Kansainvälinen Shanghai
Shanghain väestöstä jopa 1/3 on maahanmuuttajia, joten tämä kaupunki on aidosti kansainvälinen. Kansainvälisyyden lisäksi Shanghaita pidetään Kiinan kehittyneimpänä kaupunkina, jolle leimaa antavat monenlaiset kotimaiset ja kansainväliset vientiyritykset, teollisuus ja kauppa. Shanghai on ihastuttanut matkailijat viimeisten 20 vuoden aikana ja erityisesti Shanghain maailmannäyttely 2010 nosti kaupungin maailman tietoisuuteen.
Idän ja lännen sekoitus
Kansainvälisyys näkyy Shanghaissa väestössä, myytävissä tuotteissa ja jopa arkkitehtuurissa. Rakennukset ovat usein sekoitus itämaista ja länsimaista tyyliä, mikä luo Shanghain kaupunkikuvalle sen erityisleiman. Näitä voi erityisesti ihailla joenvarsialueella, The Bundilla, jota reunustavat erilaiset hallintorakennukset.
Kiina Shanghai kaukomatka
Shanghain perinteisiin nähtävyyksiin kuuluu Yuyuan-puutarha ja Jadebuddhan temppeli, joiden lisäksi Shanghai tarjoaa monenlaista koettavaa kaikenikäisille.
Shanghain kävijän ruokanautintoihin kuuluu ehdottomasti paikallisessa teehuoneessa vierailu. Shanghai tarkoittaa kiinan kielessä ”meren yläpuolella” ja niinpä erilaiset kalaruuat kuuluvatkin luonnollisena osana shanghailaiseen keittiöön. Liharuuista possu on ehdoton suosikki. Räätälöimme Shanghain matkat yhteistyössä kanssanne.
Hintaesimerkkimme 7 pv: 1210 € / hlö
Hintaan sisältyy:
* Lennot turistiluokassa m/p, lentokenttäverot ja matkustajamaksu
* Majoitus jaetussa 2 hengen huoneessa.
* Hinta ei sisällä aamiaista eikä Kiinan viisumia.
Myös muita matka- ja hotellivaihtoehtoja! Kysy lisää toimistostamme!
* The Bund on erittäin suosittu ja vilkas rantabulevardi, joka seuraa Huangpu-jokea ja tarjoaa upeat näkymät Shanghain siluetista.
* Shanghai World Financial Center ja The Oriental Pearl Tower (Dōngfāng Míngzhūtǎ) nämä pilvenpiirtäjät ovat kuuluisia maamerkkejä arkkitehtuurinsa vuoksi. Lasilattiaiset näköalaterassit tarjoavat huikeat näkymät kaupungin yli, ja matkailijalla on ainutlaatuinen mahdollisuus ruokailla pyörivässä ravintolassa 267 metrin korkeudessa. Myös kuuluisassa Jin Mao Tower -pilvenpiirtäjässä kannattaa vierailla.
* Jade Buddha -temppeli – yksi Shanghain tunnetuimmista buddhalaistemppeleistä, jossa on valtavia jadesta valmistettuja Buddha-patsaita.
* Yuyuan Garden tai Yu Garden – Shanghain kuuluisin puisto sijaitsee kaupungin vanhassa kaupunginosassa Huangpussa.
* People’s Square – suosittu kohtauspaikka Shanghain sydämessä. Puiston lisäksi aukion reunoilla on runsaasti erilaisia kojuja, joista voi maistella perinteistä pikaruokaa.
Hotelli Kaibo Express 3*
Keskitason hotelli joka sijaitsee Xietu Roadilla. Hotellissa on 100 ilmastoitua huonetta, joissa on suihku, wc, televisio ja internet-yhteys. Hotellissa on ravintola. Osoite: 1227 XIie Tu Road Shanghai 200032
Kiina on kiehtonut matkailijoita mystisyydellään jo vuosisatojen ajan. Historia, kulttuuri ja itämainen eksotiikka ovat ne elementit, joka viehättävät Kiinan kävijöitä eniten.
Virallinen kieli: Mandariinikiina
Valuutta: Renminbi (CNY)
Passi ja viisumi: Suomalaisilta vaaditaan viisumi Kiinaan. Hongkongiin ja Macaoon ei tarvita viisumia, jos vierailu kestää maksimissaan 90 päivää. Passin tulee olla voimassa 6 kk viisumin hakupävästä.
Aikaero +5
Kesäaika +6
Tiedot sitoumuksetta.
.
Kiinan turistiviisumi netissä hankittava
Viisumikaavake tulee täyttää internetissä osoitteessa: https://clarifiedvisa.fi/pf/
Näin se tapahtuu:
Täytä hakemus verkossa
Maksa turvallisesti verkossa
Saat sähköpostiisi vahvistuksen viisumin ennakkohyväksynnästä
Peking
Vahvistus sähköpostitse – viisumi odottaa perillä
Shanghai
Vahvistus sähköpostitse – viisumikopio sähköpostitse 5 päivää ennen lähtöä
Nopeaa
Saat sähköpostiisi vahvistuksen viisumin ennakkohyväksynnästä vain kolmessa päivässä.
Helppoa
Teet hakemuksen verkossa selkeiden ohjeiden avulla
Vaivatonta
Henkilökohtaisia käyntejä viisumikeskuksissa sormenjälkiä antamassa ei tarvita. Passia ei tarvitse luovuttaa hakemusta varten.
Yksinkertaista
Yksi matkailija (päävaraaja) voi tehdä hakemuksen 2–10 matkailijan puolesta.
Edullista
Peking: 130 € per henkilö
Shanghai: 150 € per henkilö
Luotettavaa
Clarified visalla on sopimus kiinalaisten viranomaisten kanssa ja heidän hyväksyntänsä. Siksi määränpäässä odottavat viisumit ovat laillisia
Kuka voi hakea?
Matkailijat, joiden ainoa tarkoitus on vierailla Kiinassa turistina
2–10-henkiset seurueet, jotka matkustavat koko matkan yhdessä
Matkailijat, jotka ovat Suomen, Ruotsin tai Tanskan kansalaisia
Matkailijat, joiden passi on voimassa vähintään 6 kuukautta Kiinasta poistumisen jälkeen
Peking: Pekingiin suuntautuvilla matkoilla ensimmäisen maahantulopaikan on oltava Pekingin kansainvälinen lentoasema (Beijing International Airport), jonne saavutaan suoralla lennolla Tukholman Arlandasta tai Kööpenhaminan Kastrupista tai Helsinki-Vantaalta. Viisumi myönnetään Pekingin kansainvälisellä lentoasemalla. Maastalähdön on tapahduttava hakemuksen mukaisesti, mutta viimeistään 30 päivän kuluttua viisumin myöntämisestä.
Shanghai: Kopio myönnetystä viisumista lähetetään sähköpostitse viisi päivää ennen lähtöä. Kun matkailija saapuu perille Shanghaihin, hän saa viisuminsa – joka siis on myönnetty viisi päivää aiemmin. Tämän vuoksi maastalähdön on tapahduttava hakemuksen mukaisesti, mutta viimeistään 25 päivän kuluttua viisumin myöntämisestä
Hakemukseen liitettävät asiakirjat
Passikopio. Kopioi tai valokuvaa passin sivu, jolla ovat valokuvasi ja passin numero.
Vahvistettu paluulentolippujen varaus tai juna- tai laivaliput jatkomatkalle. Maasta voi poistua myös junalla tai laivalla, mutta maahantulon on tapahduttava lentäen. Jos poistut Kiinasta junalla tai laivalla, liitä hakemukseen myös kopiot kyseisistä matkalipuista.
Hotellin varausvahvistus koko matkan ajalta ja kaikilta matkailijoilta
Shanghaihin suuntautuvilla matkoilla kopio passikuvasta
Alle 18-vuotiaiden hakemuksiin tarvitaan englanninkielinen ote väestötietojärjestelmästä.
Usein kysyttyä
Mikä on maahantuloviisumi?
Nimensä mukaisesti maahantuloviisumi on viisumi, jonka matkailija saa maahan tullessaan. Se eroaa siis viisumikeskuksessa myönnettävästä viisumista, joka otetaan mukaan kohdemaahan. Koska teemme yhteistyötä Kiinan viranomaisten kanssa, viisumi odottaa matkailijaa perillä Pekingissä tai Shanghaissa. Pekingissä viisumin saa esittämällä viisumitodistuksen ja Shanghaissa esittämällä kopion viisumista. Kummassakin tapauksessa asiakirjat on toimitettu sähköpostitse päävaraajalle, ts. henkilölle, joka on vastuussa matkaseurueen viisumihakemuksesta.
Kuka voi hakea maahantuloviisumia?
Maahantuloviisumia voivat hakea henkilöt, jotka täyttävät seuraavat ehdot:
* Matkailijat, joiden ainoa tarkoitus on vierailla Kiinassa turistina
* Kahden tai useamman hengen seurueet, jotka matkustavat koko matkan yhdessä
* Matkailijat, jotka ovat Suomen, Ruotsin tai Tanskan kansalaisia
* Henkilö, jonka passi on voimassa vähintään 6 kuukautta Kiinasta poistumisen
Mitkä säännöt koskevat maahantuloa ja maastalähtöä?
Peking: Pekingiin suuntautuvilla matkoilla ensimmäisen maahantulopaikan on oltava Pekingin kansainvälinen lentoasema, jonne saavutaan suoralla lennolla Tukholman Arlandasta, Kööpenhaminan Kastrupista tai Helsinki-Vantaalta.
Viisumi myönnetään Pekingin kansainvälisellä lentoasemalla. Maastalähdön on tapahduttava hakemuksen mukaisesti, mutta viimeistään 30 päivän kuluttua viisumin myöntämisestä.
Shanghai: Kopio myönnetystä viisumista lähetetään sähköpostitse 5 päivää ennen lähtöä. Kun matkailija saapuu perille Shanghaihin, hän saa viisuminsa – joka siis on myönnetty viisi päivää aiemmin. Tämän vuoksi maastalähdön on tapahduttava hakemuksen mukaisesti, mutta viimeistään 25 päivän kuluttua viisumin myöntämisestä.
Mitä asiakirjoja viisumin hakemiseen vaaditaan?
* Passikopio. Kopioi tai valokuvaa passin sivu, jolla ovat valokuvasi ja passin numero.
* Vahvistettu paluulentolippujen varaus tai juna- tai laivaliput jatkomatkalle
* Hotellin varausvahvistus koko matkan ajalta ja kaikilta matkailijoilta
* Passikuva, jos matka suuntautuu Shanghaihin
Mitä jos passi ei ole voimassa?
Kiinan-viisumin hakemista varten passin on oltava voimassa vähintään 6 kuukautta maasta poistumisen jälkeen. Jos passisi on vanhenemassa, kannattaa hankkia uusi passi ennen maahantuloviisumihakemusta mahdollisten ongelmien välttämiseksi lentoasemalla.
Kauanko maahantuloviisumin saaminen kestää?
Hakemuksen käsittely kestää normaalisti kolme arkipäivää, mutta viivästykset ovat mahdollisia. Siksi suosittelemme, että viisumia haetaan vähintään 2–3 viikkoa ennen lähtöpäivää mahdollisten ongelmien välttämiseksi, kuitenkin aikaisintaan 2 kuukautta etukäteen.
Milloin viisumihakemus on maksettava?
Maksu tapahtuu verkossa hakemuksen jättöhetkellä. Käsittelemme hakemuksen vasta sen jälkeen, kun maksu on kaikkien matkailijoiden osalta suoritettu.
Voiko tietoja muuttaa jälkikäteen?
Ennakkohyväksyttyä viisumitodistusta ei voi muuttaa myöntämisen jälkeen, joten on tärkeää tarkistaa, että kaikki tiedot ovat oikein. Korjauksia voi tehdä klo 17:00 saakka hakemuksen lähettämispäivänä. Jos hakemus on tehty klo 17:00 jälkeen, sitä voi muuttaa seuraavana päivänä klo 17:00 saakka. Sen jälkeen maahantuloviisumia on haettava uudelleen. Jo myönnetyn viisumitodistuksen maksua ei palauteta.
Mitä jos viisumihakemukseni hylätään?
Jos joku matkaseurueen jäsenistä saa hylkäävän päätöksen viisumihakemukseensa, asiasta tiedotetaan sähköpostitse viimeistään 3 päivää ennen matkaa. Päätöksen tekevät Kiinan viranomaiset, ja hylkäyksestä voidaan päättää ilmoittamatta syytä. Clarified Visalla ei ole pääsyä tietoihin hylkäyksen syistä. Jos joku matkaseurueesta saa hylkäävän päätöksen, muut matkailijat voivat matkustaa, kunhan seurueessa on vähintään kaksi hyväksytyn viisumin saanutta jäsentä.
Emme valitettavasti voi palauttaa viisumimaksua hylkäävän päätöksen saaneelle henkilölle, koska hakemuksesta on jo aiheutunut hakemuksesta on jo aiheutunut kustannuksia. Clarified Visa ei myöskään voi vaikuttaa viisumipäätöksiin, sillä ne ovat Kiinan viranomaisten hallinnassa.
Mitä jos joku seurueesta sairastuu eikä pääse lähtemään matkalle?
Jos joku seurueen matkailijoista sairastuu ja estyy matkustamasta, muu ryhmä voi matkustaa sillä edellytyksellä, että seurueessa on vähintään kaksi jäsentä. Ellei näin ole, jäljellä olevan matkailijan on haettava viisumia perinteisellä tavalla.
Miten saan viisumini tai ennakkohyväksytyn viisumitodistukseni?
Pekingiin suuntautuvilla matkoilla kopio ennakkohyväksytystä viisumitodistuksesta lähetetään sähköpostiisi 3 arkipäivän kuluessa hakemuksesta. Shanghaihin suuntautuvilla matkoilla ennakkoilmoitus annetaan 3 arkipäivän kuluessa. Tämän jälkeen kopio myönnetystä viisumista lähetetään sähköpostitse 5 päivää ennen lähtöä. Sekä viisumin kopio että viisumitodistus lähetetään PDF-muodossa, joten niiden avaamiseen ja tulostamiseen tarvitaan Adobe Acrobat Readerin uusin versio.
Pitääkö ennakkohyväksytty viisumitodistus tai viisumi ottaa mukaan matkalle?
Kyllä. Matkustajan pääsy lennolle voidaan evätä, jos hänellä ei ole mukanaan asiakirjojen tulosteita.
Viisumitodistus koskee kaikkia siinä lueteltuja henkilöitä, joita on vähintään kaksi ja enintään kymmenen.
Voiko saapumispäivää muuttaa?
Ei, vaan saapumisen pitää tapahtua hakemuksessa ilmoitettuna päivänä. Jos matkustuspäivää joudutaan muuttamaan, hakemus on tehtävä uudelleen. Aiemmin myönnetyn viisumitodistuksen maksua ei palauteta.
Milloin ja missä ”oikean” viisumin saa?
Kun maahantulo tapahtuu Shanghain kautta, maahantuloviisumi myönnetään ennen matkallelähtöä ja kopio viisumista lähetetään matkailijan sähköpostiin 5 päivää ennen lähtöä. Alkuperäinen viisumi luovutetaan matkailijalle lentoasemalla. Matkoilla, joiden ensimmäinen saapumispaikka on Peking, alkuperäinen maahantuloviisumi annetaan lentoasemalla matkailijan tullessa maahan. Viisumi on pidettävä mukana koko matkan ajan ja esitettävä Kiinasta poistuessa.
Millainen on Pekingin lentoasemalla tapahtuva menettely?
Kaikkien kansainvälisten matkustajien on annettava sormenjälkensä laskeuduttuaan Pekingin lentoasemalle. Se tehdään itse automaateilla, jotka sijaitsevat Exit & Entry Certificates Service Office -tiskin vieressä.
Kun biometriset tiedot on rekisteröity, siirrytte varsinaiselle tiskille. Siellä Kiinan rajaviranomaiset antavat teille alkuperäisen viisumin. Paikan päällä oleva henkilökunta auttaa teitä.
Koko ryhmän on aina pidettävä alkuperäistä viisumia mukanaan koko Kiinan-vierailunsa ajan.
Viisumia ei pidä kadottaa, siihen ei saa tehdä omia muistiinpanoja eikä sitä saa millään tavalla tuhota tai muuttaa. Jos näin tapahtuu, viisumi ei enää ole voimassa.
Kiinasta poistuessanne alkuperäisviisumi kerätään pois passintarkastuksessa.
Millainen on Shanghain lentoasemalla tapahtuva menettely?
Kaikkien kansainvälisten matkustajien on annettava sormenjälkensä laskeuduttuaan Shanghain lentoasemalle. Teette sen itse automaateissa, jotka sijaitsevat ennen passintarkastusta. Paikan päällä oleva henkilökunta auttaa teitä ja antaa teille alkuperäisen viisuminne.
Koko ryhmän on aina pidettävä alkuperäistä viisumia mukanaan koko Kiinan-vierailunsa ajan.
Viisumia ei saa kadottaa, siihen ei saa tehdä omia muistiinpanoja eikä sitä saa millään tavalla tuhota tai muuttaa. Jos näin tapahtuu, viisumi ei enää ole voimassa.
Kiinasta poistuessanne alkuperäisviisumi kerätään pois passintarkastuksessa.
Voiko viisumin kestoa pidentää paikan päällä?
Maahantuloviisumia ei voi pidentää eikä muuttaa. Se kelpaa vain yhteen maahantuloon ja maasta poistumiseen.
Hintaesimerkkejä, matkaehdot matkapaketti, passi ja viisumi
Hintalauseke koskien räätälöityjä matkojamme
Nettisivuillamme on hintaesimerkkejä räätälöidyistä matkoistamme. Lähtöpäivän ja matkareitin voit itse valita. Hinnat ovat esimerkkihintoja, joten lopullinen hinta muodostuu matka-ajan, reitin, kuljetushinnan, matkustusluokan sekä paikkatilanteen mukaan.
Tutustuttuasi hintaesimerkkeihin, pyydä tarjous omalle matkallesi klikkaamalla ”Pyydä tarjous” -painiketta! Teemme sinulle tarjouksen matkasta toiveidesi mukaan. Kaikki matkat ovat omatoimisia.
Varaamalla hyvissä ajoin säästät selvää rahaa!
Lähellä lähtöä varattaessa lento- ja hotellihinnat voivat olla jopa monikertaiset verrattuna siihen, jos matka varataan useita kuukausia etukäteen.
HUOM!
Jalkapallo, jääkiekko, Formula1, MotoGP, urheilutapahtumien ja muiden tapahtumien, kuten konserttien päivämäärät ja aikataulut voivat muuttua ilmoitetusta, lopullinen aika vahvistetaan noin 1-2 viikkoa ennen ajankohtaa. Tapahtuman ajankohdan muuttuminen ei oikeuta ostettujen lippujen peruutukseen tai muutokseen eikä lentojen/hotellin kuluttomaan muutokseen tai peruutukseen. Muutostilanteessa usein jo ostetut tapahtumaliput siirtyvät uudelle päivälle.
Matkaehdot
Tähän matkaan sovelletaan
Kymenmatkat Oy:n erityisehtoja matkapaketeille 1.7.2018 alkaen
sekä Yleisiä matkapakettiehtoja 1.7.2018 alkaen.
Vakuuden alainen matkapaketti
Sinulle tarjottu matkapalvelujen yhdistelmä on direktiivissä (EU) 2015/2302 tarkoitettu matkapaketti.
Näin ollen sinuun sovelletaan kaikkia matkapaketteja koskevia EU-oikeuksia. Kymenmatkat Oy on täysin vastuussa koko matkapaketin asianmukaisesta toteuttamisesta.
Lisäksi Kymenmatkat Oy on hankkinut lainsäädännössä edellytetyn suojan palauttaakseen maksusi ja, jos kuljetus sisältyy matkapakettiin, turvatakseen paluukuljetuksesi siltä varalta, että yrityksestä tulee maksukyvytön.
Lisätietoja direktiivin (EU) 2015/2302 mukaisista tärkeimmistä oikeuksista kohdasta:
Yleiset matkapakettiehdot 1/7/2018 alkaen.
Hyvä tietää: Passi, viisumi, matkavakuutus ja matkaterveys
Tarkasta ennen matkaasi voimassa olevat rokotusvaatimukset ja rajanylityksessä vaadittavat terveydelliset testitulokset.
Tarkista hyvissä ajoin ennen matkaasi että sinulla on voimassa oleva matka-asiakirja. Yleisten matkapakettiehtojen mukaan matkustajan on itse huolehdittava matkalla tarvittavista asiakirjoista.
Useat maat vaativat, että passin tulee olla voimassa vielä 3-6 kuukautta matkan päättymisestä. Ajantasaiset maahantulosäädökset on hyvä tarkistaa hyvissä ajoin ennen matkavarausta kohdemaan viranomaisilta, esimerkiksi maan lähimmästä edustustosta.
Tarkista ennen matkavaraustasi tarvitaanko matkakohteeseesi tai mahdolliseen kauttakulkumaahan viisumia tai etukäteen haettavaa maahansaapumislupaa.
Huomaa! Matkavaraukseen tulee merkitä se etunimi, joka on ensimmäisenä passissa ja koko sukunimi. Tarkista, että passissa ja matkalipussa olevat nimet täsmäävät.
Passin kuvasivusta on hyvä ottaa matkalle mukaan kopio ja säilyttää sitä eri paikassa kuin alkuperäistä passia.
Suosittelemme riittävän ja kattavan matkavakuutuksen hankintaa jo matkavarauksen yhteydessä. Useiden maiden viranomaiset vaativat maahan saapuvilta matkavakuutuksen, joka korvaa lääkärikäynnistä ja sairaudesta aiheutuneet kulut. Tarkasta tiedot maakohtaisesti.
Matkadokumentit – ohjeita matkan varanneille
* EU kansalaisten matkustusasiakirjat » Sinun Eurooppasi
* Matkustusasiakirjat » Rajavartiolaitos
* Matkustus ja lähtöselvitys » Hyvä tietää lentomatkalla
* Matkailuterveys ja rokotukset »
* Tuontimääräykset » Tulli.fi
* Matkustusilmoitukset ja -tiedotteet» Ulkoministeriö, matkustus ja maat
Suomen edustustot ulkomailla>> Ulkoministeriö
Ulkoministeriön hätänumero +358 9 1605 5555
Kuvagalleria klikkaa kuvaa »
-
Matkan kesto 9 pv. Hinta alkaen 3290€.
-
Sri Lanka - helmi Intian valtameressä
Matkan kesto 10 pv. Hinta alkaen 2880€.
-
Matkan kesto 9-10 pv. Hinta alkaen 4695€.
-
USA New Yorkista Miamiin opastettu kiertomatka
Matkan kesto 15 pv. Hinta alkaen 2655€.
-
Uusi-Seelanti Pohjois- ja Eteläsaaret opastettuna
Matkan kesto 10 pv. Hinta alkaen 5750€.
-
Galapagossaaret luontomatka Tyynenmeren saarilla
Matkan kesto 14 pv. Hinta alkaen 4229€.
-
Matkan kesto 8 pv. Hinta alkaen 2990€.
-
Kenian safari opastettuna ja Mombasa rantaloma
Matkan kesto 13 pv. Hinta alkaen 4678€.
-
Dubai Yhdistyneet arabiemiirikunnat opastettuna
Matkan kesto 6 pv. Hinta alkaen 1550€.
-
Thaimaa Bangkok Phuket yhdistelmämatka
Matkan kesto 12 pv. Hinta alkaen 1880€.
Matkakalenteri