Espanja Granada Almuneckar tekemistä ja käyntikohteita

Nähtävyys/retkeilykohteita Almunecarissa

1) San Miguelin linna

Tälle ikivanhalle, n. 100 v. ennen kristusta perustetulle linnoitukselle kannattaa kiivetä. Aikoinaan täällä sijaitsi 40-torninen linna kylpylöineen ja moskeijoineen, mutta se tuhoutui sodan jaloissa. Väliaikaisesti tällä paikalla oli kaupungin hautausmaa, mutta vuonna 1986 paikkaa alettiin uudelleen restauroida. Paikan päällä pystyy helposti erottamaan ikivanhat ja uudelleen rakennetut linnan osat toisistaan.

2) Cueva de Siete Palacios, holvikaarialue, joka sijaitsee San Miguelin linnan juurella ja on avattu museoksi. Nimestään huolimatta holvikaaristo ei sijaitse luolissa.

3) Arkkitehtuurinen kohde, Iglesia de la Encarnacion, Almunecarin vanhassa kaupungissa. Kirkkoa alettiin rakentaa v.1557 ja se valmistui 1600-luvulla. Kirkko remontoitiin 2000-luvulla, mutta jäljelle jätettiin kauniit ikivanhat frescot.

4) Roomalainen kylpylä ajalta, jolloin Almunecar oli tärkeä roomalaisten kaupankäyntipaikka. Kylpylässä vietettiin aikaa, neuvoteltiin liikeasioista ja ”verkostoiduttiin” sen ajan kulttuurin mukaisesti

5) Perjantai- ja sunnuntaipäivän markkinat Paseo Blas Infantella, joka sijaitsee Almunecarin linja-autoaseman ja rantatien välissä. Perjantaisin markkinat ovat erittäin edulliset ja vilkkaat.

6) Vanhan kaupungin lukuisat pienet kujat ovat käymisen arvoiset. Vanha kaupunki on asutettu, joten täällä ei joka puolella ole pieniä ravintoloita, vaan hyvinkin espanjalainen elämänmeno ja tunnelma.

7) Almunecarin rantaviivaa riittää 19 km ja alueelta löytyy 26 erilaista rantaa. Snorklaus on yleistä rannoilla ja sukelluskoulukin löytyy Marina del Este’n rannalta.

Venevuokrausta, sekä surffausta voi harjoittaa esim. La Herraduran rannalla. Cotobro ranta on tunnettu ravintoloistaan ja yöelämästään.

Varoitusliput varoittavat, jos rannalle on uinut meduusoja.

8) Bonsai puiden täyttämä museo, viileä levähdyspaikka Enyan musiikin soidessa taustalla

9) Mahuelon kasvitieteellinen puutarha, josta löytyy monia subtrooppisia kasveja mm. Kuubasta ja Brasiliasta

10) Mahuelon vieressä sijaitseva Loro Sexi lintutarha, josta löytyy jopa 180 erilaista lintulajia ja kaktuspuutarha

11) Vesipuisto ” Playa de Velilla” , kaikenikäisten matkaajien suosikki vesiliukumäkineen