Seychellit Mahe Praslin yhdistelmämatka
Unelman valkoiset hiekkarannat
Valkoinen hiekkaranta, jossa ranta vaihtuu huomaamatta kirkkaaseen meriveteen, palmut antavat pitenevän varjonsa valkoiselle hiekalle ja ainoat löytämänne jalanjäljet voivat hyvinkin olla omanne! Tätä on Seychellit, joka on saariryhmää rauhallisimmillaan, omia pieniä poukamia ja kahdenkeskistä aikaa turkoosinvihreän meren ja värikkään luonnon keskellä. Luonnoltaan harvinaisen kaunis, 115 saaresta koostuva Seychellien saariryhmä, sijaitsee Intian valtameressä. Näillä saarilla aika tuntuu pysähtyneen ja matkaaja huomaa tulleensa luonnon, harvinaisen eläinkannan ja huikaisevien maisemien keskelle
Seychellit Mahe Praslin yhdistelmämatka
Suosittelemme yhdistämään lomaanne kaksi majoitussaarta ja kolmannen, jonne pääsette päiväretkelle vaikkapa katamaraanilla. Kansainväliset lennot tulevat Mahen saarelle, joka tarjoaa kodin suurimmalle osalle Seychellien väestöstä ja jolla sijaitsee myös kreolilaista kulttuuria edustava, eloisa pääkaupunki Victoria. Pääsaari Mahe on Seychellin saariryhmästä suurin.
Unelmien täyttymistä Intian Valtameren syleilyssä
Mahella kannattaa osallistua valmiille retkille ja käydä ympäri saarta ihailemassa neitseellisiä metsiä, reheviä vuorenrinteitä sekä viehättäviä pikkukyliä. Täältä löytyvät moninaiset aktiviteettimahdollisuudet; kalastusretket, sukellus, purjehdus, golf, kalliokiipeily, kylpyläpalvelut, snorklaus, opastetut kävelyretket ja trekkausreitit.
Praslin on Seychellin toiseksi suurin saari, joka on aivan omiaan snorklaajille ja sukeltajille, jotka haluavat nähdä värikkään kalaljiston edustajia kirkkaissa vesissä. Mahen ja Prasinin välinen lentomatka kestää vain 15 minuuttia.
Seychellien saaria on kuvattu Noan arkiksi, niin erikoisena ja alkuperäisenä on luonto täällä säilynyt. Onhan tänne nimetty myös kaksi Unescon suojelukohdettakin; Praslinin saarella sijaitseva uskomaton Vallee de Mai, jossa mystinen Coco-de-Mer kookospähkinä kasvaa 15-30 kg kokoiseksi korkealla ikivanhoissa palmuissa, sekä Aldabra, maailman laajin koralliriutta, jossa eläimistön ja kasviston moninaisuus on huikeaa nähtävää jo yhdellä sukelluksella! Päiväretken päästä La Diguen saarelta löytyy taas maailman kuvatuimmaksi väitetty ranta, henkeäsalpaavan kaunis Anse Source D’argent.
Silhouetten saari sijaitsee 20 km päässä Mahen pääsaarelta. Tämä saari tarjoaa upeat mahdollisuudet sukeltamiseen ja kävelyretkiin. Valkohiekkaiset rannat ja vehreät rinteet ovat tämän saaren tunnusmerkit. Saarta ympäröi koralliriutta ja vedenalainen elämä onkin hyvin värikylläistä. Räätälöimme Seychellien matkat ja matkat Intian Valtameren saarille yhteistyössä kanssanne.

Kaukomatkat tarjoavat mahdollisuuden tutustua kaukaisiin kulttuureihin ja upeisiin maisemiin. Monet näistä matkoista ovat kiertomatkoja ja yhdistelmämatkoja tai omatoiminen seikkailu esimerkiksi Fly & Drive -matkana, joissa samalla matkalla koetaan useita kohteita. Kaukomatka voi olla myös romanttinen häämatka.
Hintaesimerkkimme 11 pv: 2975 €/hlö
Kartta näkyy, kun sallit evästeet
Matkaohjelma esimerkki: 11 päivää Seychelleillä
Päivä 1: Saapuminen Seychelleille
Matka alkaa päivälennolla Helsingistä Seychelleille, jossa saavut Mahén kansainväliselle lentokentälle. Mukava kuljetus vie sinut hotellille, josta voit aloittaa rentouttavan lomasi.
Päivä 2: Victoria ja Beau Vallon Beach
Tutustu tänään Seychellien pääkaupunkiin Victoriaan. Vaeltele markkinoilla, ihaile värikkäitä rakennuksia ja tutustu paikalliseen elämään. Iltapäivällä suuntaamme Beau Vallon Beachille, jossa voit rentoutua rannalla ja nauttia merivedestä.
Päivä 3: Morne Seychellois National Park
Aloitamme päivän patikoimalla Morne Seychellois National Parkissa, jossa pääset ihailemaan saaren upeaa luontoa ja henkeäsalpaavia näkymiä. Palaamme iltapäivällä hotellille.
Päivä 4: Lennolla Prasliniin
Kolmen yön jälkeen Mahélla siirrymme lyhyellä lennolla Prasliniin. Saavuttuamme hotelliimme, ota rennosti ja valmistaudu seuraavien päivien seikkailuihin.
Päivä 5: Vallée de Mai ja Anse Lazio
Tutustu Vallée de Main luonnonpuistoon, joka on UNESCO maailmanperintökohde. Kävele ikivanhojen palmujen keskellä ja ihaile Coco de Mer -pähkinöitä. Iltapäivällä suuntaamme Anse Laziolle, joka on yksi maailman kauneimmista rannoista.
Päivä 6: La Digue -seikkailu
Lähde päiväretkelle La Digue -saarelle, joka hurmaa viehättävällä tunnelmallaan ja upeilla rannoillaan. Vuokraa polkupyörä ja tutustu saareen omaan tahtiin. Vieraile Anse Source d’Argentilla, joka on kuuluisa vaaleanpunaisista hiekkakivimuodostelmistaan. Seikkailu päättyy paluulla Prasliniin.
Päivä 7: Curieuse Island ja St. Pierre
Tutustu tänään Curieuse Islandiin, joka on tunnettu jättiläiskilpikonnistaan. Patikoi saaren halki ja nauti upeista näkymistä. Iltapäivällä veneilemme St. Pierre -saarelle, jossa voit snorklata ja tutustua koralliriuttojen värikkääseen maailmaan.
Päivä 8: Rentoutumista Anse Georgettella
Vietä päivä Anse Georgettella, joka on yksi Praslinin salaisista aarteista. Rentoudu kristallinkirkkaassa vedessä ja nauti rauhallisesta ympäristöstä.
Päivä 9: Fond Ferdinand
Tutustu tänään Fond Ferdinandin luonnonpuistoon, joka tarjoaa upeita maisemia ja monipuolisen kasvillisuuden. Patikoi ylös näköalapaikalle ja ihaile saaren kauneutta.
Päivä 10: Anse Volbert ja Cote d’Or
Viimeinen täysi päivä Praslinilla kuluu Anse Volbertin ja Cote d’Orin rannoilla, joissa voit nauttia auringosta ja merestä. Vuokraa kajakki ja tutustu rannikon kauneuteen.
Päivä 11: Paluu kotiin
On aika jättää hyvästit Seychelleille. Kuljetus vie sinut Praslinin lentokentälle, josta lennät takaisin Mahélle ja sieltä edelleen Helsinkiin. Paluumatkalla voit muistella upeita hetkiä ja haaveilla seuraavasta seikkailusta.
Seychellit tarjoavat unohtumattoman loman paratiisissa, josta jää mieleen kauniit maisemat, trooppinen tunnelma ja ikimuistoiset kokemukset.
Omalla rannalla sijaitseva, raikas hotelli tarjoaa mielyttävän palvelun ja mahdollisuuden rentoutua rantahiekalla tai uima-allasalueella. Tarjolla on myös joogaa ja täysin varusteltu kuntosali, sekä tutustumista kulinaristiseen Seychellien ruokakulttuuriin keittokursseilla.
Lue lisääCoco de Merin viihtyisä ja romanttinen hotelli sijaitsee Anse Bois de Rosen rannalla saaren eteläosassa.
Lue lisääSeychellit – valkoisia rantoja
Seychellit on yksi maailman hienoimmista saaristokohteista – yhdistelmä graniittisaaria, turkoosia merta, valkoisia rantoja ja ainutlaatuista luontoa. Tämä ei ole pelkkä rantakohde, vaan monipuolinen elämys, jossa yhdistyvät luonto, kulttuuri ja rauhallinen elämäntapa.
Seychellien vahvuus on sen monipuolisuus: jokainen saari tarjoaa oman tunnelmansa, ja retket vievät helposti asumattomille saarille, suojelualueille ja koralliriutoille.
Mahé – pääsaari ja monipuolinen kokonaisuus
Mahé on Seychellien suurin saari ja matkailun keskus. Vehreät vuoret, sademetsät ja rannat tekevät siitä maisemallisesti erittäin vaihtelevan.
Saaren pohjoisosassa sijaitseva Beau Vallon on yksi suosituimmista rannoista. Alueella on hotelleja, ravintoloita ja vesiaktiviteetteja – tunnelma on eläväinen mutta edelleen rento.
Etelä-Mahé tarjoaa täysin erilaisen kokemuksen: pienempiä rantoja, paikallisia kyliä ja rauhallisempaa elämää. Tieverkosto yhdistää saaren eri osat, joten sitä on helppo tutkia.
Pääkaupunki Victoria on pieni mutta persoonallinen. Siellä yhdistyvät siirtomaa-ajan arkkitehtuuri, paikalliset markkinat ja pienet erikoisliikkeet.
Praslin – luonnon ja rantojen helmi
Praslin on Seychellien toiseksi suurin saari ja tunnetaan erityisesti upeista rannoistaan ja ainutlaatuisesta luonnostaan.
Saaren tunnetuin ranta on Anse Lazio, jota pidetään yhtenä maailman kauneimmista. Pehmeä hiekka, kirkas vesi ja graniittikalliot luovat klassisen Seychellit-postikorttimaiseman.
Praslinilla sijaitsee myös Vallée de Mai, UNESCOn suojelema luonnonsuojelualue. Alue on kuuluisa coco de mer -palmuista ja tarjoaa harvinaisen näkymän alkuperäiseen trooppiseen metsään.
La Digue – ajaton ja rauhallinen saari
La Digue on yksi Seychellien viehättävimmistä saarista. Saarella liikutaan pääasiassa polkupyörällä, ja kiireinen elämäntyyli tuntuu jäävän täysin pois.
Saaren länsiosassa sijaitsevat hotellit ja palvelut, kun taas suuri osa saaresta on säilynyt luonnontilaisena. La Digue sopii täydellisesti päiväretkelle Praslinilta, mutta moni viihtyy täällä pidempään juuri rauhallisuuden vuoksi.
Retket ja elämykset – saarilta toiselle
Seychellit on täydellinen kohde retkille, ja saarilta toiselle liikkuminen on helppoa.
Curieuse Island on asumaton saari, joka tunnetaan jättiläiskilpikonnistaan ja mangrovemetsistään. Saarella voi kulkea luontopolkuja ja tutustua ainutlaatuiseen ekosysteemiin.
Aride Island on BirdLife Internationalin suojelukohde ja yksi Intian valtameren tärkeimmistä lintureservaateista. Se on erityisesti luonnonystävien kohde.
St. Pierre Islet on pieni, ikoninen saari, joka tunnetaan snorklaus- ja sukelluskohteena.
Félicité Island on osittain asumaton ja tarjoaa upeita maisemia sekä rauhallisia rantoja.
Moyenne Island on pieni suojelualue, jossa voi nähdä jättiläiskilpikonnia ja tutustua saaren historiaan.
Meri ja vedenalainen maailma
Seychellien ympärillä oleva Indian Ocean tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet snorklaukseen ja sukellukseen. Kirkas vesi, koralliriutat ja monipuolinen merielämä tekevät jokaisesta retkestä elämyksen.
Useat retket yhdistävät useamman saaren, snorklauspaikat ja rantapysähdykset saman päivän aikana.
Miksi Seychellit on premium-kohde
Seychellien vahvuus ei ole pelkästään kauneudessa, vaan kokonaisuudessa. Se on turvallinen, rauhallinen ja luonnoltaan poikkeuksellisen puhdas kohde.
Täällä lomailu ei ole pelkkää nähtävyyksien kiertämistä – se on hidastamista, luonnon kokemista ja maisemien rauhallista nauttimista.
Juuri siksi Seychellit kuuluu maailman arvostetuimpiin matkakohteisiin.
Seychellit on saarivaltio Intian valtameressä noin 1 600 kilometriä Afrikan mantereesta itään.
Seychellit tunnetaan kirkkaista vesistään, hienosta hiekastaan, rauhallisista rannoistaan sekä kasvi- ja eläinlajeistaan.
Pääkaupunki: Victoria
Virallinen kieli: Ranskan kieli, Englannin kieli, Seychellien kreoli
Valuutta: Seychellien rupia
Passi ja viisumi: Suomen kansalainen voi oleskella Seychelleillä enintään 30 päivää ja passin tulee olla voimassa mielellään 6 kk matkan jälkeen.
Maksuton Visitor Permit saadaan maahan saavuttaessa.
Matkustajalla tulee olla voimassa oleva matkalippu paluuta tai jatkoyhteyttä varten, vahvistettu hotellimajoitus sekä riittävästi varoja oleskelun ajaksi. (vähintään US$150/päivä). Kaikkien matkustajien on täytettävä maahantulolomake, Travel Authorization, joka haetaan Seychellien maahantuloviranomaisten kotisivuilta: https://seychelles.govtas.com/
Jos saavut Seychelleille keltakuumeen esiintymisalueelta, vaaditaan keltakuumerokotustodistus (keltainen kansainvälinen rokotustodistus). Myös välilaskut otetaaan huomioon.
Matkavakuutus: Pyydämme tarkistamaan, että sinulla on riittävän kattava matkavakuutus.
Matkadokumentit: Tarkasta aina ennen lähtöä matkakohteeseen vaadittavat selvitykset, dokumentit, rokotukset ja terveysselvitys, jotka sinulla tulee olla matkalla mukana. Kunkin matkustajan omalla vastuulla on huolehtia, että matkan alkaessa mukana on kaikki tarvittavat ja voimassaolevat matkustusasiakirjat.
Seychellien ympäristövastuumaksu: veloitetaan Seychellien rupioissa per henkilö/yö, matkakohteessa, suoraan hotellille sisäänkirjautumisen yhteydessä. Alle 12-vuotiaille lapsille myönnetään poikkeus Maksuja sovelletaan kolmiportaisesti hotelliluokituksen mukaisesti: • SCR 25 – pienet hotellit, • SCR 75 – keskikokoiset hotellit • SCR 100 – suuret hotellit
Aikaero Suomeen +2 Kesäaika ei käytössä
Ilmasto: Seychelleillä vallitsee trooppinen ilmasto, joka on aina tasaisen lämmin. Päivän keskilämpötila on Seychelleillä 26-29 astetta ympäri vuoden ja meriveden lämpötila 25-29 astetta. Sadekausi Seychelleillä on marraskuulta maaliskuulle.
Tiedot sitoumuksetta.
Hintaan sisältyy:
* Reittilennot veroineen Helsinki – Mahe + Praslin – Helsinki
* Yksi ruumaan menevä matkalaukku, max 23 kg per matkustaja
* Lentokenttäkuljetukset transferoppaan kanssa sekä Mahella että Praslinilla
* Majoitus Mahella 3 yötä Avani Seychelles Barbarons Resort & Spa****
kahden hengen garden view huoneessa buffet aamiaisin
* Majoitus Praslinilla 7 yötä Praslinin Coco De Mer****
kahden hengen standard huoneessa sisältäen puolihoidon
Lisämaksusta:
* Lentokenttäkuljetukset
* Retket sekä opastukset
* Yhden hengen huoneen lisämaksu
* Etukäteen varatut istumapaikat lennoille
* Liityntäkuljetukset junalla tai lentäen muualta Suomesta
* Lisäyöt matkan alussa ja/tai lopussa
Räätälöimme teille matkan omatoimiselle matkapaketille, pyydä tarjous toimistoltamme.
Matkan hintaesimerkit
Nettisivuillamme on hintaesimerkkejä räätälöidyistä matkoistamme. Nämä matkat voivat olla opastettuja tai omatoimisia, tämä on kerrottu hintaan sisältyy osiossa. Lähtöpäivän ja matkareitin voit itse valita. Hinnat ovat esimerkkihintoja, joten lopullinen hinta muodostuu matka-ajan, reitin, kuljetushinnan, matkustusluokan sekä paikkatilanteen mukaan.
Omatoimi- ja seuramatkamme sopivat myös ryhmämatkoiksi, jotka räätälöidään yhteistyössä kanssanne.
Anna ammattitaitoisen myyntivirkailijamme auttaa matkasi suunnittelussa.
Puhelin 05 211 1600 tai kymenmatkat @ kymenmatkat.fi
Matkadokumentit ja hyvä tietää matkaohjeita.
Tutustu ennen matkaasi>
Hintalauseke koskien asiakkaan toimeksiannosta räätälöityjä matkapakettejamme>
Varaa jalkapalloliputVaraa jalkapalloliput
Varaa FormulaliputVaraa Formulaliput
Vuokraa autoVuokraa auto
Varaa lomahuoneistoVaraa lomahuoneisto
Tapahtumaliput
Tapahtumien päivämäärät ja aikataulut voivat muuttua ilmoitetusta. Muutostilanteessa jo ostetut otteluliput siirtyvät automaattisesti uudelle päivälle, eikä tapahtuman ajankohdan muuttuminen oikeuta ostettujen lippujen peruutukseen tai muutokseen eikä lentojen/hotellin kuluttomaan muutokseen tai peruutukseen. Matkustajalla ei ole oikeutta takaisinmaksuun käyttämättä jättämistään palveluista.
Lippujen vastuullinen myyjä on: Sports Events 365
Hintoja koskevat käytännöt
Hinta, joka asiakkaalta veloitetaan, on se, mikä on ilmoitettu sivustollamme tilauksen tekohetkellä. Pidätämme oikeuden muuttaa verkkosivustolla näkyviä kohteiden ja palveluiden hintoja milloin tahansa ilman erillistä ennakkoilmoitusta.
Toimimme lipunvälittäjänä tapahtumalippujen jälkimarkkinoilla, joissa lippujen saatavuus ja hinnoittelu määräytyvät kysynnän ja tarjonnan mukaan. Tämän vuoksi joidenkin huipputason tai loppuunmyytyjen tapahtumien kohdalla lipun myyntihinta voi olla korkeampi kuin sen nimellisarvo (eli lipussa näkyvä hinta).
Tämä hinnoittelukäytäntö on yleinen kansainvälisessä lipunvälityksessä, eikä siihen voida vaikuttaa etukäteen. Käytämme ainoastaan luotettavia yhteistyökumppaneita, jotta asiakkaamme saavat liput turvallisesti ja ajallaan.
Kymenmatkojen oma lipunvälitysmaksu on 35 € / lippu. Tämä maksu kattaa lipun hankintaan, käsittelyyn ja toimitukseen liittyvät palvelut sekä yhteistyön luotettavien kansainvälisten lipunvälittäjien kanssa.
Voitte myös varata liput suoraan linkin kautta, jolloin hintaan ei lisätä lipunvarauskulujamme.
*) Linkit muihin sivustoihin, lisätiedot>>>
Käyttäjä on velvollinen perehtymään ja noudattamaan niitä ehtoja, jotka on julkaistu näillä kolmannen osapuolen verkkosivustoilla.












