raatihuoneenkatu 12, Hamina

Haminan Kauppiaantalomuseo

Kauppiaantalomuseo on kulttuurihistoriallisesti arvokas, vuonna 1841 valmistunut hirsirakennus. Sen pihapiirissä on piharakennuksia, joista viimeiset rakennettiin 1870-luvulla. Talo avattiin museona 1970-luvun lopulla. Museo esittelee 1900-luvun alun suomalais-venäläistä kauppiasperinnettä vanhoine puoteineen sekä käsityöläisen arkista elämää pihapiirin asuntoineen ja talousrakennuksineen. Osa piharakennuksista on avoinna yleisölle. Perusnäyttelyn lisäksi museossa järjestetään pääsiäis- ja joulunäyttelyt sekä tapahtumia. Kasarminkatu 6, Hamina

Haminan Kirjastogallerian näyttelyt

Kirjastogalleria on Haminan Pääkirjaston yhteydessä toimiva näyttelytila, jossa on vuoden aikana vaihtuvia näyttelyitä. Rautatienkatu 8, Hamina

Haminan kaupunginmuseo

Museo sijaitsee noin vuonna 1760 valmistuneessa rakennuksessa. Tässä ”Katariinan palatsissa” Venäjän keisarinna Katariina Suuri ja Ruotsin kuningas Kustaa III kävivät kolmen päivän ajan neuvotteluja kesällä 1783. Kaupunginmuseo muutti taloon vuonna 1957. Esillä on linnoituskaupungin värikästä historiaa esittelevä perusnäyttely sekä vaihtuvia näyttelyitä. Kadettikoulunkatu 2 B, Hamina

Haminan kirkot

Johanneksen kirkko  on saanut nimensä Johannes Kastajan mukaan. Uusklassisen, kreikkalaisen temppelin muotoa noudattelevan Johanneksen kirkon suunnitteli Carl Ludvig Engel. Kirkko valmistui 1843

Marian kirkko on Haminan evankelis-luterilaisen seurakunnan pääkirkko, joka on omistettu neitsyt Marialle. Keskiaikainen kivikirkko on rakennettu nykyiselle paikalleen jo ennen vuotta 1396.  Kirkon vanha alttaritaulu esittää viimeistä ehtoollista. Keskiaikaisista maalauksista on jäljellä vihkiristi itäisellä ulkoseinällä. Museohuoneessa esitellään kirkollista elämää 1700-luvulta alkaen.

Haminan Pyhien apostolien Pietarin ja Paavalin kirkko on vuonna 1837 valmistunut Haminan ortodoksisen seurakunnan kirkko. Raatihuoneentorin vieressä sijaitseva kirkko on pyhitetty pyhille apostoleille Pietarille ja Paavalille. Tyylillisesti uusklassismia ja bysanttilaisia muotoja edustavan pyörötemppelin suunnittelijana pidetään Louis Viscontia. Ulkopuolelta kirkko on pyöreä, ja kirkkosali on ristinmuotoinen. Kirkon uusbysanttilainen kellotorni on rakennettu 1862.

Haminan Raatihuone

Raatihuone sijaitsee aivan Haminan ympyräasemakaavan keskustassa Raatihuoneentorilla. Alun perin barokkityyliseksi rakennettu raatihuone valmistui vuonna 1798. Raatihuone on toiminut myös kirkkona, siksi tornia muutettiin ja sinne sijoitettiin kirkonkellot. Raatihuoneella on sen historian aikana ollut lisäksi pankki, poliisiputkat, puoteja ja museo.

Haminan Reserviupseerikoulu – RUK

Päärakennus vuodelta 1898 (Jacob Ahrenberg) oli alun perin Haminassa 1821-1903 toimineen Keisarillisen Suomen Kadettikoulun päärakennus. Vuodesta 1920 päärakennus on ollut Reserviupseerikoulun käytössä. Maneesi vuodelta 1832 (Carl Ludvig Engel) on entinen ratsastusmaneesi, nykyisin juhlasali.
Pieni tiilirakennus RUK:n puistossa on kaivo 1860-luvulta. Tutustu mielenkiintoisiin näyttelyihin eri aikakausilta. RUK-museosta löydät kattavasti historiaa reserviupseerikoulutuksesta, arkea ja juhlaa, eri vuosikymmeniltä.

Haminan Ruutikellari

Hamina bastionissa sijaitseva ruutikellari vuodelta 1785 on kunnostettu taidegalleriaksi ja kokoustiloiksi. Ruutikellari viime sotien aikaan viestikeskuksena. Piha-alueella on japanilaistyylinen kirsikkapuisto.

Haminan Tanelinkulma

Haminassa 1800-luvulta lähtien vaikuttaneen, venäläistä alkuperää olevan Aladinin suvun uusrenessanssi- eli nikkarityylinen kaupunkipalatsi, jonka on suunnitellut Waldemar Aspelin, rakennettu vuonna 1889. Rakennuksessa toimii mm.Konditoria-kahvila Huovila. Tanelinkulmassa on mahdollisuus järjestää erilaisia tilaisuuksia jopa 200 henkilölle.

Haminan vanha keskusta ja linnoitus

Haminan historiallisen ympyräkaupungin tarina alkaa 1600-luvulta. Kaupunkia ja sen historiaa voi tarkastella laajemmin keskustaa ympäröivän linnoituksen valleilta. Kompaktissa kaupungissa vanhan keskustan ympyräkaduilla nähtävyydet ovat lähellä toisiaan. Tähdenmuotoisen linnoituksen vallimuurien ulospäin työntyvät kulmat muodostavat kuusi Suomen sen ajan linnoitettujen kaupunkien mukaan nimettyä bastionia: Helsingin, Haminan, Savonlinnan, Lappeenrannan, Hämeenlinnan ja Turun bastionit.

Hamina Wanha Veteraani

Wanha Veteraani on rauhanturvaamisen ja kriisinhallinnan valtakunnallinen museo, jota aiemmin ei Suomessa ole ollut. Rauhanturvaamisen jatkuvasti uudistuva perusnäyttely on avoinna ryhmille ympäri vuoden. Sen ohella perinnekeskus esittelee kolme kertaa vuodessa vaihtuvin näyttelyin muita Suomen maanpuolustushistorian kiinnostavia aiheita. Wanha Veteraani on koko kansan käyntikohde.


Tarvitsetko apua

Kaikki matkamme sopivat myös omatoimimatkoiksi, jotka räätälöidään yhdessä kanssanne.

Matka-asiantuntijamme auttavat sinua kaikissa matkaan liittyvissä kysymyksissä.

Tämä matka sopii myös ryhmille
Suunnitteletko matkaa oman ryhmäsi kanssa?

Me suunnittelemme yhdessä kanssanne sinulle ja ryhmällesi sopivat matkapaketit. Olipa kyseessä kotimaan tai ulkomaan matka, risteily Tallinnaan tai Karibialle, junamatka Eurooppaan tai bussimatka toivomaanne kohteeseen, anna ammattitaitoisen myyntivirkailijamme auttaa matkasi suunnittelussa.
Puhelin 05 211 1600 tai kymenmatkat @ kymenmatkat.fi.

Tarvitsetko apua? Soita meille 05 211 1600

PYYDÄ RYHMÄTARJOUS >

Suomi Kotka Original Sokos Seurahuone

Original Sokos Hotel Seurahuoneella voit aistia meren läheisyyden ympäri vuoden. Hotelli sijaitsee aivan kaupungin keskustassa meren ympäröimällä Kotkansaarella. Ylimmän kerroksen huoneista saatat jopa nähdä pilkahduksen merimaisemasta.

Lue lisää
Suomi Kotka Jokipuisto hotelli

Siisti Kotka Jokipuisto hotelli sijaitsee E-18 moottoritien varrella, jonka ympäristö on rauhallinen ja ostosmahdollisuudet lähellä.

Lue lisää
Suomi Virolahti Harjunhovi kartanomajoitus

Harju tarjoaa idyllisessä kartanomiljöössä monipuoliset mahdollisuudet retkien, kokousten ja juhlien järjestämiselle. Kauniit rantamaisemat Suomenlahden rannalla sekä itärajan historia ja kulttuuri ovat näkemisen ja kokemisen arvoisia. Harjun historia alkaa jo 1700-luvulta Venäjän keisarinna Katariina Suuren ajoilta.

Harju sijaitsee vain kahden tunnin ajomatkan päässä Helsingistä.

Lue lisää
Suomi Hamina Spa Hotel Hamina

Huoneissa on televisio sekä oma kylpyhuone, jossa on suihku. Jokaisessa huoneessa on minibaari ja hiustenkuivaaja, ja osassa huoneista myös ilmastointi.

Lue lisää
Suomi Hamina

Hamina ympyräkaupunki retkikohteet

Nähtävyydet, saaristo ja puistot

Haminan keskustan tähdenmuotoiseen linnoitukseen ja tunnelmallisiin puukortteleihin voit tutustua helposti kävellen. Pistäydy vieri vieressä sijaitseviin kirkkoihin ja museoihin tai tee löytöjä kauppatorilta, markkinoilta ja vanhan keskustan putiikeista. Piipahda myös historiallisen keskustan ulkopuolelle – maaseudulle, merelle ja ainutlaatuisen saariston kalastajakyliin. Hamina tarjoaa matkailijalle ainutlaatuisen elämyksen.

Hamina Bastioni

HaminaTapahtumien areena, jossa keskiaika ja nykypäivä kohtaavat

Hamina kaupunki syntyi keskiajalla kansainvälisen kaupan solmukohtaan jo vuonna 1653. Tähän hyvien kulkuyhteyksien varrrelle perustettun kaupungin keskustan asemakaava on muodostunut ympyrän malliin Haminan linnoituksen sisälle.

Linnoituksen rakentamisen aloittivat ruotsalaiset ja linnoitustöitä jatkoivat  Venäläiset. Vallimuurien ulospäin työntyvät kulmat muodostavat kuusi bastionia, jotka ovat nimetty Suomen sen ajan linnoitettujen kaupunkien mukaan. Tämä tähtilinnoitus sulkee sisäänsä vanhan ympyräkeskustan, jonka kahdeksan sädekatua saavat alkunsa Raatihuoneentorilta. Viimeisimpänä 1800-luvun alussa valmistunut linnoituksen keskusbastioni tunnetaan nykyisin nimellä Hamina Bastioni.

Bastioni – tapahtumapaikka, joka muistetaan!

Linnoituksen restauroituun keskusbastioniin on rakennettu tapahtuma-areena Hamina Bastioni. Historiallinen linnoitusmiljöö yhdistettynä Euroopan suurimpaan kesäajan telttakatokseen tarjoaa oivalliset puitteet niin VIP-tilaisuuksien, konserttien, messujen, kongressien kuin urheilutapahtumienkin järjestämiselle. Areena sopii loistavasti näyttämöksi myös teatterille, musikaaleille sekä yhdistysten ja yritysten vuosijuhlien kaltaisiin tilaisuuksiin. Hamina Bastionin areenalla vakiintuneiksi tapahtumiksi ovat muodostuneet kansainvälinen sotilasmusiikkifestivaali Hamina Tattoo, Valojen Yö ja Wanhan Holviston Joulu. Raatihuoneenkatu 12, Hamina

Haminan Kauppiaantalomuseo

Kauppiaantalomuseo on kulttuurihistoriallisesti arvokas, vuonna 1841 valmistunut hirsirakennus. Sen pihapiirissä on piharakennuksia, joista viimeiset rakennettiin 1870-luvulla. Talo avattiin museona 1970-luvun lopulla. Museo esittelee 1900-luvun alun suomalais-venäläistä kauppiasperinnettä vanhoine puoteineen sekä käsityöläisen arkista elämää pihapiirin asuntoineen ja talousrakennuksineen. Osa piharakennuksista on avoinna yleisölle. Perusnäyttelyn lisäksi museossa järjestetään pääsiäis- ja joulunäyttelyt sekä tapahtumia. Kasarminkatu 6, Hamina

Haminan Kirjastogallerian näyttelyt

Kirjastogalleria on Haminan Pääkirjaston yhteydessä toimiva näyttelytila, jossa on vuoden aikana vaihtuvia näyttelyitä. Rautatienkatu 8, Hamina

Haminan kaupunginmuseo

Museo sijaitsee noin vuonna 1760 valmistuneessa rakennuksessa. Tässä ”Katariinan palatsissa” Venäjän keisarinna Katariina Suuri ja Ruotsin kuningas Kustaa III kävivät kolmen päivän ajan neuvotteluja kesällä 1783. Kaupunginmuseo muutti taloon vuonna 1957. Esillä on linnoituskaupungin värikästä historiaa esittelevä perusnäyttely sekä vaihtuvia näyttelyitä. Kadettikoulunkatu 2 B, Hamina

Haminan kirkot

Johanneksen kirkko  on saanut nimensä Johannes Kastajan mukaan. Uusklassisen, kreikkalaisen temppelin muotoa noudattelevan Johanneksen kirkon suunnitteli Carl Ludvig Engel. Kirkko valmistui 1843

Marian kirkko on Haminan evankelis-luterilaisen seurakunnan pääkirkko, joka on omistettu neitsyt Marialle. Keskiaikainen kivikirkko on rakennettu nykyiselle paikalleen jo ennen vuotta 1396.  Kirkon vanha alttaritaulu esittää viimeistä ehtoollista. Keskiaikaisista maalauksista on jäljellä vihkiristi itäisellä ulkoseinällä. Museohuoneessa esitellään kirkollista elämää 1700-luvulta alkaen.

Haminan Pyhien apostolien Pietarin ja Paavalin kirkko on vuonna 1837 valmistunut Haminan ortodoksisen seurakunnan kirkko. Raatihuoneentorin vieressä sijaitseva kirkko on pyhitetty pyhille apostoleille Pietarille ja Paavalille. Tyylillisesti uusklassismia ja bysanttilaisia muotoja edustavan pyörötemppelin suunnittelijana pidetään Louis Viscontia. Ulkopuolelta kirkko on pyöreä, ja kirkkosali on ristinmuotoinen. Kirkon uusbysanttilainen kellotorni on rakennettu 1862.

Haminan Raatihuone

Raatihuone sijaitsee aivan Haminan ympyräasemakaavan keskustassa Raatihuoneentorilla. Alun perin barokkityyliseksi rakennettu raatihuone valmistui vuonna 1798. Raatihuone on toiminut myös kirkkona, siksi tornia muutettiin ja sinne sijoitettiin kirkonkellot. Raatihuoneella on sen historian aikana ollut lisäksi pankki, poliisiputkat, puoteja ja museo.

Haminan Reserviupseerikoulu – RUK

Päärakennus vuodelta 1898 (Jacob Ahrenberg) oli alun perin Haminassa 1821-1903 toimineen Keisarillisen Suomen Kadettikoulun päärakennus. Vuodesta 1920 päärakennus on ollut Reserviupseerikoulun käytössä. Maneesi vuodelta 1832 (Carl Ludvig Engel) on entinen ratsastusmaneesi, nykyisin juhlasali.
Pieni tiilirakennus RUK:n puistossa on kaivo 1860-luvulta. Tutustu mielenkiintoisiin näyttelyihin eri aikakausilta. RUK-museosta löydät kattavasti historiaa reserviupseerikoulutuksesta, arkea ja juhlaa, eri vuosikymmeniltä.

Haminan Ruutikellari

Haminan bastionissa sijaitseva ruutikellari vuodelta 1785 on kunnostettu taidegalleriaksi ja kokoustiloiksi. Toimi viime sotien aikaan viestikeskuksena. Piha-alueella on japanilaistyylinen kirsikkapuisto.

Haminan Tanelinkulma

Haminassa 1800-luvulta lähtien vaikuttaneen, venäläistä alkuperää olevan Aladinin suvun uusrenessanssi- eli nikkarityylinen kaupunkipalatsi, jonka on suunnitellut Waldemar Aspelin, rakennettu vuonna 1889. Rakennuksessa toimii mm.Konditoria-kahvila Huovila. Tanelinkulmassa on mahdollisuus järjestää erilaisia tilaisuuksia jopa 200 henkilölle.

Haminan vanha keskusta ja linnoitus

Haminan historiallisen ympyräkaupungin tarina alkaa 1600-luvulta. Kaupunkia ja sen historiaa voi tarkastella laajemmin keskustaa ympäröivän linnoituksen valleilta. Kompaktissa kaupungissa vanhan keskustan ympyräkaduilla nähtävyydet ovat lähellä toisiaan. Tähdenmuotoisen linnoituksen vallimuurien ulospäin työntyvät kulmat muodostavat kuusi Suomen sen ajan linnoitettujen kaupunkien mukaan nimettyä bastionia: Helsingin, Haminan, Savonlinnan, Lappeenrannan, Hämeenlinnan ja Turun bastionit.

Hamina Wanha Veteraani

Wanha Veteraani on rauhanturvaamisen ja kriisinhallinnan valtakunnallinen museo, jota aiemmin ei Suomessa ole ollut. Rauhanturvaamisen jatkuvasti uudistuva perusnäyttely on avoinna ryhmille ympäri vuoden. Sen ohella perinnekeskus esittelee kolme kertaa vuodessa vaihtuvin näyttelyin muita Suomen maanpuolustushistorian kiinnostavia aiheita. Wanha Veteraani on koko kansan käyntikohde.

Itäisen Suomenlahden saaristo

Meri – minun mereni!

Itäisen Suomenlahden alueella on runsaslukuinen määrä tyrskyjen karaisemia saaria ja luotoja. Luodoilla viihtyvät lokit ja tiirat ovat etenkin kalastajien kavereita. Saariston kasvillisuus on etupäässä männikköä, katajikkoa ja sammaloitunutta aluskasvillisuutta, mutta saarten kätköistä löytyy myös vihreitä ja reheviä lehtoja ja mukavia poukamia.

Merestä voi nauttia kaikkina vuodenaikoina.

Kesällä laineiden liplatus, tuulen humina kaislikossa ja auringon kilo laineilla saa mielen virkistymään. ”Kun aaltokuohu hampaillaan rannanhiekkaa nakertaa ja huuto lokkien soi riemuinen”.  Syksyisin tuulen tuivertaessa aalloilla, voi käydä kokemassa onnea kalansaaliin nappaamisessa. Talvella maiseman pukeutuessa puhtaanvalkoiseen vaippaan ja meren jäädyttyä on aika kaivaa luistimet ja sukset esille ja kiitää meren jäällä. Keväällä pääset nauttimaan arktisesta muutosta, kun miljoonien lintujen muuttoparvet lentävät alueen yli matkallaan kohti pohjoisen pesimäalueita.

Kotkassa kuulet uskomattoman jännittäviä tarinoita myös Algot Niskan,  suurseikkailijan, herrasmiesrikollisen ja salakuljettajien kuninkaan seikkailuista pirtun salakuljetusmatkoilta.  Selkämereltä löydät useita tunnelmallisia majakkasaaria ja vanhoja kalastajakyliä, kun taas aaltojen alla lymyää karikkoisen ja arvaamattoman meren yllättämiä hylkyjä.

Kymenlaakson saariston merellinen paratiisi sijaitsee vain muutaman tunnin päässä Helsingistä.

Kotka-saaristo-RIBB-vene

Tutustu Kotkan ihmeelliseen saaristoon upealla tavalla. Varaa supernopea RIB vene itsellesi, ystävillesi, asiakkaillesi tai perheellesi koko päiväksi.

Kovapohjaiset RIB kumiveneet ovat alunperin suunniteltu lähinnä ammattikäyttöön suorittamaan erilaisia pelastus ja etsintätehtäviä usein
äärimmäisissä olosuhteissa. RIB veneet ovat erittäin turvallisia ja ylivertaisia suorituskyvyn ja nopeuden suhteen. RIB veneellä pystymme viemään ihmisiä paikkoihin, joihin ”normaalilla” veneellä ei ole mahdollista päästä ja tarvittaessa voimme ajaa  lähes 60:n solmun nopeudella.

Voit luoda varmasti unohtumattoman kokemuksen työporukalle, tai kaveriseurueelle varaamalla RIB vauhtihirviön käyttöönne!

Ryhmäkoot:
* Yhteen RIB veneeseen mahtuu kuljettajan lisäksi 12 henkilöä
* Kahdella RIB veneellä maksiryhmän koko 24 henkilöä
* RIB vene on nopea (nopeus 25 35 solmua) mutta erittäin turvallinen. Veneen kova V pohja käyttäytyy hyvin aallokossa. Matkustajille puetaan pelastusliivit, jotka täyttyvät ilmalla vasta vedessä
* Jokainen päiväretki ja eri saarissa vierailu voidaan suunnitella erikseen.
* Tämän lisäksi on hyvä sopia retkeen kuluvista ruokailuista, saunomista, kalastamisesta tai muista aktiviteeteista.

Haapasaari

Haapasaari on vanha merivalvonnan ja luotsien saari. Se sijaitsee
ulkosaaristossa noin 30 40 min ajomatkan päässä Sapokasta. Idyllisessä Haapasaaressa on kauppa, kesäkioski, vieraslaituri sekä 1800 luvulla
rakennetut kirkko ja koulu. Haapasaaren Osuuskauppa on Suomen pienin itsenäinen osuuskauppa ja se on palvellut asiakkaitaan jo vuodesta 1907 lähtien.
Haapasaari on noin kilometrin pituinen kaksiosainen saari, jonka puoliskot Kylänlahden pohjoispuolella kulkeva, vain 20 metriä leveä hiekka kangas yhdistää toisiinsa. Kalastajakylä on rakentunut suojaisan luonnonsataman
ympärille.
Saaren tunnusmerkki on vuonna 1862 rakennettu graniittinen luotsitorni eli puokki. Haapasaari kuuluu Suomenlahden meripuolustusalueeseen ja siellä on myös Rajavartiolaitoksen merivartioasema passintarkastuspisteineen.
Lähellä olevissa Kilpisaaressa ja Vanhankylänmaassa on nähtävillä sodanaikaisia bunkkereita ja tykkejä.

Karhusaari

Karhusaaressa on tarjolla hienot puitteet unohtumattoman päivän viettoon, Saaressa on komeat hirsirakennukset majoitukseen, kokoustilat, luontopolkuja ja
elämysruokailua tilauksesta. Tarjolla ovat myös hienot saunatilat. 10 metriä
meren pinnan yläpuolella olevasta löylyhuoneesta avautuu upea merimaisema. Saunan vieressä on panoraamaterassi ja lämmin poreallas

 

Kaunissaari

Kaunissaari on saavuttanut suosiota matkailijoiden keskuudessa jo 1950 luvulta lähtien. Entisestä 1930 luvun kalastajayhteisöstä on muistona saaristokylä, jossa on vanhoja idyllisiä kalastajataloja pihapiireineen ja kapeine kujineen.
Satamalahtea reunustavat punaiset ranta aitat ja venevajat. Saarta peittävät tuulien muovaamat merimänniköt ja saaren pohjois ja itärannalla sijaitsevat pitkät hiekkarannat.
Venesataman satamakonttorissa on vuokrattavana polkupyöriä, joilla voi ajella
aina saaren pohjoiskärjen asti, matka on noin 3 km. Saareen voi tutustua mainiosti myös patikoiden. Satamalahden rannalla on saaristolaismuseo, jossa on esillä mielenkiintoinen kokoelma saaren elämästä ja ihmisistä kertovaa aineistoa. Taidetta voi ihailla Galleria Marissa. Kauppa, kahvila, savustetun kalan ja käsitöiden myyntipisteet ja legendaarinen ravintola Kaunissaaren Maja täyttävät osaltaan saarella vierailevan tarpeita.

Kirkonmaa

Kirkonmaa on entinen Puolustusvoimien linnakesaari, joka on toiminut tuhansien sotilaiden koulutuspaikkana. Lempinimen Pirunsaari se on saanut upeista pirunpelloistaan, jotka keskellä saarta muistuttavat jääkaudesta. Pirunpeltojen keskellä kulkee polku, joka on suosittu patikointireitti.

Kirkonmaan pohjoispäässä on matkailupalveluiden alue. Vierasvenesataman läheisyydessä on Kahvila Knaapi, joka palvelee kesäkaudella. Knaapissa saat kahvilatuotteiden lisäksi vuokrattua vaikka loma-asunnon läheisistä rivitaloista, jotka olivat ennen armeijan henkilökunnan koteja.

Kukouri

Kotka saaret

Kukouri on toinen Kotkan edustalla sijaitsevista linnoitussaarista. Kukourin punatiilinen pyöreä linnake, Fort Slava, valmistui 1794. Fort Slava kuuluu Ruotsinsalmen merilinnoituksen uloimpiin linnakkeisiin. Linnakkeen erikoisuutena on sen täysin pyöreä muoto ja se on tällä tavoin ainoa laatuaan Suomessa. Linnake on halkaisijaltaan 75 metriä ja se sisälsi 44 tykkiasemaa. Krimin sodan aikana 14 aluksen laivasto osasto räjäytti linnakkeen 27. heinäkuuta 1855.

Lehmäsaari

Lehmäsaari sijaitsee aivan Kotkan edustalla. Se on suosittu retkeilykohde, luontopolkua reunustavat kauniit maisemat. Lehmäsaaren paras  rantautumispaikka on itärannalla oleva lahti eli niin sanottu ”Lehmän monttu”,
jossa on myös laitureita. Sen ranta on sileähiekkaista ja soveltuu erinomaisesti
uimiseen. Saarella on kolme taukokatosta, joista löytyy tulentekopaikat, WC:t ja puuliiterit.

Ollinkarit

Vuokraa koko saari omaan käyttöösi!

Ollinkarit on elämyssaari Kotkan edustalla, Lehmäsaaren ja Kirkonmaan välissä. Etelässä avautuvan aavan meren horisontissa siintää Suursaari. Saari vuokrataan kerralla vain yhdelle seurueelle, joten yksityisyys on turvattuna.

Ollinkareissa voit järjestää kokouksia, juhlia ja ruokailuja omassa rauhassasi. Tapahtumien järjestämiseen on useampia paikkoja päärakennuksessa, takkatuvassa ja terasseilla.

Rantasaunat ja palju rannalla saavat rentoutumaan, jonka jälkeen on mukava siirtyä illanviettoon saariston herkkupöydän äärelle.  Kauttamme saat sekä ohjelma-, ruokailu- että kuljetuspalvelut.

Rankki

Kotka Rankki ohutta yläpilveä – Kotkan edustalla sijaitseva Rankin linnoitussaari oli alunperin osa Pietari Suuren merilinnoituksen puolustuslinjaa, jonka venäläiset perustivat Suomenlahdelle
suojelemaan Pietaria. Vuonna 1916 sinne sijoitettiin järeitä rannikkotykkejä, sekä venäläinen kasarmi.
Rankki on ollut puolustusvoimien käytössä ja suljettuna siviileiltä yli 100 vuotta. Rankissa ovat edelleen nähtävinä massiiviset rannikkotykit, ja vanha venäläinen kasarmi, jonka rakennus on säilynyt lähes alkuperäisessä kunnossa.
Rankin etelärannalta on näköyhteys Talvisodassa Neuvostoliitolle menetettyyn Suursaareen. Rankin tykeillä oli tärkeä osa Suomen puolustustaisteluissa keväällä 1940. Rankissa on nähtävillä myös RT (Rannikkotykistö) on Rautaa
historiallinen näyttely.

Tammio

Tammion kalastajakylä on erittäin kaunis ja tutustumisen arvoinen. Saaresta on löytynyt 2500-vuotias pronssikautinen röykkiöhauta ja viikinkiaikainen polttohautakalmisto.

Tammion saari ja kalastajakylä Haminassa on itäisen Suomenlahden parhaiten säilynyt vanha kalastajakylä. Tammion kalastajakylä elämysristeilyllä matkailija aistii vuosisatojen aikaisen saaristolaiselämän ranta-aittojen ja sireenikujien miljöössä. Tammion asutushistoria alkaa jo 1500-luvulta.

Nykypäivän Tammio tarjoaa matkaajalle heijastuksen saaren vanhasta kukoistuksesta. Vanhassa kalamajassa saaressa sijaitsee saariston elämää esittelevä kotiseutumuseo. Tammio lumoaa kauneudellaan ja saaren asukkaat ystävällisyydellään. Tammion kalastajakylän suojaksi on rakennettu aallonmurtaja, johon vierasveneet voivat kiinnittyä.

Ulko-Tammio

Risteilyt Ulko-Tammioon lähtevät Kotkan Sapokasta. Risteilemme reilut kaksi tuntia ihaillen upeita merimaisemia ja nauttien meren tuoksusta. Ulko-Tammio on itäisen Suomenlahden helmi, joka kuuluu Suomen kansallipuistoihin. Asumaton saari kätkee suojiinsa harvinaisia kasveja ja lintuja, joita voi tarkkaillas aaren korkeimmalla kohdalla sijaitsevasta lintutornista, josta avautuu upea näkymä kansallispuistoon. Hyvällä säällä näkyy jopa Tytär- ja Suursaari Venäjän puolella. Ulko-Tammion upea luonto karuine rantakallioineen ja rehevine lehtoineen on vaikuttava. Saaren sotahistoriasta kertovat toisen maailmansodan aikainen miehistösuojaksi tarkoitettu luola ja museotykit. Saaressa on hyvin merkityt luontopolut. Saarikierroksen jälkeen on aikaa uida, nauttia saaren rauhasta ja syödä omia piknik-eväitä katetulla grillauspaikalla. Saaressa pysähdysaika on n. 2,5 tuntia.

Metsähallituksen opas on paikalla saaressa, ja voit halutessasi osallistua maksutta saarikierrokselle.

Kun haluat nauttia saarielämästä pidempään ja tutustua rauhassa saaren luontoon, voit yöpyä saaressa joko telttaillen tai autiotuvassa yöpyen.

Varissaari

Varissaari sijaitsee Kotkan edustalla ja se on suosittu ulkoilukohde. Varissaari on linnoitussaari, jossa on Ruotsinsalmen merilinnoituksen linnakkeiden raunioita. Varissaaressa rakennettiin 1790 1796 puolustuslinnoitus, Fort Elisabeth, joka nimettiin Venäjän keisarinna Elisabeth Petrovnan mukaan Se suojasi yhdessä Kukourissa sijaitsevan Fort Slavan kanssa Ruotsinsalmeen johtavia laivaväyliä. Osa rakennuksista ja muureista tuhoutui Krimin sodassa. Viime vuosina
valleja on kuitenkin kunnostettu ja saari on ollut kotkalaisten suosittu ulkoilualue jo 1800 luvun lopulta lähtien. Varissaaressa sijaitsee erinomainen Ravintola Vaakku, Saunalautta Kiulu ja siellä on myös mahdollisuus SUP lautailuun.

 

Hamina on yksi Suomen vanhimpia kaupunkeja.

Sijaintinsa vuoksi kaupunki on ollut merkittävä myös sodankäynnin kannalta. Kaupungin 360-vuotiseen historiaan voi tutustua keskustan ympyräkaavaa ja linnoitusvalleja tutkien.

Haminan historiallisen ympyräkaupungin tarina alkaa 1600-luvulta. Kaupunkia ja sen historiaa voi tarkastella laajemmin keskustaa ympäröivän linnoituksen valleilta. Hamina vanhan keskustan ympyräkaduilla nähtävyydet ovat lähellä toisiaan. Haminan keskustan linnoitukseen ja tunnelmallisiin puukortteleihin voit tutustua helposti kävellen. Tähdenmuotoisen linnoituksen vallimuurien ulospäin työntyvät kulmat muodostavat kuusi Suomen sen ajan linnoitettujen kaupunkien mukaan nimettyä bastionia: Helsingin, Haminan, Savonlinnan, Lappeenrannan, Hämeenlinnan ja Turun bastionit.

Pistäydy vieri vieressä sijaitseviin kirkkoihin ja museoihin tai tee löytöjä kauppatorilta, markkinoilta ja vanhan keskustan putiikeista. Piipahda myös historiallisen keskustan ulkopuolelle – maaseudulle, merelle ja ainutlaatuisen saariston kalastajakyliin.

Alue on tunnettu tapahtumistaan, jotka kokoavat yleisöä  ympäri maailman. Matkailijan suosikkilistalta löytyy mm kansainvälisen sotilasmusiikin parhaimmistoa edustava Hamina Tattoo.

Vanhan keskustan ympyräkaduilla et voi eksyä. Korkeintaan ne voivat saada pääsi pyörälle!

Suomi Kotka

Kotka merikaupunki retkikohteet

Kotka merikaupunki retkikohteet tarjoaa nähtävää jokaiselle niin kulttuurista kuin merellisistä maisemistakin nauttiville matkaajille. Ryhmille voidaan järjestää meriretkiä, opastettuja kierroksia, rentoumista hyvän ruoan parissa, koskenlaskua ja paljon muuta!

Nähtävyydet, saaristo ja puistot

Alvar Aallon funktionalismin helmi Sunila

Arkkitehti Alvar Aallon suunnittelema Sunila on Kotkan-Haminan seudun kansainvälisesti tunnetuin arkkitehtuurikohde. Asemakaavassa suojellussa Sunilassa on tehtaanjohtajan asuintalo Kantola ja rantasauna, 12 rivi- ja kerrosasuintaloa ja muotokieleltään mielenkiintoisia huoltorakennuksia.

Aikoinaan maailman kauneimmaksi tehtaaksi kutsutusta Sunilan tehtaasta tuli asuinalueineen Aallon kansainvälisen modernismin ikoni, jota esiteltiin Pariisin ja New Yorkin maailmannäyttelyissä vuosina 1937 ja 1939. Tehtaaseen ja sen alkuperäisiin Aino Aallon suunnittelemiin tiloihin ei kuitenkaan tällä hetkellä pääse vierailemaan.

Kyminlinna sotahistoriallinen muistomerkki

Linnoituksen historian voisi katsoa alkaneen venäläisen Kenraali Aleksandr Suvorovin perustettua alueelle linnakkeen, joka suunniteltiin osaksi Pietarin suojaksi rakennettua puolustusrintamaa. Myöhemmin alkuperäinen linnake purettiin ja paikalle rakennettiin omana aikanaan moderni linnoitus, joka on nykyään Suomen ainoa ehjänä säilynyt kaponieerilinnoitus. Linnoitus muistuttaa Pietarissa sijaitsevaa Pietari-Paavalin linnoitusta pohjakaavaltaan. Kyminlinna oli valjastettuna Suomen puolustusvoimien käyttöön ajalla 1939 – 2005.

Kyminlinna sijaitsee 5 kilometriä Kotkan keskustan luoteispuolella Kymijoen itäisen Huumanhaaran ja läntisen Langinkoskenhaaran yhtymäkohdassa. Kyminlinnan vallien ulkopuolella sijaitsee Kyminlinnan kesäteatteri, jossa on kesäaikaan teatteriesityksiä.

Langinkoski

Kotka_Langinkoski_museo_1066x600

Langinkosken keisarillinen kalastusmaja Venäjän keisari Aleksanteri III ihastui Langinkoskeen siellä vieraillessaan. Hän rakennutti paikalle vuonna 1889 kalastusmajan, missä hän perheineen kävi useana kesänä. He nauttivat suuresti erilaisesta elämästä: kerrotaan keisarin itsensä kalastamisen lomassa pilkkoneen puita keisarinnan huolehtiessa ruoanlaitosta. Suuren Venäjänmaan yksinvaltias unohti Langinkoskella mieluusti hetkeksi Talvipalatsin kultaa loistavat salit.

Kalastusmaja toimii nykyisin museona ja on liki samanlainen kuin keisariperheen aikoihin. Alkuperäiset huonekalut ovat paikoillaan. Kalastusmajaa ympäröi luonnonsuojelualue. Puulajipuisto, useat erikokoiset jokiuomat ja koskimiljöö ovat jo sinällään näkemisen arvoisia. Pihapiirissä sijaitsevat myös vanha kalahautomo ja pieni ortodoksinen kappeli, joka on Valamon munkkien rakentama 1800-luvun alussa.

Maretarium

Kotka_Maretarium 002

Akvaariotalo Maretarium on ainutlaatuinen kohde maailmassa: se esittelee suomalaisten vesistöjen vedenalaista maailmaa. Maretariumissa voi tehdä kalamatkan Lapin tunturipuroista Suomenlahden  merialueelle. Yksi kiinnostavimmista on valtava 7 metriä syvä ja läpimitaltaan 10-metrinen Itämeriallas. Aika ajoin altaaseen molskahtaa kalojen joukkoon sukeltaja, joka ruokkii kalat.  Näkymässä on meriteatteria kylliksi!

Merikeskus Vellamo

Kotka_Vellamo_ulko_Jussi_Tiainen_800x600

Merikeskus Vellamo on ainutlaatuinen aallon muotoinen rakennus, jossa toimivat Suomen merimuseo, Kymenlaakson museo ja Ruuma sekä ravintola Laakonki ja museokauppa Plootu. Rakennuksen on suunnitellut arkkitehti Ilmari Lahdelma.

Merikeskus Vellamon näyttelyt kertovat arkisia ja jännittäviä, hauskoja ja koskettavia tarinoita ihmisistä, esineistä ja tapahtumista. Kävijää kannustetaan ottamaan kaikki aistit käyttöön ja kokemaan oivalluksen riemua! Tervetuloa toivottaa Kotka Maretarium ja Vellamo! Kohtalona Ruotsinsalmi -näyttelyssä perehdytään nykyisen Kotkan edustalla käytyyn Itämeren suurimpaan meritaisteluun ja sen jälkeen rakennettuun linnoituskaupunkiin. Moderni tekniikka ja interaktiivisuus tekevät näyttelykäynnistä unohtumattoman elämyksen. Puun vuoro kertoo Kymenlaakson metsäteollisuudesta ja sen tekijöistä, ja Pohjantähti, Etelän risti maamme merenkulun historiasta monin eri teemoin. Vaihtuvat näyttelyt täydentävät tarjontaa.

Suomen merimuseon päänäyttelyssä tutustutaan mm. matkustajalaiva s/s Arcturuksen dramaattisiin vaiheisiin, sukeltamiseen ja hylkylöytöihin sekä navigoimiseen tähtitaivaan alla. Kymenlaakson museon päänäyttely kertoo arkisesta puurtamisesta tehtaan pillin komennossa, mutta myös vapaa-ajan riemusta, saariretkistä ja ravintolaelämän iloista.

Kesäisin myös ulkonäyttelytila on avoinna yleisölle ja siellä on esillä mm. pelastuslaitoksen Uisko-tyypin vene (1963) ja Kultaranta II (1929), joka on palvellut valtionpäämiehiämme aina Relanderista Kekkoseen.

 

Kotkan ortodoksinen kirkko

Kotka Ortodoksikirkko

Kotkan ortodoksinen kirkko, nykyinen Pyhän Nikolaoksen kirkko rakennettiin vuosina 1799-1801 Pietarin amiraliteetin arkkitehti Jakov Perrinin piirrosten mukaan. Uusklassisen kirkon kolmen sisäänkäynnin pylväspäädyt, kellotorni ja ristikeskuksen kupoli muodostavat näyttävän julkisivun. Sisäpuolen ikonit ja lukuisat esineet ovat kaunis kokonaisuus.

Yksi erikoisimmista ikoneista kuvaa Pyhää Nikolaosta Kotkansaarella taustallaan näkymä Ruotsinsalmen meritaistelualueesta. Kirkon edustalla on patsas Maria Purpurista, jonka kerrotaan estäneen kirkon tuhoutumisen Krimin sodassa. Kirkko onkin nyky-Kotkan vanhin rakennus.

Haukkavuoren näkötorni

Haukkavuoren näkötorni Kotkan keskustassa.  Näkötornin on suunnitellut arkkitehti Jussi Paatela. Alun perin vesitorniksi rakennetun tornin rakennustyöt aloitettiin vuonna 1914, mutta mm. sisällissota viivästytti töitä siten, että se otettiin käyttöön vasta vuonna 1920. Tornin huippu kohoaa noin 72 metriin merenpinnasta. Haukkavuoren torni oli tärkeä paikka toisen maailmansodan aikana. Lotat valvoivat ilmatilaa koko sodan ajan sen huipulta.

Torni toimi myös saksalaisten asemapaikkana kunnes he joutuivat pakenemaan Suursaareen. Tornin huipulta he kykenivät välittämään viestejä Kotkansaaren ja Mussalon väliseen salmeen ankkuroituneelle sota-alus Niopelle. Torni toi tekemistä ja seikkailuja myös paikallisille pikkupojille, jotka toimivat lähetteinä sotilaiden ja kotkalaisten tyttöjen välillä. Sodan jälkeen torni on toiminut näkötornina ja heti 1920-luvun alkupuolella alkanut kahvilatoiminta jatkuu jälleen vireänä. Torni toimii myös tasokkaiden taidenäyttelyiden järjestämispaikkana.

Majoitusvaraukset ja ohjelmatiedustelut toimistostamme.

********************************
Itäisen Suomenlahden saaristo

Meri – minun mereni!

Itäisen Suomenlahden alueella on runsaslukuinen määrä tyrskyjen karaisemia saaria ja luotoja. Luodoilla viihtyvät lokit ja tiirat ovat etenkin kalastajien kavereita. Saariston kasvillisuus on etupäässä männikköä, katajikkoa ja sammaloitunutta aluskasvillisuutta, mutta saarten kätköistä löytyy myös vihreitä ja reheviä lehtoja ja mukavia poukamia.

Merestä voi nauttia kaikkina vuodenaikoina.

Kesällä laineiden liplatus, tuulen humina kaislikossa ja auringon kilo laineilla saa mielen virkistymään. ”Kun aaltokuohu hampaillaan rannanhiekkaa nakertaa ja huuto lokkien soi riemuinen”.  Syksyisin tuulen tuivertaessa aalloilla, voi käydä kokemassa onnea kalansaaliin nappaamisessa. Talvella maiseman pukeutuessa puhtaanvalkoiseen vaippaan ja meren jäädyttyä on aika kaivaa luistimet ja sukset esille ja kiitää meren jäällä. Keväällä pääset nauttimaan arktisesta muutosta, kun miljoonien lintujen muuttoparvet lentävät alueen yli matkallaan kohti pohjoisen pesimäalueita.

Kotkassa kuulet uskomattoman jännittäviä tarinoita myös Algot Niskan,  suurseikkailijan, herrasmiesrikollisen ja salakuljettajien kuninkaan seikkailuista pirtun salakuljetusmatkoilta.  Selkämereltä löydät useita tunnelmallisia majakkasaaria ja vanhoja kalastajakyliä, kun taas aaltojen alla lymyää karikkoisen ja arvaamattoman meren yllättämiä hylkyjä.

Kymenlaakson saariston merellinen paratiisi sijaitsee vain muutaman tunnin päässä Helsingistä.

 

  RIB ajelu

Tutustu Kotkan ihmeelliseen saaristoon upealla tavalla. Varaa supernopea RIB vene itsellesi, ystävillesi, asiakkaillesi tai perheellesi koko päiväksi.

Kovapohjaiset RIB kumiveneet ovat alunperin suunniteltu lähinnä ammattikäyttöön suorittamaan erilaisia pelastus ja etsintätehtäviä usein
äärimmäisissä olosuhteissa. RIB veneet ovat erittäin turvallisia ja ylivertaisia suorituskyvyn ja nopeuden suhteen. RIB veneellä pystymme viemään ihmisiä paikkoihin, joihin ”normaalilla” veneellä ei ole mahdollista päästä ja tarvittaessa voimme ajaa  lähes 60:n solmun nopeudella.

Voit luoda varmasti unohtumattoman kokemuksen työporukalle, tai kaveriseurueelle varaamalla RIB vauhtihirviön käyttöönne!

Ryhmäkoot:
* Yhteen RIB veneeseen mahtuu kuljettajan lisäksi 12 henkilöä
* Kahdella RIB veneellä maksiryhmän koko 24 henkilöä
* RIB vene on nopea (nopeus 25 35 solmua) mutta erittäin turvallinen. Veneen kova V pohja käyttäytyy hyvin aallokossa. Matkustajille puetaan pelastusliivit, jotka täyttyvät ilmalla vasta vedessä
* Jokainen päiväretki ja eri saarissa vierailu voidaan suunnitella erikseen.
* Tämän lisäksi on hyvä sopia retkeen kuluvista ruokailuista, saunomista, kalastamisesta tai muista aktiviteeteista.

Haapasaari

Haapasaari on vanha merivalvonnan ja luotsien saari. Se sijaitsee
ulkosaaristossa noin 30 40 min ajomatkan päässä Sapokasta. Idyllisessä Haapasaaressa on kauppa, kesäkioski, vieraslaituri sekä 1800 luvulla
rakennetut kirkko ja koulu. Haapasaaren Osuuskauppa on Suomen pienin itsenäinen osuuskauppa ja se on palvellut asiakkaitaan jo vuodesta 1907 lähtien.
Haapasaari on noin kilometrin pituinen kaksiosainen saari, jonka puoliskot Kylänlahden pohjoispuolella kulkeva, vain 20 metriä leveä hiekka kangas yhdistää toisiinsa. Kalastajakylä on rakentunut suojaisan luonnonsataman
ympärille.
Saaren tunnusmerkki on vuonna 1862 rakennettu graniittinen luotsitorni eli puokki. Haapasaari kuuluu Suomenlahden meripuolustusalueeseen ja siellä on myös Rajavartiolaitoksen merivartioasema passintarkastuspisteineen.
Lähellä olevissa Kilpisaaressa ja Vanhankylänmaassa on nähtävillä sodanaikaisia bunkkereita ja tykkejä.

Karhusaari

Karhusaaressa on tarjolla hienot puitteet unohtumattoman päivän viettoon, Saaressa on komeat hirsirakennukset majoitukseen, kokoustilat, luontopolkuja ja
elämysruokailua tilauksesta. Tarjolla ovat myös hienot saunatilat. 10 metriä
meren pinnan yläpuolella olevasta löylyhuoneesta avautuu upea merimaisema. Saunan vieressä on panoraamaterassi ja lämmin poreallas

 

Kaunissaari

Kaunissaari on saavuttanut suosiota matkailijoiden keskuudessa jo 1950 luvulta lähtien. Entisestä 1930 luvun kalastajayhteisöstä on muistona saaristokylä, jossa on vanhoja idyllisiä kalastajataloja pihapiireineen ja kapeine kujineen.
Satamalahtea reunustavat punaiset ranta aitat ja venevajat. Saarta peittävät tuulien muovaamat merimänniköt ja saaren pohjois ja itärannalla sijaitsevat pitkät hiekkarannat.
Venesataman satamakonttorissa on vuokrattavana polkupyöriä, joilla voi ajella
aina saaren pohjoiskärjen asti, matka on noin 3 km. Saareen voi tutustua mainiosti myös patikoiden. Satamalahden rannalla on saaristolaismuseo, jossa on esillä mielenkiintoinen kokoelma saaren elämästä ja ihmisistä kertovaa aineistoa. Taidetta voi ihailla Galleria Marissa. Kauppa, kahvila, savustetun kalan ja käsitöiden myyntipisteet ja legendaarinen ravintola Kaunissaaren Maja täyttävät osaltaan saarella vierailevan tarpeita.

Kirkonmaa

Kirkonmaa on entinen Puolustusvoimien linnakesaari, joka on toiminut tuhansien sotilaiden koulutuspaikkana. Lempinimen Pirunsaari se on saanut upeista pirunpelloistaan, jotka keskellä saarta muistuttavat jääkaudesta. Pirunpeltojen keskellä kulkee polku, joka on suosittu patikointireitti.

Kirkonmaan pohjoispäässä on matkailupalveluiden alue. Vierasvenesataman läheisyydessä on Kahvila Knaapi, joka palvelee kesäkaudella. Knaapissa saat kahvilatuotteiden lisäksi vuokrattua vaikka loma-asunnon läheisistä rivitaloista, jotka olivat ennen armeijan henkilökunnan koteja.

Kukouri

Kotka saaret

Kukouri on toinen Kotkan edustalla sijaitsevista linnoitussaarista. Kukourin punatiilinen pyöreä linnake, Fort Slava, valmistui 1794. Fort Slava kuuluu Ruotsinsalmen merilinnoituksen uloimpiin linnakkeisiin. Linnakkeen erikoisuutena on sen täysin pyöreä muoto ja se on tällä tavoin ainoa laatuaan Suomessa. Linnake on halkaisijaltaan 75 metriä ja se sisälsi 44 tykkiasemaa. Krimin sodan aikana 14 aluksen laivasto osasto räjäytti linnakkeen 27. heinäkuuta 1855.

Lehmäsaari

Lehmäsaari sijaitsee aivan Kotkan edustalla. Se on suosittu retkeilykohde, luontopolkua reunustavat kauniit maisemat. Lehmäsaaren paras  rantautumispaikka on itärannalla oleva lahti eli niin sanottu ”Lehmän monttu”,
jossa on myös laitureita. Sen ranta on sileähiekkaista ja soveltuu erinomaisesti
uimiseen. Saarella on kolme taukokatosta, joista löytyy tulentekopaikat, WC:t ja puuliiterit.

Ollinkarit

Vuokraa koko saari omaan käyttöösi!

Ollinkarit on elämyssaari Kotkan edustalla, Lehmäsaaren ja Kirkonmaan välissä. Etelässä avautuvan aavan meren horisontissa siintää Suursaari. Saari vuokrataan kerralla vain yhdelle seurueelle, joten yksityisyys on turvattuna.

Ollinkareissa voit järjestää kokouksia, juhlia ja ruokailuja omassa rauhassasi. Tapahtumien järjestämiseen on useampia paikkoja päärakennuksessa, takkatuvassa ja terasseilla.

Rantasaunat ja palju rannalla saavat rentoutumaan, jonka jälkeen on mukava siirtyä illanviettoon saariston herkkupöydän äärelle.  Kauttamme saat sekä ohjelma-, ruokailu- että kuljetuspalvelut.

Rankki

Kotka Rankki ohutta yläpilveä – Kotkan edustalla sijaitseva Rankin linnoitussaari oli alunperin osa Pietari Suuren merilinnoituksen puolustuslinjaa, jonka venäläiset perustivat Suomenlahdelle
suojelemaan Pietaria. Vuonna 1916 sinne sijoitettiin järeitä rannikkotykkejä, sekä venäläinen kasarmi.
Rankki on ollut puolustusvoimien käytössä ja suljettuna siviileiltä yli 100 vuotta. Rankissa ovat edelleen nähtävinä massiiviset rannikkotykit, ja vanha venäläinen kasarmi, jonka rakennus on säilynyt lähes alkuperäisessä kunnossa.
Rankin etelärannalta on näköyhteys Talvisodassa Neuvostoliitolle menetettyyn Suursaareen. Rankin tykeillä oli tärkeä osa Suomen puolustustaisteluissa keväällä 1940. Rankissa on nähtävillä myös RT (Rannikkotykistö) on Rautaa
historiallinen näyttely.

Tammio

Tammion kalastajakylä on erittäin kaunis ja tutustumisen arvoinen. Saaresta on löytynyt 2500-vuotias pronssikautinen röykkiöhauta ja viikinkiaikainen polttohautakalmisto.

Tammion saari ja kalastajakylä Haminassa on itäisen Suomenlahden parhaiten säilynyt vanha kalastajakylä. Tammion kalastajakylä elämysristeilyllä matkailija aistii vuosisatojen aikaisen saaristolaiselämän ranta-aittojen ja sireenikujien miljöössä. Tammion asutushistoria alkaa jo 1500-luvulta.

Nykypäivän Tammio tarjoaa matkaajalle heijastuksen saaren vanhasta kukoistuksesta. Vanhassa kalamajassa saaressa sijaitsee saariston elämää esittelevä kotiseutumuseo. Tammio lumoaa kauneudellaan ja saaren asukkaat ystävällisyydellään. Tammion kalastajakylän suojaksi on rakennettu aallonmurtaja, johon vierasveneet voivat kiinnittyä.

Ulko-Tammio

Risteilyt Ulko-Tammioon lähtevät Kotkan Sapokasta. Risteilemme reilut kaksi tuntia ihaillen upeita merimaisemia ja nauttien meren tuoksusta. Ulko-Tammio on itäisen Suomenlahden helmi, joka kuuluu Suomen kansallipuistoihin. Asumaton saari kätkee suojiinsa harvinaisia kasveja ja lintuja, joita voi tarkkaillas aaren korkeimmalla kohdalla sijaitsevasta lintutornista, josta avautuu upea näkymä kansallispuistoon. Hyvällä säällä näkyy jopa Tytär- ja Suursaari Venäjän puolella. Ulko-Tammion upea luonto karuine rantakallioineen ja rehevine lehtoineen on vaikuttava. Saaren sotahistoriasta kertovat toisen maailmansodan aikainen miehistösuojaksi tarkoitettu luola ja museotykit. Saaressa on hyvin merkityt luontopolut. Saarikierroksen jälkeen on aikaa uida, nauttia saaren rauhasta ja syödä omia piknik-eväitä katetulla grillauspaikalla. Saaressa pysähdysaika on n. 2,5 tuntia.

Metsähallituksen opas on paikalla saaressa, ja voit halutessasi osallistua maksutta saarikierrokselle.

Kun haluat nauttia saarielämästä pidempään ja tutustua rauhassa saaren luontoon, voit yöpyä saaressa joko telttaillen tai autiotuvassa yöpyen.

Varissaari – Fort Elisabethin linnakessaari

Varissaari sijaitsee Kotkan edustalla ja se on suosittu ulkoilukohde. Varissaari on linnoitussaari, jossa on Ruotsinsalmen merilinnoituksen linnakkeiden raunioita. Varissaaressa rakennettiin 1790 1796 puolustuslinnoitus, Fort Elisabeth, joka nimettiin Venäjän keisarinna Elisabeth Petrovnan mukaan Se suojasi yhdessä Kukourissa sijaitsevan Fort Slavan kanssa Ruotsinsalmeen johtavia laivaväyliä. Osa rakennuksista ja muureista tuhoutui Krimin sodassa. Viime vuosina
valleja on kuitenkin kunnostettu ja saari on ollut kotkalaisten suosittu
ulkoilualue jo 1800 luvun lopulta lähtien. Varissaaressa sijaitsee
erinomainen Ravintola Vaakku, Saunalautta Kiulu ja siellä on myös
mahdollisuus SUP lautailuun.

Kotkan puistot

Kotkassa on nyt jo viisi Green Flag Award -puistoa, tällä vihreällä lipulla palkitut puistot ovat Sapokan vesipuisto, Katariinan meripuisto, Karhulan Jokipuisto, Sibeliuksenpuisto ja Fuksinpuisto.

Tule Kotkaan nauttimaan kauniista, vihereistä kaupunkipuistoistamme!

Sapokan vesipuisto

Kotka_Pekka_Vainio_aamu

 

Sapokan vesipuisto

Sapokan vesipuisto on Suomen palkituin puisto. Nimensä Sapokan arvellaan saaneen venäläisestä Sapok-sanasta, joka tarkoittaa saapasta. Puistoalue muodostuukin saappaanmuotoisen lahdenpohjukan ympärille. Keskeiset elementit ovat kasvillisuus, vesi, kivi ja valaistus. Monet puiston kasvilajeista on merkitty nimikyltein (suomi, ruotsi, latina). Meri syöksyy lahdelmaan 19 metriä korkeasta putouksesta ja vesi lorisee pikku puroissa.

Putouksen päälle kiivetessä löytyy myös kotimaisen kiven näyttelyalue. Sapokan Vesipuisto on valittu valtakunnan Parhaaksi Kivirakenteeksi (1996), Vuoden Ympäristörakenteeksi (1994) ja Parhaaksi Ulkovalaistuskohteeksi (1993).

Sapokasta lähtevät myös tuurit eli vuoromoottorialukset niin lähellä sijaitsevaan Varissaareen kuin kaukaisempiin Lehmäsaareen, Kaunissaareen tai Suomen aluevesirajan tuntumassa lepäävään Haapasaareen. Sapokan rannassa on mukava istuskella merenrannan kahviloissa, antaa ajatuksen lentää ja katsella kun purjeveneet lipuvat Sapokan vierassatamaan, vieläpä Suomen parhaaksi valittuun satamaan (2010).  Tallinnankatu 12, Kotka

Sapokkaa kannattaa tulla katsomaan kaikkina vuodenaikoina: keväällä siellä kukkivat kymmenet tuhannet sipulikukat, alkukesällä alppiruusut ja atsaleat, kesällä ruusut. Syksyllä ruska värjää pensastot ja talvella lahti jäätyy hiljaisen puhuttelevaksi.

 

Katariinan Meripuisto

Katariinan Meripuisto, onnellisesti muuttui öljysatamasta merelliseksi kansanpuistoksi, jossa voidaan nauttia luonnon helmassa merellisestä tunnelmasta. Kumpareen korkeimmalla kohdalla sijaitsee Ruotsinsalmen linnoituskaupungin keskuslinnoitus Fort Katariina, josta sai alkunsa Kotkan kaupunki. Puistossa on koko perheelle erilaisia kiipeilyreittejä, pelipaikkoja ja tilaa temmeltää. Alueelta löytyy mm. laaja niittyalue, virikkeellinen leikkipuisto, onkipaikkoja, frisbee-koreja, kiveen upotettu ksylofoni ja upeita piknikkipaikkoja, kuten aivan meren rannassa oleva kivinen pöytä 50 hengelle. Puistoon rakennettu mietiskelylabyrintti on keskiaikaisen Chartresin katedraalin mallia mukaileva. Labyrintin halkaisija on 24 metriä ja sen keskelle on matkaa reittiä pitkin 525 metriä.

Meripuistossa on esillä pienoismalleja Itäisen Suomenlahden majakoista Porkkalanniemeltä Seiskarin saareen. Kivisaaren Ankkuriluodolle sijoitettu ankkuri on peräisin 1800-luvulta olevasta purjelaivasta.  Puistotie 32, Kotka

Fuksinpuisto

 

Puistotien varrella sijaitsevassa Fuksinpuistossa voi tutustua kotipuutarhoihinkin hyvin soveltuviin kasvilajeihin ja niiden lajikkeisiin, aurinkoisen paikan kasveista aina varjon lajeihin. Puistotie, Kotka

Isopuisto

Kotkan puistohistorian voidaan katsoa alkaneen 1700-luvun lopussa, kun suuriruhtinas Konstantin antoi istuttaa isonpuiston alueelle ensimmäiset jalokuuset. Näin oli saanut alkunsa Kotkan ensimmäinen puisto, joka rakennettiin vuonna 1801 valmistuneen Pyhän Nikolaoksen kirkon ympärille. Isopuisto on olemukseltaan englantilaistyylinen maisemapuisto, joka on muotoutunut alkuperäisen luonnon tarjoamista lähtökohdista. Puiston toiminnallisia alueita ovat muun muassa kaksi lasten leikkipaikkaa, pelikenttä, lasten kahluuallas ja koirapuisto. Papinkatu, Kotka

Jokipuisto Karhula

 

Jokipuisto sijaitsee Kymijoen Korkeakoskenhaaran eteläpäässä Urheilukadun varrella. Puiston komeat graniittimuurit, lummelammet ja näyttävät istutukset muodostavat upean kokonaisuuden, jossa on mukava vaikkapa hiljentyä työpäivän jälkeen. Kivetyt käytävät mahdollistavat esteettömän liikkumisen alueella. Jokipuisto on mainio paikka piknikille. Puistossa on myös aidattu, uusi lasten leikkipaikka. Jokipuistoon pääsee kesällä myös Sapokasta risteillen. Urheilukatu 3, Kotka

Koskipuisto

Koskipuiston reitin varrella saat kuulla veden kohinaa!

Koskipuiston noin kohden kilometrin matka alkaa  Koivukosken voimalaitokselta ja päättyy Kokonkoskelle.

Kymijoen kuohuvat kosket ja silmiähivelevän kaunis jokiranta on kuin erämaa keskellä kaupunkia. Reitti alkaa Koivukosken padolta ja seuraavana, aivan joenrannassa sijaitsee golfkenttä.

Siikakosken varren luontopolulla ja laitureilla voivat myös liikuntaesteiset kulkea. Villa Munkholmassa voit nauttia kahvit ja katsella edustalla kuohuvaa Siikakoskea. Kosken keskellä olevassa saaressa sijaitsee ortodoksimunkkien pystyttämä tsasouna. Siikakoskella sijaitsee myös arboretum, jossa kasvaa noin 90 eri puulajia. Arboretumin läpi kuljettuasi avautuu joen suojaisa poukama, jossa uituasi voit jatkaa matkaa virkistyneenä kohti Jokipuiston luonnonsuojelualuetta.

Kumparepuisto Karhula

Puiston kumpareet nousevat noin 30, 35 ja 45 metrin korkeudelle merenpinnasta. Puisto tarjoaa talvella hienot pulkkailumahdollisuudet. Alueen lähellä on hyvät hiihtoladut mm. Luovin valaistu latu/kuntorata. Kumparepuiston  täysimittainen frisbeegolf-rata tarjoaan haasteita, mutta sopii myös aloittelijoille. Korkeimman kukkulan huipulla on näköalatorni, josta avautuu hienot näkymät yli Karhulan kaupunginosan aina merelle asti. Hiidenkirnuntie, Kotka

Palotorninvuoren puisto

Puiston näköalatasanteelta on hyvät näkymät Kotkan kantasatamaan, joka on se alkuperäinen, legendaarinen Kotkan satama. Tasanteelta näkyy rantaa myötäilevä Tornatorintie, joka on saanut nimensä Juha Vainion Albatrossi-laulusta. Ruotsinsalmenkatu, Kotka

Sibeliuksenpuisto

Kaunis ja harmoninen kuntalaisten ja matkailijoiden ”vihreä olohuone” ja taamispaikka keskellä Kotkansaarta.  Mariankatu 14, Kotka

Veistospromenadi

Kotka patsaat

Upea ulkoilmagalleria keskellä kaupunkia. Veistospromenadin sydän on Lehmusesplanadi.  Merikeskus Vellamon valmistuttua on promenadi laajentunut myös kantasatamaan eli tulevaan kulttuurisatamaan, jossa sijaitsee myös Suomen puuvenekeskus. Kaupungin keskustaan on muodostunut yli kahden kilometrin pituinen reitti, joka johdattelee kaupungilla liikkuvat tutustumaan veistostaiteeseen. Promenadilla on jo peräti 22 viehättävää teosta. Vuonna 2004 Suomen kuvanveistäjäliitto myönsi Veistospromenadille Pro Sculptura -mitalin. Keskuskatu, Kirkkokatu, Kauppakatu, Kotka

Yrtti- ja rohdoskasvien puutarha

Tämä virkistävä pikkupuutarha on sijoitettu pieneen linnoitusrakenteeseen. Yrttipuutarhassa voi tutustua noin sataan erilaiseen yrtti- ja lääkekasviin. Yrttien vaihtelevat muodot, viettelevät värit sekä maukkaat aromit tarjoavat nautintoja kaikille aisteille. Haukkavuorenkatu, Kotka

 

Kotka on merikaupunki kauneimmillaan.

Kymijoen ja meren yhtymäkohtaan syntyneellä kaupungilla on pitkä merenkulun historia. Kotkassa on nykyään kaksi keskustaa, toinen keskusta sijaitsee Kotkan saarella ja toinen Karhulan kaupunginosassa, seiskatien varrella.

Kotkan pohjoisrannalla sijaitsee Kantasatama, missä voi vielä aistia menneiden vuosien tunnelmaa.

Kaupungissa riittää nähtävää jokaiselle niin kulttuurista kuin merellisistä maisemistakin nauttiville matkaajille. Ryhmille voidaan järjestää meriretkiä, opastettuja kierroksia, rentoutumista hyvän ruoan parissa, koskenlaskua, tutustumista Alvar Aallon arkkitehtooniseen suunnitteluun  ja paljon muuta!

Kotkassa voi tutustua vaikkapa Langinkosken keisarilliseen kalastusmajaan, Haukkavuoren näkötorniin, Maretariumiin ja Jumalniemen sekä Pasaatin kauppakeskuksiin. Merikeskus Vellamon ainutkertainen ja palkittu arkkitehtuuri ja upeat näyttelyt houkuttelevat pitkienkin matkojen takaa. Koko perheen takuuvarma kiinnostuksen kohde on suomalaisten kalojen akvaariotalo Maretarium. Alueen teatteritarjonta on laadukasta ja runsasta ympäri vuoden.

Kotkan puistot tarjoavat mielenrauhaa ja kauneutta. Karhulan Jokipuisto on helmi Kotkan puistojen joukossa. Jokipuistoon voit risteillä Kotkan saarella sijaitsevasta Sapokan vesipuistosta.  Upeita puistoja Kotkan saarella on  Sapokan Vesipuisto, Katariinan Meripuisto, Sibeliuksenpuisto, Isopuisto, Veistospromenadi, Palotorninvuoren puisto, Yrttipuutarha Redutti-Kotka, Fuksinpuisto ja Toivo Pekkasen puisto.

Kotkan alue on tunnettu tapahtumistaan, jotka kokoavat yleisöä  ympäri maailman. Matkailijan suosikkilistalta löytyy muun muassa maamme monipuolisin merellinen festivaalitapahtuma Kotkan Meripäivät.

 

Karhulan kaupunginosa

Karhula on elinvoimainen ja matkailullisesti tärkeä osa Kotkan kaupunkia.

Karhulan keskusta on elävä kaupan keskus, jossa toimii useita yrityksiä ja kivijalkakauppoja, joissa saa asiantuntevaa palvelua. Karhulan vilkas torielämä vetää matkailijoita kauempaakin. Karhulan tori on koko keskustan sydän ❤ jonne kokoontuu paikkakuntalaiset sekä matkailijat ostoksille ja tietysti perinteiselle kahville ja possolle sekä tapaamaan tuttuja. Toripäivä on peräti kaksi kertaa viikossa, lauantaisin ja keskiviikkoisin.

Karhulan jakaa kahtia keskustaa halkova moottoritie, joten matkaajan on helppo kääntää vinkkari oikealle ja käydä vaikkapa kahvilla torin laidalla tai kurvata vähän pidemmälle ja nauttia Kymijoen maisemista romanttisessa Jokipuistossa. Kymijoen kirkko kohoaa keskustan pohjoispuolen mäellä jossa kohottaa torninsa taivaita kohti.

Karhulan Teollisuuspuisto Kymijoen suulla on yksi maamme merkittävimmistä monialaisista teollisuuskeskittymistä. Karhulan Hovi sijaitsee Karhulan Teollisuuspuiston alueella, joka on Suomen suurin ja vanhin yhtäjaksoisesti yli 130 vuotta toiminut teollisuusyhteisö. Teollisuuspuistossa ja sen läheisyydessä on nähtävissä jokseenkin koko Suomen teollisen historian aikainen arkkitehtuuri.

Arkkitehti Alvar Aallon suunnittelema Sunila on Kotkan-Haminan seudun kansainvälisesti tunnetuin arkkitehtuurikohde. Aikoinaan maailman kauneimmaksi tehtaaksi kutsutusta Sunilan tehtaasta tuli asuinalueineen Aallon kansainvälisen modernismin ikoni, jota esiteltiin Pariisin ja New Yorkin maailmannäyttelyissä vuosina 1937 ja 1939.

Karhulan lasitehdas eli Karhulan Lasi Oy oli William Ruthin perustama lasitehdas Karhulassa. Merikeskus Vellamossa voit tutustua näyttelyyn Lasia kaikille – Karhula 1889–2009 ajalla 19.5.2017–31.1.2022
”Karhulan lasitehdas (1889–2009) oli yksi Suomen merkittävimmistä lasitehtaista. 1930-luvulla Karhula oli keskeisessä roolissa, kun suomalainen lasimuotoilu loi oman ilmaisukielensä ja teki kansainvälisen läpimurtonsa. Taidelasia isompi vaikutus suomalaisten arkeen oli kuitenkin muilla tuotteilla. Karhula ehti valmistaa yli sadan vuoden taipaleensa aikana satoja miljoonia lasipakkauksia ja lukuisia muita tuotteita. Suomen viimeisenä pakkauslasitehtaana se vastasi parikymmentä vuotta yksin alan tuotannosta maassa.”

Kyminlinna on arvokas sotahistoriallinen muistomerkki.

Linnoituksen historian voisi katsoa alkaneen venäläisen Kenraali Aleksandr Suvorovin perustettua alueelle linnakkeen. Kyminlinna suunniteltiin osaksi Pietarin suojaksi rakennettua puolustusrintamaa. Myöhemmin alkuperäinen linnake purettiin ja paikalle rakennettiin omana aikanaan moderni linnoitus, joka on nykyään Suomen ainoa ehjänä säilynyt kaponieerilinnoitus. Linnoitus muistuttaa Pietarissa sijaitsevaa Pietari-Paavalin linnoitusta pohjakaavaltaan. Kyminlinna oli valjastettuna Suomen puolustusvoimien käyttöön ajalla 1939 – 2005.
Kyminlinna sijaitsee 5 kilometriä Kotkan keskustan luoteispuolella Kymijoen itäisen Huumanhaaran ja läntisen Langinkoskenhaaran yhtymäkohdassa. Kyminlinnan vallien ulkopuolella sijaitsee Kyminlinnan kesäteatteri, jossa on kesäaikaan teatteriesityksiä.

Tiedot sitoumuksetta.

Kaikki matkamme sopivat myös omatoimimatkoiksi  tai ryhmämatkoiksi, jotka räätälöidään kanssanne.
S
uunnitteletko matkaa oman ryhmäsi kanssa?

Anna ammattitaitoisen myyntivirkailijamme auttaa matkasi suunnittelussa.
Puhelin 05 211 1600 tai kymenmatkat @ kymenmatkat.fi

Matkan hinta / hintaesimerkkejä

Valmiit matkapaketit

Olemme paketoineet myyntiin matkapaketteja, joiden lähtöpäivämäärät  ja matkan hinta on merkitty sivuillemme. Näihin matkoihin yleensä sisältyy opastus. Opastus on useimmissa matkoissa perillä kohteessa, tämä on kerrottu hintaan sisältyy osiossa.

Hintalauseke koskien asiakkaan toimeksiannosta räätälöityjä matkapakettejamme

Nettisivuillamme on hintaesimerkkejä räätälöidyistä matkoistamme. Nämä matkat voivat olla opastettuja tai omatoimisia, tämä on kerrottu hintaan sisältyy osiossa. Lähtöpäivän ja matkareitin voit itse valita. Hinnat ovat esimerkkihintoja, joten lopullinen hinta muodostuu matka-ajan, reitin, kuljetushinnan, matkustusluokan sekä paikkatilanteen mukaan.

Ryhmämatkojen hintaesimerkit

Hinnat ovat arviohintoja, lopullinen hinta muodostuu sesongin ja kuljetusyhtiön sekä matkustusluokan mukaan. Tutustuttuasi hintaesimerkkeihin, pyydä tarkka tarjous omalle ryhmällesi klikkaamalla tarjouslomakettamme! Ryhmähinnat ovat yleensä voimassa alkaen 10 hengen ryhmille, ellei toisin mainita.

Matkadokumentit ja hyvä tietää matkaohjeita

Tutustu ennen matkaasi>